Xinno_Minna_PasilaOpiskelijat esittelevät työnsä tuloksia tilaajalle Kotkamillsissä. Kuva: Minna Pasila.

Case Kotkamills: ”meillä oli pelkästään voitettavaa”

Tosielämän toimeksiannot, aidot caset, tuovat oppimiseen vaihtelua, todellisuuspohjaa ja työelämälähtöisyyttä. Yrityksiltä tulevat toimeksiannot hyödyttävät molempia osapuolia. Näin tapahtui myös yhteistyöprojektissa Kotkamillsin kanssa.

Kotkamills on 500 henkeä työllistävä metsäteollisuusyritys, joka tuottaa Kotkassa laminaatti- ja painopaperia sekä sahatavaraa. Kotkan lisäksi yrityksellä on tuotantoa Imatralla ja Malesiassa.

Yhteistyö Kotkamillsin kanssa sai alkunsa viime syksynä, kun kävimme Kotkassa kertomassa Mamkin tarjoamista tutkimus- ja kehittämispalveluista. Samalla toimme esiin uuden toimintamallin monialaisista opiskelijaryhmistä, Xinno-caseista. Xinno on Mamkin uusi oppismisympäristö, jossa opiskelijoiden työskentely nivoutuu vahvasti yritysyhteistyöhön.

Yritystä kiehtoivat uudet ideat

Kotkamillsin edustajat kiinnostuivat konseptista. Yrityksen työntekijät ovat usein niin sisällä ja niin lähellä tuotteitaan, että kehitystyö rajoittuu olemassa olevien tuotteiden parantamiseen.

”joku voisi nähdä asian ja tuotteen ihan eri kantilta kuin mihin olemme tottuneet”

Kotkamillsin tutkimus- ja kehittämispäällikkö Eveliina Lukkarisen mukaan toimeksiantoon lähdettiin ”avoimin mielin”. Rimaa ei tarkoituksella nostettu liian korkealle vaan lähdettiin katsomaan, mitä toimeksianto tuottaa vai tuottaako mitään.

– Meillä ei sinällään ollut mitään menetettävää. Jos mitään uutta ei tule esiin, niin sillä ei ole dramaattista vaikutusta. Toisaalta kiehtoi ajatus siitä, että joku voisi nähdä asian ja tuotteen ihan eri kantilta kuin mihin olemme tottuneet. Tätä kautta meillä oli pelkästään voitettavaa tässä casessa, Lukkarinen kuvailee ajatuksiaan lähtötilanteesta.

Vapaata ideointia ja avarakatseisuutta

Yhteistyöprojektin tavoitteena oli saada uusia, raikkaita ajatuksia kehittäjiltä, jotka katsoivat tuotetta sitoutumatta olemassa oleviin käyttökohteisiin. Ideavaiheessa ainoina rajoituksina olivat tietyt reunaehdot, jotka liittyivät materiaalin ominaisuuksiin.

– Tulokset yllättivät tosi positiivisesti. Pidimme tavasta, jolla asioita oli työstetty ja kuinka ne esitettiin ja raportoitiin”, kertoo Lukkarinen.

– Vaikka emme antaneet kovin paljon taustatietoja tuotteemme mahdollisista nykyisistä käyttökohteista, niin siitä huolimatta työryhmät olivat osin päätyneet hyvin vastaaviin tuoteratkaisuihin. Tämä kertoo siitä, että tuotteen perusominaisuudet oli sisäistetty hyvin ja niistä oli pystytty johtamaan järkeviä, varsin teknisiäkin, applikaatioita. Joukossa oli myös varsin mielenkiintoisia uusia sovelluksia, Lukkarinen jatkaa.

Muutamia ideoita vakavaan harkintaan

Vielä ideoita ei ole viety toteutukseen asti, mutta muutamia ideoita harkitaan vakavasti. Opiskelijoille tämä yrityscase antoi riittävästi haastetta ja varmasti paljon oppia kehittämistyöstä. Lisäksi toimeksiannon myötä opiskelijat pääsivät tutustumaan yrityksen tuotteisiin ja loppuhuipennukseksi tehdaskierrokselle Kotkaan.

Eveliina Lukkarisen mukaan on hyvin todennäköistä, että yhteistyötä oppilaitoksen kanssa jatketaan tavalla tai toisella. Toivottavasti yhä useammat yritykset rohkaistuvat Kotkamillsin esimerkistä ja tarttuvat tilaisuuteen hyödyntää Mamkin monialaisia ryhmiä ja monikansallisen opiskelijajoukon osaamista.

Lue listää Xinnosta REaDistä 1/2015

Kirjoittanut Minna Pasila

Kirjoittaja on Mikkelin ammattikorkeakoulun yritysasiamies ja innovaatiovastaava.