paakirjoitus_read_kuva_2015 (3)Tohmajärvi, Onkamon kylä, kesä 2014. Kuva: Kalevi Niemi.

Yritysyhteistyö on osa korkeakoulun yhteiskunnallista vaikuttavuutta

1

Yritysyhteistyö on yksi korkeakoulun yhteiskunnallisen vaikuttavuuden (YVV) ulottuvuuksista. Nopean muutoksen maailmassa osaamisen hyödyntäminen ja uusien ratkaisujen kehittäminen on yritysten pärjäämisen kannalta entistä kriittisempi tekijä.

Digitalisaatio puolestaan lisää ja laajentaa nopeasti tiedon ja taidon hankkimisen mahdollisuuksia myös oppilaitoskampusten ulkopuolelta. Tiedon monopoleja ei enää ole. Ajan pitäisi siis olla erityisen otollinen yritysten ja korkeakoulujen yhteistyön syventämiselle.

Korkeakoulujen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden monitasoisuudesta saa hyvän kuvan tuoreesta julkaisusta Vastuullinen ja vaikuttava – tulokulmia korkeakoulujen yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen (OKM 2015: 13). Vuorovaikutuksen kanavia ovat esimerkiksi sidosryhmille tarkoitetut koulutus- ja asiantuntijapalvelut, yritysten kanssa harjoitettava tutkimus- ja kehittämistoiminta, infrastruktuuriyhteistyö ja opinnäytetyöt sidosryhmille.

Mikkelin ammattikorkeakoulun yritysyhteistyön laajuudesta kertoo se, että sen EU-rahoitteisiin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin osallistui viime ohjelmakauden aikana yhteensä 671 yritystä alueeltamme. Yrityksillä on heikosta suhdanteesta huolimatta valmiutta myös pistää omaa rahaa likoon, sillä esimerkiksi vuoden 2014 aikana yritysrahaa Mamkin tutkimus- ja kehittämistoimintaan saatiin yhteensä 1 026 000 euroa.

Mamk on tekemässä myös uusia mittavia investointeja. Näitä ovat esimerkiksi digitaalisen tiedonhallinnan tutkimuskeskus, mikrokiteisen selluloosan tutkimukseen ja tuotekehitykseen erikoistuva Kuitulaboratorion laajennus sekä Mamk Areena. Näillä kaikilla kolmella investoinnilla on merkittävä yritys- ja aluetaloudellinen kytkentä.

Itsenäinen ja yrittäjämäinen työ lisääntyy koko ajan. Silti yrittäjyyden edistämisessä korkeakoulut eivät ole onnistuneet kovin hyvin. Päinvastoin, halu kokeilla elannon hankkimista yrittäjinä laskee koulutustason noustessa. Korkeakoulujen haasteena on, kuinka yrittäjyyttä tukevia elementtejä, kuten oikeaa asennetta ja kulttuuria onnistutaan sisällyttämään oppilaitoksen arkeen ja opetukseen. Yrittäjyyden ja innovaatioiden kehittymisen kannalta keskeistä on monialainen yhteistyö oppilaitoksen sisällä ja osaamisen jakaminen. Tarvitaan myös vireää opiskelijavetoista yrittäjyys- ja innovaatiotoimintaa.

paakirjoitus3

Korkeakoulun yhteiskunnallinen vaikuttavuus on kiinni myös korkeakoulun omasta toimintakulttuurista ja johtamisesta. Toimivan strategian ydintä on tapa, jolla organisaatio kytkeytyy toimintaympäristöönsä ja pystyy parantamaan omaa suorituskykyään ja vaikuttavuuttaan.

Nopeasti muuttuvassa ja monimutkaisessa toimintaympäristössä jäykkä suunnittelu ja tiukka kontrolli eivät kanna pitkälle. Toiminnan joustavuus ja innostuneet ihmiset ovat menestyksen tekijöitä.

Aurinkoista kesää ReaDin lukijoille!

Kirjoittanut Kalevi Niemi

vararehtori, kehitysjohtaja

Avainsanat:


Keskustelu
1

  1. yllapito 28/05/2015 11:51

    Kevään 2015 REaD kertoo yrittäjyydestä ja aluevaikuttavuudesta.
    Juttuja voit jakaa sosiaalisessa mediassa tai vinkata juttuideoita lähettämällä sähköpostia suvi.sikstus(at)mamk.fi.

    Hyvää kesää!

    Toivottaa REaDin toimitus

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


4 × = kaksikymmentä kahdeksan