Armeijavaatteisiin ja -varusteisiin erikoistunut, huomiota herättävää markkinointia tekevä Varusteleka on tunnettu muun muassa ”vaimonhakkaaja”-paidoistaan ja kisasta, jossa arvuutellaan juhannuksena hukkuvien määrä.

Samaan hengenvetoon pitää kuitenkin sanoa, että yrityksellä on ollut kampanja, jossa jokaisesta myydystä ikävän nimistä paidasta on luovutettu rahaa Ensi- ja turvakotien liitolle. Juhannuksen edellä yritys on puolestaan julkaissut tehokkaita videoita, joissa varoitetaan hukkumisvaarasta.

Yrityksen perustaja Valtteri Lindholm kertoi Varustelekan markkinoinnista ja periaatteista seminaarissa Mikkelin ammattikorkeakoulussa marraskuun lopulla.

Pituuksien vertailua

Varustelekalle markkinoinnin ykköskanava on Facebook. Tykkääjiä yrityksen sivulla on 86 000. Lindholm on määrään hyvin tyytyväinen. Näin siitäkin huolimatta, että Suomessa on yrityksiä, joilla tykkääjiä on satoja tuhansia – Lindholmin sanoin ”tosi pitkät virtuaalipippelit”. Vaikka varustelekan ”pippeli” on lyhyempi, Lindholmilla on tyytyväisyydelle väkevä peruste.

– Vaikka tykkääjiä olisi huomattavan paljon, sillä ei ole merkitystä, jos määrää ei hyödynnetä mitenkään. Arvonnoilla ja rahan jaolla tavoittaa kyllä yleisöä, mutta sellaista, jota yritys ei oikeasti kiinnosta lainkaan.

Huomion kalastelu sosiaalisessa mediassa ei hänen mukaansa yksinkertaisesti toimi. Erityisen huonoja päivityksiä ovat Lindholmin mukaan viikon tarjoustuotteiden mainostamiset ja ”Tykkää ja jaa” -mainokset.

Lindholm korostaa, että yrityksen pitää toimia somessa samalla tavoin kuin yksilötkin toimivat. Jos myynti ja markkinointipuheet ovat kavereiden suusta epäuskottavia, yrityksen julkaisemina ne eivät toimi yhtään paremmin, päinvastoin.

Hyvä päivitys jakaa omaa arkea

Hyvä yrityksen somepostaus koostuu Lindholmin mukaan samoista asioista kuin onnistunut yksityishenkilönkin päivitys. Meitä kiinnostavat mitä kaverit tekevät ja ajattelevat, mitä tapahtuu verhojen takana, ottaako pattiin.

Entä miten temppu sitten käytännössä tehdään? Kuinka yrityksen työntekijät innostetaan oivallisiin somepäivityksiin? Lindholmin mukaan työpaikalle kannattaa luoda hyvä ilmapiiri.

– Minusta on ollut aina mukavaa mennä töihin. On kiva tavata työkaverit ja meillä on hurttia huumoria. Kun sitten jossakin vaiheessa some tuli mukaan kuvioihin, me vain päästimme sisäisen meininkimme näkymään ulos. Some ei ole mainoskavana, vaan se on kaikkea muuta, tiivistää Lindholm.

Varustelekan Facebook-sivulla ei törmää mainoksiin, ja tästä Lindholm on hyvin tarkka. Mainokset näkyvät sivustolla vain omassa lokerossaan – mainoksissa. Tästä huolimatta yritys mainostaa Facebookissa laajasti, muun muassa retargeting mainoksina, jotka pompahtavat viimeisen kolmen kuukauden aikana sivustolla vierailleiden henkilöiden aikajanoille. Pointti on se, että mainokset ja yrityksen muu viestintä pidetään visusti erillään.

– Facebookissa on kaksi tapaa esiintyä yrityksenä – orgaaninen, eli se, mitä tapahtuu yrityksen seinällä, sekä maksettu mainonta, jolle on oma paikkansa. Me vaan ei sekoiteta mainontaa ja orgaanista sisältöä keskenään.

Yksittäisen päivityksen aikaansaama huomio ja reaktiot ovat huomattavan paljon tärkeämpi viestinnän toimivuudelle, kuin valtaisat tykkääjämäärät. Toki, myös 86 000 tykkääjää on hyvin paljon. Etenkin, jos kyse on todellisista yrityksen faneista.

Osalla yrityksistä on huomattavan pitkä ”virtuaalipippeli”, kuvaili Lindholm.

Moni yritys toimii sokkona

Kun Varusteleka aloitti vuonna 2003, Suomessa toimi useita armeijatavaraan erikoistuneita yrityksiä. Nyt vuonna 2016 monet niistä ovat lopettaneet. Varusteleka on kasvanut alan suurimmaksi ja Lindholmin mukaan pari uudempaa ottaa heistä vaikutteita. Tänä vuonna Varustelekassa odotetaan rikkoutuvaksi yksi maaginen raja – liikevaihdon 10 miljoonaa euron rajan ylitys.

– Me osasimme hyödyntää dataa jo alusta alkaen. Seurasimme, mitä myydään eniten ja huolehdimme, että sitä löytyy varastosta, Lindholm kertoo menestystarinasta.

Tieto ja sen hyödyntäminen ovat syvällä yrityksen toiminnassa. Päätöksiä ei tehdä ”perstuntumalta” vaan testattuun tietoon perustuen. Tiedon pohjalta syntynyttä oletusta testataan, tulokset mitataan ja tehdään johtopäätökset. Jos lähtökohtana ollut oletus ei toimi, tehdään jotain muuta.

Lindholm väittääkin, että monet yritykset toimivat sokkona. Hän hämmästelee, kuinka yleistä on, että esimerkiksi omalle työlle ei osata laskea tuntihintaa, tai yrittäjällä ei ole tietoa, mistä pääosa liikevaihdosta muodostuu. Ei välttämättä tunneta omaa asiakaskuntaa, eikä hyödynnetä dataa.

– Jo pieni yhden hengen yritys hyötyisi hyvästä data-analyysistä. Vaikka olisi kuinka hyvä bisnesvainu, paras tulos syntyy, kun yhdistää sen hyvään koneelliseen analyysiin. Mutta jos homma nykii eteenpäin muutenkin, ei hoksata sitä, että tekemällä paremmin voisi saada enemmän rahaa – ja olla sitten vähemmällä tekemisellä, Lindholm laukaisee.

Mitä oppeja Lindholmilta voisi soveltaa hankkeiden viestintään?

Moni Lindholmin peräänkuuluttama asia pätee myös niinkin erityyppisessä asiassa kuin hankeviestinnässä. Kenenkään ei kannata lähestyä kumppaneita kasvottomana hankkeena, ei varsinkaan somekanavissa ”Päivää täältä rakennerahastohankkeesta, jossa tavoitteena on parantaa työhyvinvointia alueen yrityksissä mallintamalla toimintaympäristöä ja toteuttamalla laadunvarmistus kasvatuksen keinoin keskijohdon viitekehyksessä”.

Vaikeat käsitteet ja lauserakenteet työntävät luotaan ja hautaavat alleen hienoimmat tavoitteet ja tulokset. Parempi siis sanoa suoraan, mitä tehdään ja mitä saatiin aikaan.

Kun hankkeen päämäärät, rahoittajat, kumppanit ja logot on asianmukaisesti huomioitu – ta-daa – voimme omana itsenämme kertoa siitä, mitä käytännössä teemme ja kuinka se vaikuttaa ihmisten arkeen. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa voi kertoa ja havainnollistaa kuvin, miten hanketyö koskettaa muita ihmisiä, helpottaa arkea tai muuttaa maailmaa paremmaksi pieni pala kerrallaan. Tämä on ihmisläheistä ja arkea jakavaa viestintää, jota myös Lindholm peräänkuuluttaa.

Viestintää ei kannatta jättää vain siihen hetkeen, kun esimerkiksi seminaari tai muu tapahtuma on tulossa. Mainostamiselle ei välttämättä ole otollista pohjaa, jos hankkeen kohderyhmiin (heihin, joiden hankkeesta pitää tietää) ei ole pidetty aiemmin yhteyttä. Siksi jo hankkeen alkaessa on tärkeää miettiä, keiden pitää hankkeesta tietää ja kuinka yhteyttä pidetään säännöllisesti. Näin tärkein joukko osaa jo odottaa tapahtumia. Tapahtuman mainostamisella saavutettu muu yleisö on plussaa tämän päälle.

Analysoinnista on hyötyä myös hankeviestinnässä. Testaa viestintää, mittaa tulokset ja tee johtopäätökset. Jos et päässyt asettamaasi tavoitteeseen, eikä huutoosi vastannut kukaan, valitse viestintään ja vuorovaikutukseen toisen tyyppiset keinot.

Hyvä viestintä ei ole helppoa, ei edes meille sitä ammatikseen tekeville. Mutta Lindholmia lainaten hyvä yhteishenki on keskeinen juttu. Samoin ovat toisten tuki, sparraus ja yhteistyö. Näitä meidän ei tarvitse etsiä, joten olemme vahvoilla!

Digitaalisen tiedonhallinnan tutkimus- ja kehittämiskeskus Digitalia järjesti elokuussa digitaalisen tiedon kesäkoulun Helsingissä. Suosittu kurssi kokosi Kansalliskirjaston Fabianiaan täyden tuvan, noin 50 opiskelijaa ja monipuolisen asiantuntijajoukon.

Kesäkoulun teemapäivien aiheina olivat ’Digitaalisuus ja etiikka’, digitaalista humanismia käsitellyt ’Kulttuuriperintöaineistot ja digitaalinen tiedonhallinta’ sekä henkilökohtaisia aineistoja ruotinut ’Minä ja aineistonhallinta’. Osallistujia oli seitsemästä eri yliopistosta ja korkeakoulusta, ja useilta eri aloilta.

Digitaalisen tiedon eettisyys ja juridiikka puhuttivat ja puhuttelivat

Kesäkoulu käynnistyi lakipuheenvuorolla, jonka piti Itä-Suomen yliopiston informaatio-oikeuden professori Tomi Voutilainen otsikolla Tiedonhallinta digitalisaatiossa – pysyykö sääntely perässä? UEF:n tekemän kyselyn (81 vastaajaa) mukaan suomalaiset tiedonhallinnan asiantuntijat kokevat sääntelyn epäselväksi. Tiedonhallintakaareksi jäsennetty uusi yleislaki saikin vahvaa kannatusta. Voutilainen huomautti, että Suomella on henkilötietojen ylisääntelyn maailmanennätys: henkilötietoja säännellään yli 700 laissa.

Tutkimusjohtaja Noora Talsi Mikkelin ammattikorkeakoulusta jatkoi käymällä läpi tutkimuksen eettisiä periaatteita. Hyvän tieteellisen käytännön yleisten periaatteiden rinnalle tarvitaan eettisesti kestäviä menetelmiä, avointa ja vastuullista tiedeviestintää sekä asianmukaisia viittauskäytäntöjä, Talsi korosti.

Jopa digitaalisuuden aallonharjalla ratsastaville tuntuu olevan ajoittain epäselvää se, ettei täysin avoimesti saatavilla olevaa tietoa voi silti käyttää miten huvittaa – esimerkiksi yhdistellä tai tallentaa itselle. Kuten Itä-Suomen yliopiston Denis Galkin henkilöiden omia tietoaineistoja käsittelevässä puheenvuorossaan alleviivasi: julkistaminen ei tee tiedosta julkista.

En halua somettaa, syrjäydynkö?

Eettisyyttä koskevan osuuden päätteeksi kurssilaiset keskustelivat siitä, ettei ketään voida pakottaa työpaikalla kaupallisten palveluiden käyttöön. Toisaalta kieltäytymisestä voi toisinaan joutua maksamaan kovaa hintaa esimerkiksi ”digitaalisena syrjäytymisenä” uuden tiedon lähteiltä, joita muut organisaatiossa hyödyntävät.

Omien tietojen tallentaminen kolmansien osapuolten ylläpitämiin palveluihin ei ole omistajuuden näkökulmasta ongelmatonta. Mitä tiedoille tapahtuu, jos palvelun ylläpito lopetetaan, tai se myydään kyseisen maan tai alueen ulkopuolelle? Erityisen kriittisiä nämä kysymykset ovat silloin, kun viranomais- tai tutkimusaineistoja tai henkilötietoja säilytetään erilaisissa verkkopalveluissa.

Tiedon läpinäkyvyys vahvistaa demokratiaa, mutta myös kansalaisten riittävästä yksityisyydestä on huolehdittava, kuten Tampereen yliopiston Tuija Kauton ja Pekka Henttosen esitykset muistuttivat. Emme voi olla varmoja siitä, mihin tarkoituksiin tietoja käytetään – silti olemme valmiita luopumaan yksityisyydestämme yhdellä hiiren klikkauksella.

Henkilökohtainen digitaalinen arkisto kiinnostaa muitakin kuin sukututkijoita

Henkilökohtaista tiedonhallintaa käsittelevässä osuudessa TKI-asiantuntija Anssi Jääskeläinen ja IT-asiantuntija Liisa Uosukainen Digitaliasta esittelivät Kansalaisarkiston tähänastista kehitystyötä. Sen ajurina on kasvanut tarve jättää itsestä digitaalinen perintö. Digitaalisten jalanjälkien jättäminen on valintoja siitä, millaisena haluamme muiden näkevän meidät, tiivisti kirjastonjohtaja Pekka Uotila Xamkista.

Kansalaisarkisto toimii kehittämisympäristönä, joka perustuu avoimeen lähdekoodiin ja jonka kautta voidaan toteuttaa henkilökohtaisten digitaalisten aineistojen käsittelyä helpottavia ratkaisuja.

Kehityskohteina ovat muun muassa sähköpostiarkistot ja käyttöehtojen sallimissa rajoissa myös sosiaalisen median data. Juridisiin kysymyksiin antaa lisävalaistusta Itä-Suomen yliopiston tekemä selvitystyö henkilökohtaisten digitaalisten aineistojen tiedonhallinnasta. Raportti julkaistaan joulukuussa 2016 Mikkelin ammattikorkeakoulun julkaisusarjassa.

Hyödyllistä tietoa käytäntöön vietäväksi

Etukäteen kiinnostavimmaksi moni osallistuja arvioi ensimmäisen kurssipäivän Digitaalisuus ja etiikka –osuuden, ja se saikin myös parhaan palautteen, ka. 4,4 / 5.

– Kesäkoulu oli erittäin mielenkiintoinen, Helsingin yliopiston yleisen kielitieteen opiskelija Katri Rychener arvioi.

– Olen täysin uusi alalla, eli minulla ei ole aiempaa opintotaustaa. Siksi olin vain kuuntelijana luennoilla. Aiheet esiteltiin niin, että maallikkokin ymmärsi. Rakenne oli hyvä: kolme päivää, kolme aihepiiriä. Myös iltapäivien kierrokset Päivälehden arkistossa ja museossa sekä Kansalliskirjastolla olivat kiinnostavia, ja mahtavia tilaisuuksia päästä tutustumaan näihin instituutioihin, Katri kertoo.

Konkreettiset caset ovat aina tärkeitä oppimisessa ja ajatusten herättäjänä. Seuraavaan toteutukseen toivottiin Kansalaisarkiston rinnalle myös jonkin muun digitaalisen palvelun kehittämisprojektia esimerkiksi viranomaistyössä. Moni osallistuja ilmoittikin jo kiinnostuksestaan osallistua tämäntyyppiseen koulutukseen myös tulevina vuosina.

Ammattikorkeakoulumme nimi vaihtuu, mutta Xamkin, Kansalliskirjaston ja Helsingin yliopiston yhteinen työ jatkuu!

Lisätietoa Digitaliasta: www.digitalia.fi

Lisätietoa tutkimuksen eettisyydestä yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Aineistonhallinnan käsikirjasta: www.fsd.uta.fi/aineistonhallinta/fi/

Korkeanpaikan leirien lisäksi on kokeiltu leireilyä alavilla mailla. Tulokset ovat olleet vähintään lupaavia. Syynä tähän on lajin perinpohjainen tuntemus. Valmennuksessa ei ole tyydytty pelkästään lajin viimeisimpien kotkotusten harjoitteluun, vaan on hankittu myös laaja näkemys lajin historiasta ja merkityksestä ihmiskunnalle nyt ja tulevaisuudessa. Liikkeelle on lähdetty ATK-tietokoneista, joita voidaan pitää lähtölaukauksena digiloikkaan. Eli kerrataanpa mekin tapahtumien kulku.

ATK-tietokoneet monipuolisine ohjelmistoineen ovat tuoneet monenlaista helpotusta ihmisen elämään. Jo varhaisimpiin ATK-tietokoneisiin oli mahdollista tallentaa omia henkilökohtaisia kakkureseptejä (boston, tiikeri, hiekka), jotka olivat olleet aiemmin luettavissa vain keittokirjoista. Tietokoneen uumeniin saattoi säilöä myös henkilökohtaisia levy- ja kirjalistoja sekä joulukorttien postituslistoja, joista oli helppo nappia painamalla poistaa eksän sukulaiset pois.

Uudet mahdollisuudet kiehtoivat ihmisen mieltä. ATK-tietokoneen ja ihmisen välille syntyi henkilökohtainen suhde, koneesta tuli PC (personal computer).

Hetken näytti jo siltä, että kehitys jäisi tähän. Onneksi kehitys kuitenkin edelleen kehittyi. Saimme internetin ja informaatioteknologian.

Estyneille mutta suuria ajatteleville suomalaisille tämä merkitsi suurinta vallankumousta sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Kaikki rajat katosivat, olimme vihdoinkin vapaita. Netin lukemattomat keskustelupalstat tarjosivat oivan väylän ottaa osaa yhteiskunnalliseen ja vähän muuhunkin keskusteluun. Mielipide syrjäytti tiedon, informaatioteknologia sai tehdä tilaa mielipideteknologialle.

Ja maailmalla oli selvästikin huutava pula järjen äänestä. Monenlaista selittäjää oli kyllä liikenteessä, mutta kukaan ei uskaltanut sanoa asioita suoraan.

Parasta oli, että kukaan ei keskeyttänyt eikä puhunut päälle. Kukaan ei vilkuillut kelloa eikä naureskellut väheksyvästi. Pomo ei sanonut kesken puheenvuoron, että eiköhän mennä syömään, jos tässä ei ole mitään tärkeää enää agendalla.

Netissä sai mölistä vaikka aamukuuteen.

Tuntui kuin koko maailma olisi pysähtynyt kuuntelemaan. Vaikka ajatuksille vain harvoin tuli tykkäyksiä, oli vahva tunne siitä, että omat lähdevedenkirkkaat ajatukset levisivät kulovalkean tavoin ihmisten äimisteltäviksi niin New Yorkin samppanjanhuuruisiin pilvenpiirtäjiin kuin vähän matalampiinkin majoihin Amazonin suistomailla. Moni juppi veti kokaiinikokkareen henkitorveensa kun hän niitä ajatuksia luki.

Eikä tässä vielä kaikki, internet tarjosi vielä uuden yllätyksen. Internet muuttui sosiaaliseksi mediaksi, siitä tuli olohuone, tori ja tanssilava, jossa ei ollut miesten- eikä naistenhakua vaan hakukone. Se on kätevä. Se haki varastosta pientä korvausta vastaan sopivan kumppanin hänelle, joka ei viihtynyt tanssiruokalan iloisessa puheensorinassa tangoa vääntämässä.

Hakukone oli tehokas ja väsymätön puhemies. Tulosta syntyi, tietokoneavusteisia häitä juhlittiin ja vauvoja syntyi. Tuomiopäivien profeettojen uhkakuvista huolimatta vauvat eivät olleet virtuaaliolentoja. Niillä oli kymmenen sormea ja kymmenen varvasta kullakin ja ne itkivät kun niitä neuvolassa rokotettiin.

Entäpä digiloikan tulevaisuus? Nyt olemme tilanteessa, jossa etevinkään tutkija ei pysty ennustamaan sen tulevaisuutta. Yksi vaihtoehto voi olla se, että suurin osa ihmisistä muuttaa henkikirjansakin internetiin. Toinen vaihtoehto voi olla se, että internetille käy kuin kävi Neuvostoliitolle. Se kaatuu ja olemme taas vapaita etsimään uutta vankilaa itsellemme.

Suomessa ympäristöluvat ja päätökset jätemateriaalin hyötykäytöstä maarakentamisessa arkistoidaan tällä hetkellä valtion ympäristötiedon hallintajärjestelmään (VAHTI) ja kunnan ympäristövalvontaan.

Purettavan rakennuksen materiaaleja voidaan hyödyntää maarakennuksessa, kun ne jaotellaan jo purkuvaiheessa. Kuva: Riina Tuominen.

Ongelmana kuitenkin on, että tiedot on arkistoitu erillisinä lupapäätöksinä, eivätkä ole sellaisenaan hyödynnettävissä muussa käytössä. Lisäksi tiedot ovat ainoastaan viranomaisten nähtävissä.

Lisääntyvä tieto ehkäisee virheitä

Jätemateriaalien käyttökohteista ei ole riittävästi tietoa tällä hetkellä. Aina ei tiedetä, missä maanrakennuskohteissa jätemateriaaleja on käytetty, ja mitä jätteitä kohde sisältää. Myös alkuperäisen käyttötarkoituksen muuttuminen voi aiheuttaa ongelman.

– Kiinteistön tai maa-alueen käyttötarkoituksen muuttuessa maarakennuksessa hyödynnetty jätemateriaali ei välttämättä enää täytä ehtoja, jotka sen hyödyntämisen ovat alun perin mahdollistaneet, ympäristöturvallisuuden tutkimuspäällikkö Hanne Soininen Mamkista kertoo.

Suomesta löytyy esimerkiksi tapaus, jossa vanha kaatopaikka-alue oli kaavoitettu asuntoalueeksi ja jouduttiin myöhemmin purkamaan asukkaille ilmenneiden terveysvaikutusten ja -haittojen vuoksi.

Sähköinen ympäristöarkisto mahdollistaa tiedon jatkohyödyntämisen

Jotta arkistoitua tietoa pystyttäisiin jatkossa hyödyntämään laajemmin, Mamkin asiantuntijat rakentavat pilottia sähköisestä ympäristöarkistoa. Mamkissa selvitetään, millaisia ominaisuuksia uudella sähköisellä arkistolla tulisi olla ja kuinka siitä saadaan käyttäjille toimiva työväline.

– Kehittämällä tietojen sähköistä arkistointia pystytään lisäämään maarakennuskohteissa käytettävien uusiomateriaalien jäljitettävyyttä, sähköisen arkistonnin ja digipalvelujen tutkimuspäällikkö Mikko Lampi sanoo.

Käytöstä poistettua kivi- ja betoniaineksia voidaan käyttää esimerkiksi murskeena uuden tien rakennekerroksissa.Kuva: Riina Tuominen.

Arkistoitavan tiedon pohjalta odotetaan syntyvän myös uudenlaisia tarpeita ja kohteita tiedon hyödyntämiselle. Näitä voisivat olla esimerkiksi uudet liiketoimintamahdollisuudet tai tehokkaammat toimintatavat.

Biopolttoaineiden käyttö liikenteen polttoaineissa, lämmityksessä ja kemianteollisuudessa on kasvanut ja erilaisia biopolttoaineita on tullut markkinoille viime vuosina runsaasti. Bioöljyillä pyritään korvaamaan fossiilisia raaka-aineita ja vähentämään hiilidioksidipäästöjä sekä tuottamaan uusia puhtaampia tuotteita.

Öljyvahinko voi tulevaisuudessa olla bioöljyvahinko

Öljyvahingot ovat yleisiä, esimerkiksi Itä-Suomessa sattuu vuosittain noin 200 öljyvahinkoa. Suuri osa vahingoista on onneksi pieniä, mutta biopolttoaineiden yleistyessä yhä suurempi osa näistä vahingoista voi olla bioöljyvahinkoja.

Bioöljyt voivat käyttäytyä ympäristössä hyvin eri tavalla kuin tavalliset öljyt. Ne voivat esimerkiksi liueta veteen ja painua pohjaan kun taas tavalliset öljytuotteet muodostavat kelluvan öljykalvon veden pinnalle. Eri biopolttoainetuotteiden käyttäytymistä ympäristössä ei kuitenkaan vielä tunneta kovin hyvin ja tietoa tarvitaan lisää onnettomuuksiin varautumiseksi.

Bioöljyvuodon vaikutuksia ympäristössä demonstroitiin laboratoriossa. Esimerkiksi pyrolyysiöljy osittain liukeni ja osittain painui pohjaan järvivedessä. Kuva: Vuokko Malk.

Biopolttoaineiden kirjo on laaja

Uusiutuvista raaka-aineista valmistetaan mm. biodieseliä, uusiutuvaa dieseliä ja pyrolyysiöljyä. Eri biopolttoainetuotteiden välillä on suurta vaihtelua sekä raaka-aineissa, valmistustavassa että ominaisuuksissa.

Osa tuotteista on kemialliselta koostumukseltaan ja fysikaalisilta ominaisuuksiltaan lähes fossiilisten öljyjen kaltaisia. Toiset biopolttoaineet voivat poiketa ominaisuuksiltaan huomattavasti perinteisistä öljytuotteista ja aiheuttaa aivan uudenlaisia riskejä ja haasteita torjuntaan.

Tutkimusta tarvitaan

Biopolttoaineiden käyttäytymistä ympäristössä ja torjuntaa vahinkotilanteessa on toistaiseksi tutkittu vielä vähän. Muutamat maailmalla sattuneet vahinkotapaukset ovat osoittaneet, että biopolttoaineetkin voivat tahria lintuja, olla myrkyllisiä eliöille tai aiheuttaa esimerkiksi happikatoa.

Öljyntorjunnassa tavallisesti käytettävät öljypuomit, imeytysaineet, säiliömateriaalit ja pilaantuneen maan tai veden kunnostustekniikat eivät välttämättä sovellu kaikille biopolttoaineille.

Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhteisessä ÄLYKÖ-hankkeessa demonstroitiin laboratoriossa suomalaisten biopolttoaineiden käyttäytymistä maaperässä ja järvivedessä vuototilanteessa. Tällaisia kokeita ei ole esimerkiksi pyrolyysiöljyllä aiemmin tehty. Kokeet havainnollistivat hyvin tuotteiden välisiä eroja mutta paljastivat myös lisätutkimustarpeita.

Aj@n syke on kanavamme odotettu suursatsaus. Lontoosta asti kävi meedioita meitä neuvomassa ja laskuttamassa. Käytössämme ovat kaikki mahdolliset viestintäkanavat savumerkeistä aina sosiaalisen median viimeisimpiin digitaalisiin sovelluksiin saakka. Toimitustamme voi ilahduttaa perinteisellä pullopostillakin (single malt). Pelin henki on interaktiivisuus. Sinä arvoisa katsojamme olet kuningas, the King.

Click-click. Lämpiössä odottaa arvovaltainen dosenttipaneeli, joka pääsee ääneen hieman tuonnempana. Käy tutustumassa paneelin jäseniin ruudussa olevassa nettiosoitteessa ja kommentoi samalla heidän lapsuudenkuviaan sekä ruokareseptejään. Siellä on myös toinen linkki, josta pääset seuraamaan web-kameran välittämää kuvaa studiomme tupakkapaikalta sekä riistakameran välittämää kuvaa parkkipaikkamme takaisesta metsästä, jossa asuu helmipöllö. Siis aivan uskomaton tyyppi.

Click-click. Mutta ennen kuin menemme itse asiaan, on syytä kertoa, mistä tässä kaikessa on kysymys. Tarkoituksenamme on olla läsnä arjessasi aina ja kaikkialla. Siksi tämä lähetys on samaan aikaan ennakkolähetys, suora lähetys ja nauhoitettu lähetys. Voit siis itse valita, mikä lähetysmuoto tuntuu sinun tämänhetkiseen elämäntilanteeseesi sopivimmalta. Eikä siinä vielä kaikki. Storessamme on myynnissä interaktiivisia Aj@n syke -pelejä (K 16) ja konepesun kestäviä Aj@n syke -alusasuja (S, M, L sekä XXL). Ja muistathan erikoistarjouksemme. Suositut Aj@n syke -3D-lasit nostavat dosenttien keskustelut aivan uudelle tasolle.

Click-click. Uutta on myös lähetystekniikka. Voit seurata lähetystä tavallisena pehmoversiona tai HD- tai HC-teräväpiirtolähetyksenä tai jopa nopeutettuna ADHD-lähetyksenä. Pitkäpiimäisten dosenttien poistaminen kesken lähetyksen tapahtuu Del-näppäintä painamalla. Luontaisesti neuvokkaan mutta kajahtaneen viihdetaiteilijan lisääminen keskusteluun onnistuu helpoiten Enter-näppäintä kevyesti kaksoisklikkaamalla.
Click-click. Ja vielä pari asiaa ennen kuin päästämme dosentit irti. Mutta muistathan että lähetyksen jälkeen keskustelu siirtyy nettiin. Seuraavan kolmen minuutin aikana rullaamme ruudussa nettiosoitteita, joissa keskustelua käydään. Ole hyvä ja osallistu keskusteluun. Äläkä unohda Twitteriä. Osoite on #aj@nsyke%&*”#.

Click-click! Ja sitten itse asiaan! Tänä iltana nostamme kissan pöydälle, keskustelemme kansainvälisestä… Hetkinen. Emme taidakaan keskustella. Ohjaaja näyttää, että lähetysaika on loppumassa. On aika kiittää dosentteja mielenkiintoisista mielipiteistä, joita heillä varmasti olisi ollut esittää, mikäli he olisivat päässeet lämpiöstä studioon saakka. Kiitokset kuuluvat myös sinulle siellä televisioruudun ja lukuisten näyttöpäätteiden äärellä. Sinä olet tämän ohjelman kuningas, the King. Ensi viikolla kerromme lisää vempaimista, joilla voit osallistua keskusteluun. Nostamme myös uuden kissan pöydälle jos ehdimme. Click-click. Iloisiin kuulemiin ja näkemiin. Click-click.

Suomessa ruokamatkailu on vasta lähtökuopissaan. Suomen ensimmäinen ruokamatkailustrategia julkistettiin viime vuonna. Ruokamatkailulla käsitteenä tarkoitetaan paikallisuuteen ja tarinoihin perustuvaa ruokailuelämystä. Parhaimmillaan se on matkailijan osallistamista ruuan tekemiseen.

Ruokamatkailun keskeisiksi trendeiksi strategiassa nostetaan yksinkertainen elämäntyyli, tutustuminen kohdemaan kulttuuriin ja paikallisuuteen, osallistuminen ja kodinomaiset maut.

Suomessa ei ole selkeää yhtenäistä ruokatuotetta, jonka varaan voisimme rakentaa ruokamatkailumme. Maamme monipuolinen ruokakulttuuri ja alueellinen erilaisuus raaka-aineissa tuo suuren rikkauden ruokamatkailun kehittämiseen kunkin maakunnan omien vahvuuksien mukaan. Eteläsavolaiseen ruokakulttuuriin ovat pitkälti kuuluneet järvikalat ja metsänantimet kuten muikku ja mustikat.

Ruokamatkailun trendeistä vetoapua Saimaan seudulle

Matkailussa viimeisintä huutoa on Glamping eli glamorous camping. Tämä luksustrendi tuo matkailijat Lapin erämaahan telttaigluihin majoittumaan – miksei myös Saimaalle ”BeachCamp Saimaa”? Matkailija ei vain vieraile vaan eläytyy kohteeseen. Mikäpä sen parempaa voisi olla kuin yhdistää tähän trendiin ruokailu luonnon helmassa.

Mansikkamatkailua tulevaisuudessa? Kuva: Marjut Kasper.

Matkailija etsii ainutkertaisia elämyksiä, aitoutta ja hyviä tarinoita. Olennaista matkailijoille tarjottavissa ruokapalveluissa ja tuotteissa on korostaa paikallisuutta ja ruokakokemusten ainutlaatuisuutta. Viimeisimpien matkailun raporttien mukaan matkailijoille pitäisi olla tarjontaa nykyistä enemmän muun muassa suomalaisten kanssa yhdessä tehtäviin ruoka-aktiviteetteihin kuten leipomiseen ja ruoanlaittoon.

Kiinnostusta siis matkailijoiden puolelta on. Haastetta matkailuyrittäjällä on siinä, että trendit ja toiveet saadaan paketoitua kannattaviksi matkailutuotteiksi myös yrittäjän näkökulmasta.

Uusia tuoteideoita ruokamatkailuun

Suomalaisten matkailu kotimaassa on noin 70 % koko matkailusta. Ulkomaalaisten matkailu Suomeen kasvanee keskimäärin 4–5 prosentin vuosivauhtia. Tässä siivussa ruoka- ja matkailualan yrittäjät haluavat olla mukana myös Saimaan seudulla.

Eteläsavolaisia ruoka- ja matkailutoimijoita heräteltiin ruokamatkailun kehittämiseen – Ruoka matkailun keskiöön -hankkeessa vuosina 2013–2014. Etelä-Savon ruokamatkailuyrityskilpailun tuloksena saatiin hyviä esityksiä ruokamatkailua harjoittavista matkailuyrityksistä. Kilpailu myös osoitti, että alan toimijoiden kärki on vielä kapea ja uusia ruokamatkailutuotteita kaivataan maakuntaan.

Mikkelin ammattikorkeakoulun ja ProAgria Etelä-Savon Ruokamatkailuideoita Saimaan seudulle – hanke järjesti alkuvuodesta ideakilpailun uusista ruokamatkailutuotteista. Ideakilpailun tarkoituksena oli kerätä nimenomaan matkailijoilta ajatuksia siitä, minkälaista ruokamatkailua tulisi Saimaan seudulla tulevaisuudessa järjestää.

Ideoita jalostetaan huhtikuun lopulla 24h innoleirillä, jossa pääteemana on tarinallisuus ruokamatkailussa. Innoleirillä Mamkin opiskelijat sekä maaseutumatkailuyrittäjät työstävät yhdessä kilpailun satoa. Tulokset kilpailusta ja leiristä kootaan julkaisuksi matkailuyrittäjiä varten.

Ideat on tarkoitus viedä toteutukseen asti. Etelä-Savon ruokamatkailusta kiinnostuneista yrityksistä kootaan yritysryhmiä, joiden kanssa lähdetään hiomaan parhaita ja kullekin yritykselle sopivimpia ideoita ruokamatkailupalveluiksi – tarjottavaksi vaikkapa Asuntomessut 2017 messuvieraille.

Äijätiimihankkeessa ovat mukana pilottityöpaikat Ahlstrom Glassfibre Oy:n Karhulan ja Mikkelin toimipisteet, Savonlinja Oy ja UPM Pelloksen tehtaat Ristiina. Hankkeen alussa selvitettiin pilottityöpaikkojen miesten ajatuksia työaikaisesta syömisestä ja kehittämisehdotuksia työaikaiseen syömiseen.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että duunarimiehetkin haluavat syödä terveellisesti, eivät kuitenkaan kaikki miehet.

Kasvispusseista virtaa päivään

Työpaikoille miehet toivoivat tarjolle kasviksia nykyistä enemmän. Eväistä kasvikset usein jäivät kuitenkin puuttumaan. Hankkeessa kehitettiin kasviskassi, jossa oli päivässä syötäväksi suositeltava minimimäärä kasviksia, 500 grammaa, ja tästä tuli kokeilulle nimi – puoli kiloa päivässä.

Kasvikasseja testattiin Savonlinja Oy:ssä alkuvuodesta kuukauden ajan. Pussit tehtiin miehille valmiiksi, ja toimitettiin Savonlinjan varikolle Mikkeliin. Kun miehet lähtivät töihin, he nappasivat kasviskassit mukaan. Kassien avulla miehille tehtiin tutuksi erilaisia helposti mukaan otettavia kasvis- ja hedelmätuotteita. Ajatuksena on, että kokeilu laajenisi muillekin työpaikoille.

Loppuhaastattelujen mukaan kasvistuotteet olivat miehistä hyvänmakuisia ja kasvisten käyttö lisäsi koettua hyvinvointia: uni oli parempaa, maha toimi ja vireystila koettiin paremmaksi. Kasvislisä työpäivässä lisäsi myös koettua hyvinvointia. (ks. Yle Mikkeli 24.2.2016 )

Miehet haluavat syödä terveellisemmin

Pilottityöpaikoilla haastatellut miehet olivat pääosin tyytyväisiä työpaikkojen tarjoamiin ruokapalveluihin. Ruokalan toimijoille miesten viesti oli, että ruokalistan tuli olla monipuolinen ja kasviksia toivottiin aterioille enemmän ja eri muodoissa.

Miehet halusivat syödä kevyemmin työaikana ja kasvisten käytöstä puhuttiin haastatteluissa paljon. Työpaikkaruokailulla on merkitystä kansanterveydelle ja siksi on tärkeää, että työpaikoilla tarjottava ruoka on ravitsemussuositusten mukaista. Selvitykseen osallistuneiden miesten toiveet tukevat tätä tarvetta. Miehet tiesivät, miten syödä terveellisesti, vaikka se ei kaikkia miehiä kiinnostanutkaan.

Perinteinen äijä, moderni mies ja hengissä pysyttelijä

Työmiesten työaikaiseen syömiseen liittyvästä haastatteluaineistosta voitiin tunnistaa kolme eri miestyyppiä, kun kertomuksia tarkasteltiin terveellisen syömisen ja työaikaisten ruokapalvelujen käytön näkökulmasta.

Perinteistä äijämeininkiä edusti miestyyppi, jota kuvaa sanonta ”Minua ei oma terveys ja syöminen kiinnosta”. Näillä miehillä ei ollut (vielä) terveysongelmia tai jos niitä oli, ne eivät kiinnostaneet. Syömisessä tärkeää oli saada pienellä rahalla maha täyteen. Eväät ja muu syöminen työaikana oli ”mättöä vaan”. Tai sitten työaikana ei syöty mitään.

Modernia äijätyyppiä edusti miestyyppi, jota terveellinen syöminen kiinnostaa. He tietävät terveellisestä syömisestä paljon ja usein myös kaverit saavat heiltä vinkkejä hyvistä välipaloista ja eväistä. Tämä mies katsoo tarkasti mitä syö, hän harrastaa liikuntaa tai on muuten kiinnostunut terveydestään. Mies valikoi tarkoin ruokansa niin ruokalassa kuin mitä evääksi ottaa.

Kolmas miestyyppi on tilanteessa, jossa on pakko kiinnittää huomiota syömiseensä terveysongelmien vuoksi. ”On pakko tsempata, jos aikoo pysyä hengissä”, totesi yksi haastateltava. Motiivi on ja mies kipuilee valintojen kanssa ja miten saada parempi syömismalli osaksi työelämän arkea.

Duunarimiehet esittivät haastatteluissa kehittämisehdotuksia, joilla työaikaista syömistä voisi parantaa, ja näitä ehdotuksia on hankkeen aikana viety eteenpäin.

Raportti:
Tuikkanen, Riitta & Mäkeläinen, Paula 2015. Työmiesten työaikaiset ruokapalvelut ja syöminen työaikana. Mikkelin ammattikorkeakoulu. Tutkimuksia ja raportteja 103.
Julkaisu löytyy osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-588-530-2

Iloton työntekijä valuu ympäristöönsä päästöjä, jotka saattavat aiheuttaa pysyviä vaurioita työyhteisön kantaviin rakenteisiin. Siksi on syytä etsiä uusia näkökulmia työhön. Tässä tulee yksi ajatus aiheesta. Siinä otetaan oppia teatterin maailmasta.

Työelämä on teatteria. Tyylilaji vaihtelee antiikin tragediasta farssiin. Farssi on ollut viime aikoina vahvassa nousussa, komiikkaa syntyy kuin itsestään kun toimenkuvat ovat hukassa ja kiire sen kun vain lisääntyy. Työntekijä vetää työmaafarssissa vähintään kaksoisroolia, hän on vuoroin pahis, vuoroin sankari.

Moni työntekijä esittää jopa ikiomaa näytelmäänsä, jonka nimi on Paisuttelija. Paisuttelija on kestohitti, koska se kertoo kaikkensa peliin laittavasta ihmisestä. Semmoiseen tyyppiin on helppo samaistua. Paisuttelijan vahvuutena on myös se, että näytelmän perusideaa voi varioida päivittäin.

Kerron tässä esimerkin siitä, miten minun Paisuttelijani päivän mittaan kehittyy. Idea on vapaasti käytettävissä, koska olen itsekin sen varastanut. Episodin nimenä olkoon Vessapaperirullan vaihto. Sehän tunnetusti vaatii enemmän voimavaroja kuin strategian tekeminen.

Valmistaudun vessapaperirullan vaihtoon vakavasti kuin sydämensiirtoleikkaukseen. Kävelen tyhjää rullaa kämmeneeni naputtaen ja kyselen, kenelle vessapaperirullan vaihto organisaatiouudistuksessa priorisoitiin. Asia on niin vakava, että vaadin kaikkien toimenkuvat nähtäväkseni. Lopuksi käyn tekemässä selväksi kaikille, että nyt minä sitten aion vaihtaa vessapaperirullan. Korostan tietenkin joka askeleella, että työ ei minulle kuulu.

Sitten katoan varastoon, tulen sieltä rullasäkin kanssa ja kannan säkkiä selässäni pitkin käytäviä niin kauan, että jokaiselle työharjoittelijallekin käy selväksi raatajan henkilöllisyys. Vaihdan rullan telineeseen ja laitan kolme rullaa pyyhenaulakoihin törröttämään. Sitten kuljen säkki selässäni käytävällä semmoiset puolisen tuntia ja raportoin kaikille, miten hyvän systeemin minä vararullien säilyttämiseksi tuosta vain keksin. Ihmettelen myös, miksei kukaan muu ole asiaa aikaisemmin keksinyt. Hei haloo, olenko minä meidän talon ainoa innovatiivinen ihminen, kyselen.

Kun työtoverini luulevat esitykseni jo loppuneen, järjestän vielä yhden käänteen. Ajoitan käänteen työajan loppumisen tienoille. Laitan täyden pannullisen kahvia tippumaan. Käärin myös hihat ja laitan kopiokoneen laulamaan. Kopioin vaikka vanhoja muistioita, pääasia, että kone huojuu ja hulinaa syntyy. Sitten huokailen kahvimuki kädessäni, että pääsisinpä minäkin edes joskus säälliseen aikaan kotiin. Mutta minkäs teet, jonkunhan työtkin on tehtävä, voivottelen, kunnes viimeinenkin lusmu karkaa.

Sen jälkeen keskityn lukemaan iltapäivälehtien nettisivuja. Jossain vaiheessa pirautan kotiin ja sanon, että sori, meikä joutui taas överiin. Voisitko pliis kolata lumet, ettei tarvitse jättää pirssiä kadunvarteen.

Liike-seminaarin päätarkoituksena oli summata ammattikorkeakoulujen työtä työelämän ja alueiden kehittäjinä.

– Suomessa tutkimus, – kehitys ja innovaatiotoiminta on hyvällä mallilla. Ammattikorkeakoulujen kohdalla toiminta on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana nousujohteista. Toimintaa on toki ollut pitkään perustamisesta asti, mutta se on vahvistunut 2000-luvun alussa myös lainsäädännön myötä, toteaa ensimmäisen vierailijapuheenvuoron seminaarissa käyttänyt opetusneuvos Eeva Kaunismaa opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Ministeriö on valtakunnallisesti tukenut ammattikorkeakoulujen TKI-toimintaa vuosina 2013–2015 rahoittamalla yhteensä 17 hanketta kymmenellä miljoonalla eurolla. Resurssit eivät kuitenkaan ole tulevaisuudessa kasvamassa, jolloin avain onkin siinä, kuinka varoja käytetään. Kaikkien hankkeiden tuloksellisuutta ei kuitenkaan voida mitata vain taloudellisilla mittareilla.

– Meillä on laaja korkeakoulujen ja tutkimustoiminnan kenttä. On tärkeää tehdä tutkimus- ja kehitys- ja innovaatiotoimintaa kaikilla aloilla, mutta kaikilla aloilla ne eivät ole sellaisia, jotka voidaan nopeasti kaupallistaa. Kaikkia kuitenkin tarvitaan. Tietysti voidaan miettiä myös toista kautta; esimerkiksi jos TKI-toiminnan kautta terveydenhoitojärjestelmää saadaan kehitettyä, voidaan saada aikaan säästöjä, Kaunismaa toteaa.

Työelämästä eväitä oppimiseen

Ensimmäisen päivän paneelikeskustelussa puntaroitiin kokeilukulttuuria ja ammattikorkeakoulujen yhteiskunnallista vaikuttavuutta. Keskusteluun osallistunut Sami Kämppi OiOi Collective Oy:stä korostaa yritysten ja opiskelijoiden välistä yhteistyötä.

-Olen painottanut jokaisessa työpaikassani, että oppilaitosten kanssa pitää tehdä yhteistyötä. Näin opiskelijat näkevät konkreettisesti, miten he voivat soveltaa oppimaansa työelämässä ja millaista työnteko on. Tällä tavoin myös yrittäjä saa valmiimpia työntekijöitä, mutta tietysti yrityksellä on vastuu kouluttaa uutta työntekijää myös työelämässä.

Sami Kämppi (OiOi Collective Oy) pitää työelämän ja oppilaitoksen välistä yhteistyötä tärkeänä. Kuva: Tuuli Teittinen.

-Oma kokemukseni tällaisesta yhteistyöstä on, että esitimme ammattikorkeakoululle teknologiamme, jota halusimme soveltaa kuntoutuksen, autististen lasten tai ikäihmisten pariin. Pienenä yrityksenä meillä ei ole resursseja perehtyä näihin toimialoihin perusteellisesti, mutta kun saadaan se viimeisin tutkittu tieto mukaan ja yhdessä pohditaan, on se tällaisen toiminnan paras anti.

Työelämävaihdot hyödyllisiä myös opettajille

Paitsi opiskelijat, myös opettajat voivat saada eväitä yhteistyöstä työelämän edustajien kanssa. Alakohtaiset käytännöt voivat muuttua vuosien varrella ja ammattilaisen arkeen osallistumalla voi löytää uusia näkökulmia myös opetukseen. Osaamisvaihto oli yksi tiistain puheenaiheista.

FastROI Oy:n talousjohtaja Marke Tyrväinen uskoo, että osaamisvaihtoa koulujen ja työmaailman välillä tulisi tehdä enemmän. Kuva: Tuuli Teittinen.

– Yrityksessämme oli harjoittelujaksolla opettaja Karelia-ammattikorkeakoulusta. Hän oli mukana yrityksessä sekä asiakkaiden luona katsomassa kotihoidon arkea, kertoo talousjohtaja Marke Tyrväinen FastROI Oy:ltä. Yritys on joensuulainen toiminnanohjaus- ja asiakastietojärjestelmiä hoiva-alalle tuottava ohjelmistoyritys.

– Osaamisvaihtoa ei tehdä mielestäni tarpeeksi. Vaatii varmasti nöyryyttä mennä täysin uuteen tilanteeseen, mutta se myös antaa paljon. Olisi hienoa, jos olisi ammatteja, joissa oltaisiin puolet ajasta opettajina ja puolet alan kentällä työelämässä. Mekin yrityksessämme teemme töitä omalla tavallamme, joten on hyvä, että joku tulee välillä haastamaan totuttuja tapoja.

Hanketorilla tavattiin ja tutustuttiin tuloksiin

Sirkka Hagman ja Minttu Lampinen (HAMK) ovat työskennelleet samassa hankkeessa. Hagman toimi hankkeen ohjausryhmässä työelämän edustajana. Kuva: Tuuli Teittinen.

Kaksipäiväisen seminaarin yhteydessä järjestettiin myös hanketori, jossa vieraat pääsivät tutustumaan tehtyihin hankkeisiin ja toimiin.

– Usein tuijottaa sitä, mitä tekee itse, joten on mielenkiintoista nähdä, mitä muut ovat saaneet aikaan, kertoi Minttu Lampinen Hämeen ammattikorkeakoulusta. Lampinen kävi seminaarissa esittelemässä YAMK-koulutus vahvaksi TKI-vaikuttajaksi-hanketta, jossa hän toimi projektipäällikkönä.

Mikko Laasanen ja Mikko Vuoristo puolestaan edustivat Savonian ammattikorkeakoulua, jonka Coworking learning space (TKI 2.0) -hanke oli esillä myös hanketorilla. Hankkeessa kehitettiin opetuksen, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan työelämäyhteyttä yhteistyössä Jyväskylän ja Tampereen ammattikorkeakoulujen kanssa.

Mikko Laasanen ja Mikko Vuoristo (SAMK) tulivat seminaariin kuulemaan tuloksista ja verkostoitumaan. Kuva: Tuuli Teittinen.

– Täällä käydään keskustelua, nähdään, mitä muut ovat saaneet aikaan ja saadaan pieni katsaus siitä, mitä amk-kentällä tapahtuu juuri nyt. Suurin arvo tällaisissa tilaisuuksissa on verkostoitumisessa, totesi Vuoristo.

Virkistystä virallisen ohjelman lomassa

Virallisen ohjelman lisäksi seminaarivieraille oli tarjolla muun muassa liikuntaa ja iltaohjelmaa. Maj-Lis Läykki Tampereen ammattikorkeakoulusta kiitteli tapahtuman sisältöä kehonhuoltotunnin päätteeksi. Tunnilla myös mukana olleet Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Jatta-Jussila Suokas ja Sakariina Heikkanen totesivat myös kokonaisuuden toimineen. Muutama parannusehdotuskin löytyi.

– Olisimme toivoneet näkevämme vielä konkreettisemmin hankkeiden tuloksia, jotta näemme, millaisia projekteja kenenkin kanssa voisimme tehdä.

Sakariina Heikkanen, Jatta Jussila-Suokas, (Haaga-Helia) ja Maj-Lis Läykki (TAMK) lähtivät kehonhuoltotunnilta virkistäytyneenä. Kuva: Tuuli Teittinen.

Juontaja Jussi-Pekka Rantanen totesi tiistaipäivän päätteeksi seminaarien olevan yhä tärkeä tiedonvälityskanava.

-Vaikka käytössämme on sosiaalinen media ja hankesivustot, ei se ole poistanut tämän tyyppisten tapahtumien merkitystä, jossa kokoonnutaan yhteen ja puhutaan ihminen ihmiselle. On eri asia lukea nettisivua kuin kuulla ihmisen kertovan asiasta itse ja on mahdollisuus esittää jatkokysymyksiä.

Ensimmäisen päivän juontajana ja keskustelujen vetäjänä toimi Ylen uutisista tuttu Jussi-Pekka Rantanen. Kuva: Tuuli Teittinen.

Kuinka liike nyt jatkuu?

TKI-toiminnan tulevaisuudessa Eeva Kaunismaa näkee yhä limittyneempää toimintaa koulutuksen ja tutkimuksen kentällä.

– Avainasemassa ovat digitaalisuus, avoimuus, käyttäjä-kysyntä-hyödyntäjänäkökulman huomioiminen, verkostoituminen ja ehkä se, että korkeakoulutuksessa ei olisi erikseen TK-toimintaa tai TK-henkilöstöä, vaan se olisi tiiviisti yhteydessä koulutustoimiin. Digitaalisuuden osalta näkee jo nyt, että tutkimuksien tuloksia jaetaan vapaasti muillekin. Se avaa myös mahdollisuuksia verkostoitumiselle. Verkostoituminen ei ole kulttuurillemme aivan luonteenomaista, sitä meidän olisi syytä opetella.