Artikkelit tagilla digitaalisuus

email_2006_1064_lintuinfluenssa

Nauramme, ettemme itkisi – Digitaalisen huumorin ilmiöitä 2000-luvun folkloressa

Kommentit poissa käytöstä

Aiemmin suusta suuhun ja kynältä paperille levinneet vitsit, lauluparodiat, kuva-arvoitukset ja muut kansanperinteen muodot ovat siirtyneet 2000-luvulla digitaaliseen formaattiin: näppäimistöltä näytölle -perinteeksi. Vuonna 1997 Suomalainen…

digimurros paakuva

Iso digimurros jyllää teollisuudessa

Kommentit poissa käytöstä

Teollinen tuotanto on isossa murroksessa. Digitalisaatio avaa aivan uusia mahdollisuuksia teolliselle valmistukselle. Tiedon kerääminen ja hyödyntäminen ovat teollisuudessa yhä tärkeämpiä asioita perinteisen valmistusteknisen osaamisen rinnalla….

F25A5354_pekka

”Häkkäämällä” kohti parempaa digiosaamista

Kommentit poissa käytöstä

Mikkelin ammattikorkeakoulussa on käynnissä Koodi – kokeilukulttuurilla kohti digiajan tasavertaisuutta -hanke. Hankkeen ydinkohderyhmänä ovat naisvaltaiset alat, esimerkiksi matkailu, sosiaali- ja terveysala sekä kansalaistoiminta ja nuorisotyö….

_MG_2745_rajattu_read

Pienyrityskeskus on vahva yritysten sparraaja Kaakkois-Suomessa

Kommentit poissa käytöstä

Pienyrityskeskus on toiminut Mikkelissä kolme vuosikymmentä. Tänä vuonna Pienyrityskeskus siirtyi Aalto-yliopistolta Mikkelin ammattikorkeakoululle. Vuoden alusta alkaen keskus on osa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulua. Uuden Pienyrityskeskuksen tehtävänä on…

digitetu paakuva muokattu

Hiljainen tieto hyötykäyttöön – esimerkkinä Joros Oy

Kommentit poissa käytöstä

Hiljaisen tiedon määritelmään kuuluu, ettei sitä voi kuvata sanoin – hiljainen tieto on henkilökohtaista tietämystä, tietotaitoa. Digitaalisuudella ja prosessien hallinnalla tuottavuuteen (DigiTetu) -hankkeessa kehitettiin menetelmää…

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset digipyörteessä artikkelin kuvituskuva

Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset digipyörteessä

Kommentit poissa käytöstä

Sosiaali- ja terveysalalla on käynnissä merkittäviä muutoksia. Palveluita ja toimintatapoja kehitetään vastaamaan nykypäivän digitaalisen yhteiskunnan tarpeita. Muutoksessa keskeistä on ammattilaisten digitaalisen tietotaidon ja osaamisen lisääminen….

Pekka Uotila Xamk_rajattu

Joko nyt ammattikorkeakoulut digitalisoituvat?

Kommentit poissa käytöstä

Digitaalisuus on muutaman vuosikymmenen ollut suurimpia yksittäisiä kehittämisen teemoja korkeakouluissa. Ensi vuodeksi opetus- ja kulttuuriministeriö on varannut 25 miljoonaa euroa digitaalisten oppimisympäristöjen vahvistamiseen. Mikä tällä…

Digitalia järjesti elokuussa digitaalisen tiedon kesäkoulun. Kuvassa vasemmalta TKI-asiantuntija Miia Kosonen, IT-asiantuntija Liisa Uosukainen ja TKI-asiantuntija Anssi Jääskeläinen.

Sinun tietosi eivät ole sinun

Kommentit poissa käytöstä

Meillä on kaksi digitaalista jalanjälkeä: tietoinen ja tiedostamaton. Tietoisesta päätämme itse. Tiedostamaton koostuu niistä yksilöivistä datajäljistä, jotka muodostuvat meiltä näkymättömissä. ”Tuskinpa Hello Kittystä tykätessänne annoitte…

Honkonen_pienetty

Reijo Honkosen pakina: ATK-vallankumous, lyhyt oppimäärä

Kommentit poissa käytöstä

Digiloikka on jo nyt niin suosittu laji, että se korvaa seuraavissa kesäolympialaisissa kolmiloikan. Kisakoneeseen nousee Suomestakin ennätysmäärä lajin harrastajia. He ovat hioneet tekniikkaansa leireillä niin…

Magic book with magic lights and letters

Avointa tietoa on mahdollista hyödyntää nykyistä laajemmin – DigiBus auttaa

Kommentit poissa käytöstä

Avoimella tiedolla tarkoitetaan digitaalisessa muodossa olevia sisältöjä, joita voidaan käyttää vapaasti ja usein maksutta sekä muokata uuteen käyttötarkoitukseen. Avoimesta datasta voi hyvillä ideoilla ja innovaatioilla…