Nauramme, ettemme itkisi – Digitaalisen huumorin ilmiöitä 2000-luvun folkloressa

Aiemmin suusta suuhun ja kynältä paperille levinneet vitsit, lauluparodiat, kuva-arvoitukset ja muut kansanperinteen muodot ovat siirtyneet 2000-luvulla digitaaliseen formaattiin: näppäimistöltä näytölle -perinteeksi.

Vuonna 1997 Suomalainen Kirjallisuuden Seura siirtyi käyttämään sähköpostia. Pian seuran tutkija ja koululaishuumorin tallentamisen pioneeri Ulla Lipponen (1941–2015) havaitsi kiertoviestien olemassaolon. Keruuverkon avulla SKS:n arkistoon tallentui vuosina 1997–2006 noin 30 000 tiedostoa digitaalisesti levinnyttä perinnettä.

Aineiston läpikahlaamisella saa hyvän ymmärryksen ihmisen kielellisestä havaitsemisesta, ihmiselämän keskeisteemoista ja ajankohtaisilmiöiden jaksottumisesta historialliselle aikajanalle.

Seksuaalisuuden rinnalla 2000-luvun kansanperinteessä keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi etnisyys, päihteet ja politiikka, mutta myös erilaiset globaalit ilmiöt, kuten sodat ja katastrofit.

Kuva 1. Tallennettu 26-vuotiaalta naiselta vuonna 2001. (SKS)

Kuolemanvakavaa ja sairaan hauskaa

Digitaalisessa formaatissa on myös uusia piirteitä, kuten kuvan ja videon yleistyminen tekstikerronnan ohi.

Yksi kiinnostavimpia teema-alueita SKS:n digitaalisessa aineistossa on syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin kiinnittyvät vitsit (ks. kuva 1). Ilmiö ei sinällään ole folkloristiikan piirissä uusi: tragedioihin on vuosikymmenten ajan liittynyt vitsikerrontaa erityisesti nuorisokulttuureissa.

Katastrofivitsit määritellään usein eräänlaiseksi koetun kauhun musertamiseksi: vitsit mahdollistavat tunteiden ja kokemusten huojennuksen, joka luo uskoa asioista selviytymiseen. Toisaalta vitsi voi tarjota kuvitteellisen välineen myös syyllisen etsimiselle ja rankaisemiselle. Esimerkiksi syyskuun 11:nnen vitseissä Osama bin Laden saatetaan liittää osaksi häpeällisiä tai sadistisia kuvia, kuten raiskausta, homoseksuaalisuutta tai silpomista.

Digitaalinen huumori tutkimuskohteena

Sähköposteissa ja tekstiviesteissä leviävä folklore on verrattain uusi, mutta samanaikaisesti jo historiallinen ilmiö. Tekstiviesti- ja sähköpostiperinteet, jotka yleistyivät vasta 2000-luvun taitteessa, alkavat jo olla korvautuneet uusilla digitaalisuuden muodoilla, kuten meemeillä.

Massoittain kulkevien kuvamuokkausten joukossa on vaikea hahmottaa niihin sisältyvää kulttuurista arvoa. Matti Kuusen sanoin: ”kemialle ja folkloristiikalle ei ole olemassa saastaa” – ihmisyyttä ymmärtääkseen on tarkasteltava ihmisen toimintaa ja ajattelua kokonaisuutena: myös niitä piirteitä, jotka hyveellisen ajattelun kannalta tulisikin tuomita moraalittomina ja arvottomina.