Vuosimallia 2000 olevan Toyota Celican muuttaminen sähköautoksi oli vuoden prosessi. Sähköautoa rakentamassa ollut Jani Turunen lähtisi projektiin vieläkin mukaan – tosin pidemmän harkinnan jälkeen. Mamkin eCelica -projekti alkoi loppuvuodesta 2012 ja auto valmistui tammikuussa 2014.

Kuka olet?

Olen Jani Turunen ja kotoisin Savonlinnasta. Opiskelin Mamkissa sähköinsinööriksi erikoistuen sähkövoimatekniikkaan. Valmistuin helmikuussa 2014, nykyisin asun Espoossa ja työskentelen ABB:llä tuotepäällikkönä.

Mikä sai sinut mukaan sähköautoprojektiin?

Kun ensimmäisen kerran kuulin alkavasta projektista, en ajatellut asiaa sen tarkemmin. Suunnitelmanani oli tehdä insinöörityö verkostoyhtiölle, jossa olin työskennellyt parina kesänä. Satuimme kuitenkin myöhemmin parin kaverin kanssa istumaan samaan kahvipöytään projektin vetäjän, opettaja Teemu Mannisen kanssa. Teemu kertoi suunnitelmista tarkemmin, ja muistaakseni sanoin heti keskustelun perään olevani mukana hommassa.

Projektissa eniten viehätti sen monipuolisuus ja mahdollisuus kehittää uusia ominaisuuksia. Lisäksi muutostyön vaikeus motivoi entisestään.

Miten auto projektin aika muuttui ja mitä se vaati?

Koko projekti lähti liikkeelle taustatutkimuksesta, jossa selvitettiin kaikkea, mitä sähköautoihin vain liittyy. Projektin alun suurimpia päätöksiä oli auton aihion valinta, sillä autossa piti esimerkiksi olla riittävästi tilaa asennettaville laitteille. Muutokset piti myös pystyä tekemään niin, ettei auton massa ylittänyt akseleille asetettuja maksimipainoja.

Projekti onnistui hyvin ja tavoitteeseen päästiin määräajassa. Pitkiä iltoja se kyllä vaatikin. Työtunteja tuli noin 300 jokaista rakentajaa kohti.

Mekaanisia muutoksia vaadittiin paljon. Esimerkiksi auton konehuone meni täysin uusiksi vanhan moottorin poistamisen jälkeen, lattiatasoa korotettiin, takapenkit poistettiin. Projekti sisälsi niin hitsausta, verhoilua, ohjelmointia, kytkentöjä ja niiden suunnittelua ja kuin kaikkea pientä näiden väliltä.

Mikä projektissa oli mukavaa ja mikä vaikeaa?

Projektin paras ilta oli mielestäni se, kun pyöritimme renkaita ensimmäisen kerran sähkömoottorilla. Yleisesti ei jäänyt mieleen että mikään työvaihe olisi ollut epämieluisa. Paitsi peräkontin johdotuksista muodostui homma, jota yritin vältellä viimeiseen asti. Tämä johtui varmaan siitä, että sitä tehtiin aina illan viimeisenä hommana, ja joskus aamun sai aloittaa illan töiden purkamisella. Hankalinta projektissa oli tiukka aikataulu, jonka takia töitä tehtiin yleensä pitkälle iltaan.

Vieläkö lähtisit vastaamaan projektiin mukaan?

Lähtisin kysyttäessä uudestaankin, mutta en yhtä helposti. Työmäärä tiedettiin isoksi jo alussa mutta se oli sitäkin suurempi käytännössä.