Vapaaehtoistyötä kehittämässä Puolassa

Tieto vapaaehtoistyötä käsittelevästä kurssista osui silmiini oman koulutusalani nettifoorumilta. Ehdin lukea ilmoituksesta ilmaisut ”intensiivikurssi” ja ”opetuskielenä englanti”, ja olin jo päättänyt, että kurssille on päästävä.

Tieto intensive programme:sta eli tuttavallisemmin IP-projektista, kantautui tietoisuuteeni Moodlen kautta oman koulutusalani foorumilta. Projektin teemana oli vapaaehtoistyö ja sosiaalinen muutos Euroopassa.

Loppupeleissä kurssille Puolaan Łódźiin lähti Mamkista kuusi opiskelijaa sosiaalialan sekä kansalaistoiminnan- ja nuorisotyön koulutusalalta ja kolme opettajaa.

Silmiä avaavia kokemuksia

Kurssille osallistui opiskelijoita ja opettajia Suomen lisäksi Walesista, Puolasta, Saksasta ja Espanjasta. Opiskelijat olivat jo etukäteen jakautuneet kuuteen kansainväliseen ryhmään, joilla kaikilla oli oma tutkimuksen kohteensa Puolassa.

Oman ryhmäni tutkimuksen kohteena oli valtion, markkinatalouden ja kolmannen sektorin yhteistyö sosiaalisten ongelmien ehkäisyssä. Saimme ryhmäni kanssa mahdollisuuden nähdä miten Łódźin kaupunki tukee vapaaehtoisprojekteja. Eräs minuun suuresti vaikuttanut vierailukohde oli mielenterveyspotilaiden kuntoutuskeskus. Se luokiteltiin sosiaaliseksi yritykseksi, sillä vaikka kuntoutuskeskus oli yritys, tavoitteena ei ollut voitto vaan ihmisten auttaminen.

Vaikka sama kantava voima on esillä kaikkialla tehtävässä vapaaehtoistyössä, toimintatavat vaihtelivat suuresti. Aloin ymmärtää, miten erilaisia ongelmia voi noin lyhyen lentomatkan päästä löytää. Esimerkiksi kodittomuus on ongelmana aivan omaa luokkaansa Puolassa. Jollakin tavalla tuntui, että sosiaaliset ongelmat olivat vahvemmin läsnä ihmisten jokapäiväisessä elämässä.

Poseeratahan ehtii aina, vaikka sitten pää kainalossa. Vasemmalla Reetta Kauppinen. Kuva: Milka Nurmi.

Kulttuurien kohtaamista

Opin myös paljon eri kulttuurien kohtaamisesta. Pakkohan se on kun 40 toisilleen entuudestaan vierasta ihmistä omine persoonallisuuksineen laitetaan yhteen 12 päiväksi ilman mitään muuta yhteistä nimittäjää kuin intensiivikurssi. Myös tapaamiset vierailukohteissa olivat hienoja ja meidät otettiin ilolla vastaan.

Kurssin lopussa jokainen ryhmä piti esityksen omista tutkimustuloksistaan. Omasta tutkimusaiheestani tajusin sen, miten erilainen käsitys yhteistyön tasosta eri toimijoilla on. Erityisesti mieleeni jäi kodittomuutta sosiaalisena ongelmana tutkineen ryhmän tulokset. Minusta oli todella hienoa ja toisaalta myös hieman hämmentävää nähdä, miten IP:n aikana tehty tutkimustyö oli vaikuttanut vahvasti jokaiseen ryhmän jäseneen.

Voin valehtelematta sanoa että IP-kurssi on ollut yksi elämäni parhaimpia kokemuksia. IP-kurssin kautta en tutustunut vain uusiin ulkomaalaisiin ihmisiin, vaan sain mahdollisuuden tutustua myös seitsemään mahtavaan ihmiseen, jotka ovat koko syksyn ajan olleet täällä, Mikkelissä.