Pitkittynyt COVID-19-pandemia muutti heikentävästi terveydenhuollon työntekijöiden työoloja. Erityisesti hoitotyössä muuttuviin työnkuviin ei saanut riittävää perehdytystä. Nopeasti vaihtuvat ohjeistukset aiheuttivat epävarmuutta […]
pandemia
Resilienssi on tulossa osaksi hanketoimintaa
Koronapandemia yllätti maailman ja muutti toimintatapoja monella alalla. Pandemian vaikutukset ovat vaikeuttaneet myös hankkeiden toteuttamista. Hanketoiminnassa olisikin hyvä kehittää ja […]
Pandemia haastaa tapahtuma-, matkailu- ja luovien alojen kenttiä
PARK – Peliala suunnannäyttäjänä kohti pandemiaresilienttiä koulutusta -hankkeessa kartoitettiin ja koottiin yhteen luovien, matkailu- ja tapahtuma-alojen kohtaamia pandemiahaasteita. Tavoitteena oli […]
Koronakriisin keskellä on ihminen
Suomi valitsi koronaepidemian taltuttamiseksi strategiakseen ”testaa-jäljitä-eristä-hoida”. Selviytyäksemme mahdollisista uusista aalloista ja kriiseistä on tärkeää, että meillä on hyvä suunnitelma ja […]
Energiatehokasta veneilyä korona-aikana
Monella muulla alalla koronan vaikutukset ovat olleet negatiivisia, mutta kotimaan matkailun lisääntyminen on vaikuttanut veneilyyn myönteisesti. Kaikki joutuivat keväällä sopeutumaan […]
Korona rikkoi joukkoliikenteen
Koronapandemia teki matkustamisesta varovaisuutta vaativaa toimintaa. Tauti uhkaa nykyisenlaista joukkoliikennettä. Pandemian aikana joukkoliikenne on kärsinyt matkustajakadosta ja yksityisautoilun määrä on […]
Muutos tekee tulevaisuuden mahdolliseksi
“Kun maailma yrityksen ympärillä muuttuu nopeammin kuin yrityksen sisällä, on loppu vain ajan kysymys” Näin tiivisti oman johtamisteoriansa ytimen maailman […]