Kehittämistyötä on tehtävä ajan kanssa

Pääkirjoitus
Kuvassa on koskikara lintu jään reunalla sekä vieressä on joessa oksaan kiinni juuttunut muovipussi.

Vesistöihin kulkeutuvien mikromuovien määrää halutaan vähentää

Metsä, ympäristö ja energia

Uusi demonstraatioympäristö suoto- ja hulevesien käsittelyyn

Metsä, ympäristö ja energia

Uusiutuva energia ja kiertotalous ratkaisuina tulevaisuuden haasteisiin

Metsä, ympäristö ja energia
Kuvassa adidas-mallistoa, hupparit tehty New Cotton -hankkeessa innovoidusta kierrätystekstiilikuidusta.

Tekstiilikiertotalous avaa oven uusille kestäville innovaatioille

Metsä, ympäristö ja energia

Uusia ratkaisuja tehokkaampaan tekstiilikiertotalouteen

Metsä, ympäristö ja energia
Yleiskuva ekopisteestä.

Poistotekstiilien kierrätys Kymenlaaksossa tehostuu

Logistiikka ja merenkulku
Kuvan keskellä maapallo, jota henkilöt kannattelevat käsillä ilmassa. Henkilöiden toisissa käsissä muistilehtiö, leipä, porkkanoita, säilykepurkki ja vispilä.

Klusterilla elinvoimaa Etelä-Savon ruoka-alalle

Kestävä hyvinvointi
Kuvassa neljä opiskelijaa matkalla ohjaustapaamiseen.

MiniMikkelissä paneudutaan kestävään kehitykseen

Digitaalinen talous

Biojätteen paremmalla lajittelulla lisätään paikallista energiaa ja kasvuvoimaa

Metsä, ympäristö ja energia

Uusiutuvien ja biopohjaisten polttoaineiden vahingontorjuntaa selvitetään

Logistiikka ja merenkulku

Yhdessä toimivat ammattilaiset tuottavat vaikuttavia hyvinvointipalveluja

Luovat alat

Yleisön kokemuksia etäesityksistä ja virtuaalipalveluista

Luovat alat

Kriisit muuttavat maailmaa – miten yritys pysyy kehityksessä mukana?

Digitaalinen talous