Professori Kai Hakkarainen vieraili Mamkissa: asiantuntijuus ei asu yksin kenenkään päässä

Maailman monisyisiä ongelmia ei ratkota tutkijakammion yksinäisyydessä. Ainoastaan vahva, monitieteellinen asiantuntijaverkosto voi auttaa meitä kasvamaan vaativan osaamisen tasolle, painottaa Mamkissa vieraillut, oppimiseen erikoistunut kasvatustieteen professori Kai Hakkarainen.

Mikkelin ammattikorkeakoulun yliopettajille, koulutusjohtajille ja tutkimus- ja kehittämishenkilöstölle järjestettiin helmikuussa teemapäivä. Päivässä pohdittiin omaa verkostoitumista, yhdessä oppimisen tapoja ja tiimityötä osana ammattikorkeakoulun vahvuuksia.

Aiheeseen johdatti oppimiseen erikoistunut kasvatustieteen professori Kai Hakkarainen Helsingin yliopistosta. Luentonsa aluksi hän kertoi ensimmäisen vinkin oppimiseen – jaa muille, niin itsekin opit.

– Itse en jaksa kuunnella muiden luentoja. Luennointi on kivaa silloin, kun sen saa tehdä itse. Luentoa valmistelemalla oppii asian paremmin kuin kuuntelemalla. Luennointi kannattaa opettajan oppimista, mutta opiskelijoiden oppimisen tukemiseksi täytyy kehittää osallistavampia toimintatapoja, Hakkarainen aloitti.

Penkkirivit Mikpolisalissa höristivät korviaan.

Vain monialaisella asiantuntijayhteistyöllä voidaan pureutua monisyisiin ongelmiin

Hakkarainen jakaa tiedontuottamisen yksilölliseen ja kollektiivisen näkökulmaan. Yksilöllinen tapa tuottaa tietoa on ollut perinteisesti vallalla ihmistieteissä, kuten filosofiassa, kasvatustieteissä ja sosiologiassa, ja etenkin perustutkimuksessa.

– Tiedon yksilöllinen tuottaminen ei kuitenkaan toimi, kun maailman ongelmat ovat yhä monimutkaisempia. Asiat ovat yksinkertaisesti liian vaikeasti hallittavia yhdelle ihmiselle, tarvitaan yhteisöjen ja verkostojen jaettua osaamista, Hakkarainen sanoo.

Luonnontieteissä tutkimusta tehdään paljon kollektiivisesti tutkimusryhmissä. Esimerkiksi yhteisjulkaisuja kirjoitetaan biologiassa ja fysiikassa huomattavasti useammin kuin mitä filosofiassa tehdään.  Samalla tiedon yhteisöllinen tuottaminen on saamassa yhä voimakkaamman jalansijan myös sosiaalitieteessä.

Suuntaus pitäisi Hakkaraisen mukaan olla kaikessa tiedontuottamisessa kollektiivisen suuntaan. Samalla yhä useampi voisi ryhmän tuella saavuttaa vaativan osaamisen tason.

Osaaminen ja asiantuntijuus eivät asu vain omassa päässä

Hakkarainen kyseenalaistaa perinteisen tavan ajatella luovuutta ja osaamista vain yksilön omina ominaisuuksia. Tällöin ajatellaan, että on superfiksuja ihmisiä, joilla on maagisia kykyjä ajatella suuria ajatuksia – kun itse puolestaan pystyy onnekkaisiin oivalluksiin.

– Kaikilla on mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan ja ajatteluaan. Älykkyys ei ole vain yksilössä, vaan syntyy vastavuoroisissa verkostoissa. Verkostoissa tunnet muita ihmisiä, saat tukea, annat tukea ja löydät erilaisia ideoita ja näkemyksiä. Kaikki voivat vaikuttaa oppimiseensa rakentamalla verkostoja, professori vakuuttaa.

Monialaisissa verkostoissa omaa asiantuntijuutta valetaan toisiin ja etsitään yhtymäkohtia kollegoiden osaamiseen. Yhteisön osaaminen myös auttaa yksilöitä vaikeiden asioiden yli. Kaikkea eri tarvitse keksiä ja ratkaista itse.

Olennaista verkostoissa ovat yhteiset kiinnostuksen kohteet ja vastavuoroisuus

Organisaatiot eivät tarjoa verkostoja valmiina, vaan ne pitää itse rakentaa. Oman laatikon ulkopuolelle voi kurkottaa monin tavoin. Internet on täynnä tietoa ja mahdollisuuksia seurata asiantuntijoiden ajatuksia. Sosiaalinen media mahdollistaa laajennetut sosiaaliset verkostot ja kiinnostavien tahojen seuraamisen verkossa. Satunnaiset kohtaamiset konferensseissa ruokkivat uusia ajatuksia.

Olennaista verkostojen laajentamisessa kuitenkin on, että yhteyksiä ylläpitävät yhteinen kiinnostus ja vastavuoroisuus, ei tiettyjen ihmisten keräily.

Nuorilla pitää olla mahdollisuus hypätä liikkuvaan junaan

Opiskelijoiden osaamisenkaan ei pitäisi rajoittua vain omaan päähän. Aloittelijat pitäisi Hakkaraisen mukaan imaista mukaan innovatiivisiin verkostoihin osana oppimisprosessia – eli sosiaalistaa asiantuntijan työhön. Näin he pääsisivät kehittämään osaamistaan ikään ”kuin äidin maidossa”. Kun innovatiiviset käytännöt ovat kerran luotu, aikaa niiden rakentamiseen ei tarvitse enää käyttää.

– Kun esimerkiksi maisteriopiskelija otetaan mukaan tieteellisen artikkelin kirjoittamiseen ja kannetaan hänet reppuselässä prosessin läpi, opiskelija oppii uuden luomisen edellyttämiä toimintatapoja.

Samalla opiskelija saa mahdollisuuden ponnistaa korkeammalta ja valmiuden saavuttaa jotakin suurempaa, kuin mihin hän kykenisi yksin, ilman tukea. Professori heittää idean myös ammattikorkeakouluille.

– Heti ensimmäisen vuoden opiskelijat voitaisiin ottaa mukaan esimerkiksi tutkimushankkeen kirjoittamiseen. Kun prosessi asiantuntijoiden kanssa toistuisi, opintojen lopussa opiskelijat olisivat kasvaneet huomattavan hyviksi hankkeiden luojiksi. Miksei opiskelijoita voitaisi rohkaista omienkin hankkeiden tekemiseen ja lainata heidän tuekseen nimeään ja arvovaltaansa.

Aristokraattiset yhteisöt nostavat vain harvojen osaamista

Hakkaraisen ”aristokraattisiksi” kutsumille yhteisöille ajatusta innovatiivisesta yhteistyöstä on vieras. Niille on tyypillistä, että osaaminen keskittyy vain muutamille tähtihenkilöille. Nämä yksilöt saavuttavat yhä vahvempaa osaamista, mutta se ei valaudu muihin. Kollektiivisessa yhteisöllisyydessä yksilöt eivät vain auta toisia, vaan tekevät asioita yhdessä.

Tee kuten opetat. Kai Hakkarainen jakaa omaa osaamistaan muille. Menestyneenä tutkimussuunnitelmien kirjoittajana hän on esimerkiksi laatinut ohjeen akateemisen tutkimussuunnitelman kirjoittamiseen. Ohje on ladattavissa internetistä (ks. osoite alla).

Lukemista ja kirjoittamista tarvitaan oman asiantuntijuuden kasvattamiseen

Helpotuksena niille kaikille, jotka ajoittain kaipaavat hautautumista tutkijankammion omaan rauhaan: kammiokaan ei ole pelkästään pahasta. Hakkaraisen mukaan lukemista ja kirjoittamista kyllä tarvitaan toistuvina sykleinä. Oma, yhä syvemmälle kehittyvä asiantuntemus on tärkeä osa myös monitieteellisestä asiantuntijaverkostoa.

Hakkarainen itse esimerkiksi lukee paljon kirjoja – vaikkapa älyllisestä evoluutiosta, tekoälyn tutkimuksesta, ja luovuuden tutkimuksesta.

– Ei tarvitse lukea kuin lukea 4–5 kirjaa kapealta sektorilta, niin pääsee äkkiä tasolle, jonne vain harvat yltävät, hän sanoo.

Vahvaa osaamista syntyy kuitenkin vain silloin, kun tutkija muistaa astua ulos kammiostaan – ja sukeltaa yhteisöllisen toiminnan virtaan.

Linkkejä

Ohje akateemisen tutkimussuunnitelman laatimiseen: http://www.academia.edu/1674785/Hakkarainen_K_2014_Akateemisen_tutkimussuunnitelman_rakenteesta_ja_luonteesta

Kai Hakkaraisen kotisivut: http://helsinki.academia.edu/KaiHakkarainen

Kai Hakkarainen twitterissä: @kphakkar