Keksijät ovat tärkeitä teknologian kehitykselle ja edistykselle laajemmin. Keksintöjen määrä on kuitenkin huolestuttavassa laskussa Suomessa. Ulkomaisia tunnettuja keksijöitä ovat muun […]
osaaminen
Missä olen ja mihin olen menossa?
Tulevaisuuden osaajat logistiikka-alalla -hanke on edennyt osaamistarvekartoitusvaiheeseen. Haluamme kartoittaa ja selvittää alueen yritysten kriittisiä osaamisvajeita tai tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeita […]
Vahvuuskortit auttavat tulevaisuuden osaajia
Tulevaisuuden osaajat logistiikka-alalla -hanke on kiertänyt syksyn aikana kymenlaaksolaisissa yläkouluissa ja lukioissa kertomassa logistiikka-alasta ja tulevaisuuden työelämästä. Mukaan tuotettiin myös […]
Työelämän kehittämistä ketterästi ja verkostomaisesti
Miltä kuulostaisi ketterästi ja verkostomaisesti toimiva, alueellisiin työelämän osaamistarpeisiin nopeasti ja täsmällisesti vastaava, yksilölliset oppimisratkaisut mahdollistava osaamisen kehittämisen malli? Utopistiselta? […]
Epäonnistuminen voi tehdä meistä taitavampia
Yhteiskunnallisen monimuotoisuuden ja avoimuuden vaaliminen on elinehto Suomen taloudelle sekä kilpailukyvylle. Kansainväliset osaajavertailut mittaavat valtioiden, kaupunkien ja yritysten menestystä näissä […]
Unelmia jatkuvasta oppimisesta
Mikkelissä järjestetyn Syke-työelämätapahtuman kävijät kirjoittivat oppimisunelmiaan Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin avoimen AMK:n ja täydennyskoulutuksen jatkuvan oppimisen unelmaseinälle. Yhä useampi joutuu uusimaan […]
Osaamiskeskittymä lietsoo uutta työtä metsäteollisuuteen
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin Biotuote- ja kuitutekniikan tutkimuslaboratorioista ja insinöörikoulutuksesta on kehittynyt Savonlinnaan merkittävä vetovoimatekijä kasvuyrityksille. Kuitulaboratorion toiminta on laajentunut sellu- […]
Vahva osaamisidentiteetti auttaa työelämässä
Muun muassa jatkuvasti kiihtyvä teknologian kehitys tarkoittaa sitä, että seuraavina vuosikymmeninä näkemämme muutokset ovat suurempia ja nopeampia aiempaan verrattuna. Koko […]
Maahanmuuttajat vahvistavat kulttuurista kestävyyttä
Briefcase ‒ oma polku ammattiin -hankkeessa kehitetään toimintamalleja, joilla maahanmuuttajien nivelvaihe nopeutuu. Näitä ovat Kielisalkku ammattisanaston oppimiseen ja OsaamisPortfolio kykyjen […]
Osaaminen on ekologisen kestävyyden edellytys
Kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttaminen edellyttää ympäristövastuullisen liiketoiminnan osuuden merkittävää lisäystä nykyisestä. Siksi tarvitaan uutta bio- ja kiertotalouden osaamista kaikilla organisaatiotasoilla. […]
Digitaalisuuden ydin on kyky hyödyntää tietoa ja osaamista
Digitaalisuudesta puhutaan kaikkialla, mutta mitä sillä tarkoitetaan? Yhden oivallisen lähestymistavan tarjoaa tietojohtaminen. Tällöin kyse on datasta, informaatiosta ja tiedosta – […]