Kuvassa Xamkin ambulanssisimulaattori, jossa opiskelijat harjoittelevat käytännön tilanteita.

Jatkuva oppiminen sote-alalla

Nro2/2021

Siinä missä elinikäinen oppiminen on käsitteenä monelle jo melko tuttu, viime vuosina yleistynyt puhe jatkuvasta oppimisesta voi tuntua vieraammalta. Keskenään […]

Osaamisen kehittäminen työelämän muuttuessa

Nro2/2021

Oman osaamisen kehittäminen nousee tärkeäksi taidoksi jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Oleellisen tiedon löytäminen ja hyödyntäminen ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä työelämän taitoja. […]

Tikkatauluna tulevaisuuden lukujärjestys

Nro4/2020

Haastattelimme Tulevaisuuden osaajat logistiikka-alalla -hankkeen osaamistarvekartoituksessa erityisellä kiinnostuksella monikansallisia yrityksiä, vaikka ne eivät suoraan logistiikka-sektorilla toimikaan. Niiden toiminnot kuitenkin vaativat […]

Etelä-Savon rakennusalalla on kasvumahdollisuuksia

Nro3/2020

Etelä-Savon alueen rakennusalalle on sidosryhmien kesken luotu osaamisen ja kehittämisen tiekartta, jota toteutetaan seuraavat viisi vuotta. Painopisteinä ovat materiaaliosaaminen, yhteistyö […]

Yhteisöpedagogiopiskelijat luotasivat tulevia osaamistarpeitaan

Nro2/2020

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun opinto- ja urasuunnittelun opintojakso on päivittymässä koulutusalakohtaisesta ammatti-identiteetin vahvistamisesta kohti opiskelijan yksilöllisen osaamisidentiteetin tutkimista. Tavoitteena on entistä vahvemmin […]

Mitä digiosaamista jokaisella pitäisi olla Xamkissa?

Nro2/2020

Digiloikka, verkko-opetus, digiosaaminen, digiopetus, diginatiivit. Kaikki termejä, joita käytämme sujuvasti puheessamme. Mutta mitä oikeasti on digiosaaminen? Käyttämällä Googlessa hakuna ”mitä […]

Osaamisloikkia matkailuyrityksissä, verkostoissa ja verkossa

Nro2/2020

Matkailualalla on tarpeen kuunnella yritysten tarpeita herkemmällä korvalla sekä tiivistää koulutus- ja kehittämisorganisaatioiden keskinäistä yhteistyötä koulutusten suunnittelussa, toteutuksessa ja viestimisessä. […]

Elintarvikevienti tarvitsee osaajia

Nro2/2020

Suomen elintarvikealan yrityksissä on liian vähän vientiosaamista, ja ala tarvitsee lisää viennin ammattilaisia. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on yhdessä kolmen muun ammattikorkeakoulun […]

Xamk nostaa panoksia pelialan vahvistamisessa

Nro1/2020

Suomen peliala tunnetaan parhaiten Angry Birdseistä, Supercellin menestyspeleistä ja suurista yrityskaupoista. Kokeneiden ammattilaisten puute vaivaa alaa. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu on tärkeässä […]