Kuvassa järvimaisema iltaruskon aikaan.

Liikeidea liiketoimintasuunnitelmaksi opinnäytetyönä

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkissa opiskeleva Riitta Pilssari teki opinnäytetyönään liiketoimintasuunnitelman oman liikeideansa pohjalta. Opiskelut antoivat siten tärkeän sysäyksen yrityksen perustamiseen. Yrittäjyys […]

Ylhäällä kuvatussa otoksessa näkyy pöytä, jolla on erivärisiä papereita, kasvi, kännykkä ja läppäri. Pöydän ääressä istuu henkilö, jolla on sylissään muistivihko ja kynä. Hänen toinen kätensä on läppärin näppäimistöllä.

Koronalla kasvua digibisnekseen

Korona kiihdytti meidät digiloikkaan ja verkkokauppoihin. Verkkokauppa on yksi menestyjä digitaalisen kaupan kasvussa. Epidemian aikana varsinkin ruuan verkkokauppa teki läpimurtonsa. […]

Digin viemää ja tuomaa

Maaseutualueen mikroyrittäjä on kädet täynnä töitä ja pää täynnä digiä. Monta rautaa pitäisi takoa, vaikka ei ole edes seppä. Olemme […]

Projektisalkut ojennukseen pelillistämällä

Erilaiset tutkimus- ja toimitusprojektit ovat nykyisin osa kaikkien organisaatioiden arkipäivää ja niiden määrä kasvaa vuosi vuodelta. Samalla niiden monimutkaisuus ja […]

ProVaHealth-verkosto reittinä kansainvälistymiseen

Hyvinvointialan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Xamk Active Life Lab toteutti vuoden 2019 loppupuolella yhteistyössä Xamk Pienyrityskeskuksen kanssa palvelutestauksen älypuhelinsovellusta kehittävälle saksalaiselle […]

Muutos tekee tulevaisuuden mahdolliseksi

“Kun maailma yrityksen ympärillä muuttuu nopeammin kuin yrityksen sisällä, on loppu vain ajan kysymys” Näin tiivisti oman johtamisteoriansa ytimen maailman […]

Verkko haastaa kouluttajan ja koulutettavan

Digitaitojen haltuunotto on yrittäjien antaman Digiportaat-palautteen perusteella huomattavasti helpompaa lähiopetuksessa kuin ohjattuna verkko-opetuksena. Pelkästään verkko-opetukseen osallistuminen vaatii perustaitojen hallintaa ja […]

Matkailu digiloikkaa portaittain

Digitalisaatio on tullut matkailuun jäädäkseen. Pienemmillä – ja vähän suuremmillakin – yrityksillä on kuitenkin vaikeuksia vastata digitalisaation muutostahtiin ja asiakkaiden […]