Pauliina Rundgrenin tuotteiden juju on emalointitekniikassa. Teesiivilä on yksi suosikkituotteista. Kuva: Heli Aaltonen

Yrittäjä uskoo verkkokauppaan

08.10.2018

Yritysten myynnin, jakelun ja viestinnän kanavat ovat viime vuosikymmeninä suoristuneet. Välikäsiä on karsittu. Samaan aikaan yritykset ovat kuitenkin avanneet rinnakkaisia kanavia.

Yrittäjän etu on tavoittaa asiakkaat kustannustehokkaasti. Moni eteläsavolainen yrittäjä onkin ottanut käyttöön verkkokaupan, jota myös asiakkaat suosivat. Kolme eri alojen yrittäjää kertoo, mikä on verkkokaupan rooli hänen yrityksessään.

Tallipuoti verkossa

– Tasaisesti tulee tilauksia, vaikka en ole mainostanutkaan kovin paljon, sanoo Riija Hasanen. Hän avasi lansarintallipuoti.fi -verkkokaupan helmikuussa 2018. Kuva: Heli Aaltonen

Lansarin tilalla Mikkelin lähellä on viljelty maata jo vuodesta 1674 alkaen. Tila seuraa kuitenkin ajan henkeä. Tilan emännälle Riija Hasaselle hevoset ovat aina olleet lähellä sydäntä. Hasanen pyörittää tilalla myös Tallipuotia ja avasi sille verkkokaupan helmikuussa 2018.

– Maaseudulla yrittäjän tulot kertyvät sieltä, täältä ja tuolta. Tai sitten pitää olla todella iso tila.

Hasanen tekee maitotilan töiden, hevosten valmennuksen ja verkkokaupan lisäksi joskus myös sijaisuuksia lähikoulussa. – Ei pääse leipääntymään.

Hasasen asiantuntemusta on erityisesti hevosten ruokinta. Suuri osa verkkokaupan myynnistä onkin rehua. Valikoimassa on myös tarvikkeita ratsastajille. – Tasaisesti tulee tilauksia. Verkkokaupan avulla saan asiakkaita laajemmalta alueelta. Kesäisin kierrän ratsastuskisoja puodin auton kanssa.

Verkkokaupan kehittämiseen on haettu myös tukea. – Vireillä on puodin remontti. Rakennuksen päädystä voisi tuoda rehupakkaukset sisään, jolloin ne olisivat logistisesti järkevästi.  –  Verkkokauppakoulutus antoi oppia, ja tiedän miten kaikki pitäisi kaupassa olla, Hasanen nauraa.

Maaseudun tiloille verkkokauppa on Hasasen mielestä mahdollisuus. – Iso merkitys on sillä, mitä myyt. Parhaassa tapauksessa on oma erikoistuote. Jos olisi kymmenisen erikoistuotetta, niin kauppa olisi helppo hallita. Kotimaista, puhdasta, aitoa, jota ei voi kopioida.

Kilpailu haastaa

Anne Halisen Pikkutipu.fi tarjoaa lastenvaatteissa uusia värejä. Kuva: Heli Aaltonen

Yrittäjä Anne Halinen myy sisarensa kanssa lasten- ja äitiystarvikkeita Mikkelin keskustassa. Yrittäjäperheessä kasvaneille oma yritys tuntui luontevalta vaihtoehdolta, kun palkkatyössä oli ehditty olla jo tovi.

Kaupan perustaminen Mikkeliin otti kipinää ohimennen käydystä keskustelusta, ja idea toteutettiin nopeasti vuonna 2015. Yrittäjät seuraavat tarkasti asiakasvirtoja kauppakeskuksen liikkeessä. Yritys avasi rohkeasti myös oman Pikkutipu.fi-verkkokaupan keväällä 2018.

Aamurutiineihin kuuluu verkkokaupan tilausten pakkaaminen. – Kehittymisen kannalta oma verkkokauppa on tärkeä. Kaikkia tuotteita ei verkkoon saada, mutta suurin osa, toteaa Halinen. – Alku näyttää hyvälle, ja verkkokaupan rooli jatkossa on tärkeä.

Kilpailu haastaa yrittäjiä. Moni kuluttaja tilaa suurista verkkokaupoista, jotka toimivat alustoina eri yritysten tarjoomalle. – Vähän jännittää Amazonin saapuminen. Amazon kauppa-alustana ei ole meille toistaiseksi mahdollisuus, koska kaikki brändit eivät hyväksy sitä kauppapaikakseen, Halinen selvittää.

Verkkokauppa antaa uutta näkökulmaa yrittäjän osaamiseen. – Tuotteisiin paneutuu perusteellisesti, koska verkkokauppaan tuote kuvaillaan tarkasti. Myös oma tekninen osaaminen on kehittynyt huikeasti. – Ja varastonhallinta on tärkeää. On oltava kattavasti tuotteita, jotta asiakas voi vertailla.

Kanavauudistus

Pauliina Rundgren Handicrafts valmistaa design-tuotteita, joiden juju on emalointitekniikassa. Pauliina Rundgrenilla on takana parikymmentä vuotta yrittäjäuraa. Yritys myy jälleenmyyjien kautta, liikelahjoiksi ja omassa verkkokaupassa myös suoraan kuluttajille.

Liikelahjojen kauppa on kasvussa. Muut kanavat ovat murrosvaiheessa. – Aiemmin jälleenmyyjiä oli noin 150 paikkakunnalla. Nyt tämä kivijalka alkaa murentua. Taantuma vauhditti monen lopettamista, Rundgren summaa.  – Oman verkkokaupan on tarkoitus korvata sitä jollain aikavälillä.

Yrittäjä on taipuisa, oppii uutta ja muuttuu. Taantuma toi jälleenmyyjien hakuun lieveilmiöitä. Tavaraa ei enää osteta sisään, vaan tilalle ovat tulleet kasvaneet provisiot ja kuukausimaksut. Riskiä siirtyy valmistajalle. – Kenellä riittävät resurssit toimittaa pääasiassa tällaisiin kanaviin?, Rundgren kysyy.

Kasvua haetaan kansainvälistymisestä ja uusista kanavista. – Kansainvälistyminen vaatii erilaisia resursseja. Verkkokaupan kautta uusille markkinoille voi päästä kiinni. Verkkokauppaa ei kuitenkaan voi tehdä muun sivussa, jos haluaa tuottoja. – Siinä on oma markkinointi ja jatkuva työ. Jotta se oikeasti korvaisi menetettyjä toimintoja, pitää hylätä jotain vanhaa ja käyttää aika sitten uuteen.

Etelä-Savon yrittäjien monikanavaisuutta tuetaan verkkokaupan kasvuohjelmalla

POLKU kansainväliseksi verkkokauppiaaksi

Rahoitus: Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Euroopan sosiaalirahastosta

Hanketoimijat: Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Kesto: 1.1.2017 – 28.2.2019

Toteutus: Yhteensä neljä valmennusohjelmaa.

Osallistuneita jo 20 verkkokauppaa. Neljäs ohjelma starttaa lokakuussa 2018.

Kirjoittanut Heli Aaltonen

Kirjoittaja työskentelee yliopettajana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa ja on mukana POLKU kansainväliseksi verkkokauppiaaksi -hankkeessa.