Kuinka luoda vaikuttavampia hyvinvointipalveluita?
10.06.2019Toiminnan todennettu vaikuttavuus keskusteluttaa lähes alalla kuin alalla. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen parissa toimijoiden kiinnostus palveluiden vaikuttavuutta kohtaan on käsin kosketeltavissa. Tietoa aiheesta janotaan, mutta sitäkin enemmän on tarvetta käytännönläheisille ratkaisuille vaikuttavuuden todentamiseen ja kehittämiseen.
Tehtävä ei ole yksinkertainen, sillä se vaatii tasapainoilua raskaan sarjan tutkimusasetelmien ja ketterien, nopeasti tietoa tuottavien menetelmien välillä. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun tutkimusyksikkö Active Life Lab on kohta kahden vuoden ajan tehnyt tutkimus- ja kehitystyötä hyvinvointipalveluiden vaikuttavuuden kanssa.
Tutkimukseen perustuvia ratkaisuja palvelujen tuottajille
Active Life Labin toiminnan ytimessä on validoiduista tutkimusmittareista rakentuva protokolla, jolla kerätään jäsenneltyä seurantatietoa erilaisten hyvinvointipalveluiden ja -interventioiden tuloksista ja vaikuttavuudesta. Tiedonkeruussa hyödynnetään paljon fyysisesti laboratoriossa tehtyjä mittauksia.
Tulevaisuudessa tiedonkeruu, palautteet ja analyysit toteutetaan yhä enemmän paikkariippumattomasti kehittämämme Hyviö-mobiilisovelluksen kautta.
Tavoitteena on tuoda tutkimukseen perustuva osaaminen ja tieto käytännön hyvinvointipalveluiden tuottajien saataville. Jo tällä hetkellä Active Life Lab tekee laajaa yhteistyötä erilaisten hyvinvointialan toimijoiden kanssa, mutta samalla haetaan uusia konkreettisia keinoja soveltaa tutkimustietoa käytäntöön alan palvelutuottajien parhaaksi.
Yksi tällainen kokeilu oli vaikuttavuusteemaisen, hyvinvointipalveluiden tuottajille suunnatun työpajan järjestäminen yhdessä Avaamo Konsultoinnin Jyrki Koskisen kanssa. Koskisella on kymmenien vuosien kokemus tiedolla johtamisesta ja tietointensiivisten ja digitaalisten palveluiden kehittämisestä.
Kehittämistä yhdessä käytännön toimijoiden kanssa
Ammattikorkeakoulujen ydinosaamista on tutkimuksen soveltaminen yritysten käyttöön. Yhteistyön hyödyt ovat laajoja, sillä tietoa kulkee molempiin suuntiin.
Parikymmentä hyvinvointipalvelujen asiantuntijaa kokoontui huhtikuussa 2019 Active Life Labiin kehittämään tietoon perustuvia hyvinvointipalveluja. Mukana oli edustajia Mikkelin seudun hyvinvointialan yrityksistä ja muista organisaatioista sekä Xamkin asiantuntijoita ja opiskelijoita. Yhteisenä tavoitteena oli oppia rakentamaan yhdessä palveluihin vaikuttavuutta, miten saada muutos aikaan ihmisten hyvinvoinnissa – mitatusti.
Työpajan aluksi tutustuttiin asiakaskeskeiseen palveluajatteluun. Palveluajattelun ytimessä on auttaminen. Miten auttaa ihmistä arjessa tai yritystä luomaan lisäarvoa yhdessä omien asiakkaidensa kanssa?
Näkökulmana oli, miten rakentaa asiakasarvoa palveluihin mitattavissa olevan vaikuttavuuden kautta. Ryhmätyöskentelyssä keskustelussa oli erityisesti Hyviön ja muiden Active Life Labin mittauspalvelujen hyödyntäminen osana palveluntuottajien omia palveluprosesseja.
Matka kohti parempaa vaikuttavuutta jatkuu
Työpajan tuloksena oli selkeitä palveluaihioita ja jatkotoimia, joilla rakentaa uusia konkreettisia palveluja hyvinvoinnin edistämiseen, erityisesti fysioterapiaan ja työhyvinvointiin. Osa yrityksistä lähtee myös mukaan uuteen Active Life Labin hankkeeseen, jossa kehitetään Hyviö-sovellusta vastaamaan yritysten tarpeisiin.
Mikä parasta, työpajan osallistujat löysivät kumppaneita, joiden kanssa jatkaa vaikuttavien palvelujen kehittämistä yhdessä. Yhtä tärkeää oli, että Active Life Lab sai lisää arvokasta asiakasymmärrystä kumppanien tarpeista. Vielä on työtä tehtävänä kaikilla osapuolilla, mutta suunta on vakaasti kohti vaikuttavampia hyvinvointipalveluita.
Lisätietoa aihepiiristä Active Life Labin ”Onko hyvinvointipalveluilla vaikutusta?”-julkaisussa: https://www.theseus.fi/handle/10024/165943
Xamk Active Life Lab:
Älykäs hyvinvointilaboratorio ja Datasta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluja
Etelä-Savon maakuntaliiton Euroopan aluekehitysrahastosta rahoittama Älykäs hyvinvointilaboratorio-hankekokonaisuus koostuu investointihankkeesta sekä toiminnan käynnistämishankkeesta. Hankkeiden kesto on 1.5.2017-31.5.2019.