Drooniin asennetun lämpökameran käyttömahdollisuudet näyttävät rajattomilta.

Näen sinut pimeässä

09.12.2019

Ihminen ei näe pimeässä, mutta tekniikan avulla sekin on mahdollista. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Xamkin logistiikan ja merenkulun vahvuusalalle hankittiin käytössä olevaan DJI Matrice 210 -nelikopteriin lisävarusteeksi lämpökamera. Ensimmäiset testit olivat varsin lupaavia.

Itselleni oli erityisen yllättävää huomata, että pimeässä lymyilevän ihmisen voi havaita jopa 300 metrin päästä (kuva 1). Ensimmäisenä tulevat mieleen etsintätehtävät pimeässä. Lämpökamera antaa rajattomat mahdollisuudet hyödyntää lämpötilaerojen perusteella tapahtuvaa analysointia.

Kuva 1. Ihmisen voi havaita jopa 300 metrin päästä. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Erilaiset analysointiohjelmat laajentavat lämpökameran kuvatulkintaa. Kuvista voidaan esimerkiksi erotella eri pisteiden lämpötilat eli emme ole rajoittuneita pelkästään lämpötilaerojen tarkasteluun.

Rakennusten lämpövuotojen havaitsemisessa on lämpökameroita käytetty jo pitkään mutta drooniin liitettynä tarkastelusektori laajenee. Eräs mielenkiintoinen kohde voisi olla teollisuuslaitosten sähkölaitteiden tai moottoreiden kuntotarkastukset, viallinen laite lämpenee muita enemmän ja laajasta laitekentästä voidaan helposti havaita viallinen kohde ja lähettää korjaushenkilöstö heti oikeaan osoitteeseen.

Energiayhtiöille esimerkiksi kaukolämpöverkon lämpövuotojen havaitseminen ilmasta käsin tuo merkittäviä säästöjä vikakohteiden paikallistamisessa. Droonin etu helikopterilla tapahtuvaan kuvaamiseen on mahdollisuus lentää huomattavasti matalammalla ja pienemmillä kustannuksilla.

Kuva 2. Kuvassa näkyy alueelle kaivetut ojat, joissa on vähän vettä pohjalla. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Veteen liittyvät havainnot voivat olla tärkeitä maa- ja metsätaloussektorilla. Lämpökameralla voidaan havaita jopa silmälle näkymättömät vesialueet. Kaikki riippuu lämpötilaeroista. Kuvassa 2 on testimielessä otettu

Vaikka kuva on otettu tilanteessa, jossa lämpötilaerot maan, ilman ja veden välillä olivat hyvin pienet, silti vesi ojan pohjalla erottuu selvästi.

Kuten kaikkien muidenkin lisävarusteiden myös lämpökameran käyttömahdollisuudet ovat rajattomat. Tulevaisuus vaikuttaa valoisalta ja lämpimältä.

Kirjoittanut Harri Sane

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.