Celebrity Equinox lähdössä Philipsburgista, Sint Maartenin saarelta. Kuva: Vesa Tuomala

Ahdinko iski myös risteilyvarustamoihin ja merenkulkijoihin

01.06.2020

Koronavirus levisi varsin nopeasti, ja samalla eri puolilla maailmaa hallituksien rajoitustoimet viruksen leviämiseksi olivat hämmentäviä. Koronapanepidemialla on suuri vaikutus risteilyalusturismiin, jossa suurin käyttäjäryhmä ovat eläkeläiset. Vuoden 2018 tilastoissa 33 prosenttia matkustajista oli iältään yli 60-vuotiaita.

Carnival-varustamon Diamond Princess –risteilyalus asetettiin karanteeniin Japanissa helmikuun puolivälissä seitsemänsadan matkustajan ja miehistöjäsenen sairastuttua koronavirukseen. Karibian saarivaltiot eivät vastaanottaneet risteilyaluksia satamiinsa enää helmikuun loppupuolella.

Vielä 7. maaliskuuta Yhdysvaltojen varapresidentti vakuutti risteilyjen jatkuvan suurimpien risteilyalusvarustamoiden toimitusjohtajien (Carnival, Royal Caribbean Cruises, Norwegian Cruise Line ja MSC Cruise) kanssa Fort Lauderdalen tapaamisessa. Edellisenä päivänä oli Carnivalin Grand Princess –aluksella todettu olevan 19 virukseen sairastunutta henkilökunnan jäsentä ja kahden matkustajan virustartunnasta – muutaman päivän päästä sairastuneita matkustajia oli jo samalla aluksella 125 henkilöä ja viiden ihmisen todettiin jo kuolleen.

Yhdysvaltojen terveydensuojeluvirasto (Centers for Disease Control and Prevention, CDC) suositteli 8. maaliskuuta matkustaja-alusristeilyiden rajoittamisesta. Tästä huolimatta risteilyt jatkuivat 13. maaliskuuta asti, CDC:n asettaessa risteilykiellon maaliskuun 14. päivänä. Kaikilla maailman neljällä suurimmilla varustamoiden aluksilla todettiin koronaviruksen aiheuttamia sairastumisia.

Huhtikuun puolivälissä analyytikot arvioivat, että risteilymatkustaja-alalla on kaiken kaikkiaan 10 kuukautta varaa odottaa risteilyliikenteen uutta alkua. Tähän mennessä Carnival-varustamo oli nostanut omaisuuden arvoaan lähes 6 miljardia dollaria uusien velka- ja osakepositioiden kautta. Royal Caribbean nosti samalla noin 3,5 miljardia dollaria luottoja lomauttaen samalla 26 prosenttia Yhdysvaltain henkilöstöstä. Toukokuun alussa Norwegian Cruise Line keräsi yli 2,2 miljardia dollaria velka- ja osakeannillaan.

Yhtiöiden osakearvot romahtivat

Koronaviruspandemia ja risteilyiden peruutukset ovat aiheuttaneet risteilyvarustamojen osakearvojen romahtamisen. Carnivalin osakkeet ovat tämän vuoden alusta pudonneet 75 prosenttia, ja Royal Caribbeanin osakearvo on pudonnut 74 prosenttia (15.5.2020).

Yhdysvaltojen rajavartioviranomaisten (US Coast Guard) mukaan 5. toukokuuta oli vielä 74 risteilijää Yhdysvaltojen satamissa ja merialueilla sekä Bahaman että Karibian vesillä. Aluksissa oli tuolloin edelleen miehistöä yli 57 000 henkilöä.

Royal Caribbean Cruises ilmoitti toukokuun puolessavälissä nostavansa uutta velkaa 3,3 miljardia dollaria antaen vakuutena varustamon 28 alusta 60-aluksisesta laivastostaan. Ilmoituksessaan varustamo viittaa toiminnan riskeihin niin koronaviruksen kuin satama- ja matkustusrajoitusten, risteilyjen peruuntumisien, miehistöhaasteiden sekä yleisten terveysriskien osalta. Samalla joukkovelkakirjalainojen luokituslaitos Moody’s alensi Royal Caribbeanin luokitusta.

Miehistövaihdot peruutettu!

Risteilymatkustajat kotiutettiin kaikilta risteilyaluksilta toukokuun alkuun mennessä.

Miehistöt ovat koronaviruksen takia olleet jo monta kuukautta aluksillaan – jotkut palkattomina tai palkkaa reilusti alennettuna. Maaliskuun jälkeen monet satamat kielsivät miehistönvaihdot maaperällään, eivätkä satamat edes sallineet miehistön astua vapaa-aikanaan maihin.

Suomessa rakennettu ensimmäinen Royal Caribbean varustamon Oasis-luokan alus, Oasis of the Seas. Kuva: Vesa Tuomala

Koti-ikävässä ja väsyneenä työnteosta, tietämättä edes kotiin pääsyn aikataulua, tulee pieniä virheitä tehtyä helposti. Lentojen peruutukset, laajat matkustuskiellot ja jatkuva epävarmuus ovat saaneet aikaan sen, että miehistövaihtoja ei voitu toteuttaa. Yhdysvaltojen terveydensuojeluviraston (CDC) päätösten mukaan miehistön jäsenet eivät saa yöpyä hotelleissa, käyttää julkista liikennettä tai olla lentokentän terminaalissa.

Huhtikuun lopulla Princess Cruises –varustamo alkoi alusten karanteenien päätyttyä siirtää miehistöjä eri aluksien välillä kansalaisuuksien mukaisesti. Tämä ratkaisu mahdollisti miehistöjen kotiinkuljetukset aluksilla kaupallisten lentojen puutteessa kotimaihinsa tai sopiville lentokentille.

Vastaavasti Celebrity Cruises ja Royal Caribbean siirtävät touko-kesäkuussa miehistöjensä jäsenet kansallisuuksien mukaisesti eri aluksiin jatkaen miehistöjen kotiuttamista. Kotiin päästessään merimiestä saattaa perillä odottaa jopa yli kuukauden karanteeni, varsinkin Kaakkois-Aasiassa.

Useat risteilyalusvarustamot ovat jo ilmoittaneet aloittavansa matkustajaristeilyt loppukesästä 2020, mutta niiden toteutuminen jääköön nähtäväksi. Pelkästään jo Suomen telakkateollisuuden puolesta toivon parempia aikoja matkustaja-alusristeilyille.

Lähteet:

Merenkulun artikkelit kansainvälisestä lehdistöstä: BBC News, CNN, GCaptain, Miami Herald, The Maritime Executive

Suomen Varustamot ry:n tiedote ” Varustamoiden kansainvälinen kattojärjestö ICS on julkaissut globaalin koronavirus ohjeistuksen” https://shipowners.fi/varustamoiden-kansainvalinen-kattojarjesto-ics-on-julkaissut-globaalin-koronavirus-ohjeistuksen/

Yhdysvaltojen terveydensuojeluvirasto (Centers for Disease Control and Prevention, CDC), risteilymatkustaja-aluksien miehistövaihdot ja miehistöjen koronavirustapaukset: https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/travelers/cruise-ship/cruise-ship-member-disembarkations.html

Kirjoittanut Vesa Tuomala

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.