Opiskelijasta yrityksen omistajaksi jatkajakoulussa
02.06.2021Toimivan yrityksen jatkaminen kiinnostaa nuoria, mutta he tarvitsevat tukea ja lisää tietoa matkalleen opiskelijasta yrityksen omistajaksi. Maakunnallinen Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hanke otti koppia ja lähti suunnittelemaan jatkajakoulua yhdessä Itä-Savon Uusyrityskeskuksen ja Samiedun kanssa.
Korkeakoulujen omistajanvaihdoshankkeiden vaikuttavuutta tarkasteltiin Omistajanvaihdosfoorumin selvityksessä keväällä 2020. Selvityksen toteutti Haaga-Helian Ammatillinen opettajakorkeakoulu, ja siihen haastateltiin myös Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin Roihu ja Sekoittamo -hankkeiden henkilöstöä.
Opiskelijasta yrityksen omistajaksi? – omistajanvaihdoshankkeista Jatkajakouluiksi -selvitys valmistui marraskuussa 2020. Raporttiin voi tutustua tästä linkistä. Selvityksessä ilmeni, että yrittäjäkenttään tarvitaan uutta verta, ja sopivia jatkajia on edelleen on haasteellista löytää. Huomioitavaa on, että toimivan yrityksen jatkaminen kiinnostaa nuoria, mutta opiskelijoiden tietämystä omistajanvaihdoksista tulisi lisätä.
Selvityksessä mainittiin, että tarjolla tulisi olla tavoitteellisia ja vaikutuksiltaan konkreettisia omistajanvaihdosareenoita, jotka mahdollistaisivat potentiaalisten jatkajien ja luopuvien yrittäjien kohtaamiset ja yhteistyön. Tartuimme haasteeseen, ja jatkajakoulun sisällönsuunnittelu aloitettiin alkuvuodesta 2021 yhteistyössä Xamkin, Itä-Savon Uusyrityskeskuksen ja Itä-Savon ammattiopiston (Samiedu) kanssa.
Ensimmäinen ”Nouse mestaruussarjan yrittäjäksi jatkamalla toimivaa yritystä” jatkajakoulu -kokeilu käynnistyy syksyllä Savonlinnassa, ja tavoitteena on laajentaa malli koko Etelä-Savoon. Jatkajakoulussa haluamme painottaa erityisesti eri kouluasteiden yhteistyötä alueellisten yrityspalveluja tarjoavien verkostojen kanssa. Jatkajakoulu tarjoaa uusia näkökulmia yrittäjyyden yhdistämiseen opintojen ohella. Toiminta tukee Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Itä-Savon ammattiopiston strategioiden painopisteitä yrittäjyyden edistämisessä.
Kenelle jatkajakoulu soveltuu?
Jatkajakoulu on suunnattu kaikille yrityksen perustamisesta kiinnostuneille. Omistajanvaihdos antaa mahdollisuuden ryhtyä yrittäjäksi jo opiskeluvaiheessa. Se on myös joustavampi tapa aloittaa yrittäjyys, koska valmiina ovat muun muassa asiakaskunta, tilat ja välineet.
Jatkajakoulussa käsitellään omistajanvaihdokseen liittyviä teemoja kuten yrittäjän identiteettiä, omistajanvaihdosprosessia, talousasioita, rahoitusvaihtoehtoja ja verkostojen merkitystä. Jatkajakoulussa esitellään lisäksi alueen myynnissä olevia yrityksiä sekä kerrotaan kanavat, mistä myytäviä yrityksiä löytyy. Jatkajakoulun lisäarvona on osallistujille kohdennetut, Itä-Savon Uusyrityskeskuksen henkilökohtaiset sparraukset.
Yritysten jatkajia tarvitaan
Etelä-Savo tarvitsee innostuneita ja motivoituneita yritysten jatkajia. Näin mahdollistamme potentiaalisten ostajien ja yritysten myyjien kohtaamisen. Tällä työllä pidämme maakuntamme houkuttelevana ja kilpailukykyisenä!
Tulevaisuudessa jatkajakoulun kannattaa olla osa alueellista yritysten palvelukonseptia sekä oppilaitosten yrittäjyysopintotarjontaa. Yhteistyöllä edistämme yritysten omistajanvaihdoksia sekä vahvistamme yrittäjyyden alkuvaiheessa olevien tukiverkostoja.
Kiinnostaako sinuakin nousta mestaruussarjan yrittäjäksi jatkamalla toimivaa yritystä? Jatkajakoulu starttaa 14.9.2021, lisätiedot ja ilmoittautumisen löydät tästä linkistä.
Yrittäjyyden Kolmas Aalto -hanke (1.9.2020–31.12.2022) saa osarahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta Etelä-Savon ELY-keskukselta. www.xamk.fi/yrittajyydenkolmasaalto
Rebuild Business -hanke (1.3.2021–31.8.2023) saa osarahoitusta Euroopan aluekehitysrahastosta Etelä-Savon maakuntaliitolta. www.isuyk.fi/palvelut/