Yrittäjyys – kenpä tietäis sen?

Olin päätoiminen yrittäjä yli kaksikymmentä vuotta. Se oli käytännön sanelema juttu. Yrittäjyyteni alkoi kauan ennen kuin yrittäjyyspuhe alkoi. Siitä lähtien olen seurannut yrittäjyyspuhetta huuli pyöreänä. Enimmäkseen olen ollut pihalla kaikesta.

Johtopäätökseni on, että keskustelu yrittäjyydestä on sukupolvettunut.

Kun vielä jokunen vuosi sitten yritti keskustella varttuneemman polven kanssa vakavasti yrittäjyydestä, asia jäi lähes aina pelkäksi yritykseksi. Tunnelma oli heti latautunut. Keskustelun aloittaja törmäsi yhtä aikaa monenlaisiin betoniporsaisiin ja virvatuliin.

Pienyrittäjä näpäytti, että hän ei yritä vaan tekee. Jopa kulttuuriväki näki yrittäjyydessä kätevän tavan asettua poikkiteloin ja ärsyttää. Palkittu runoilija julisti, ettei ole runoilija vaan yrittäjä. Yritysjohtaja esitteli mieluummin siirtolapuutarhansa nahistuneita porkkanoita kuin yritystään.

Yhdelle yritys oli kasvoton monikansallinen olio, joka makoili rahasäkkiensä päällä palmun alla jossain hienohiekkaisella saarella. Yrittäjä oli Roope Ankka ja Kelju K. Kojootti.

Toiselle yritys oli ainoa yhteiskunnan yhteiseen kassaan uutta elinvoimaa pulputtava lähde. Yrittäjä oli Tarzan ja Maantiekiitäjä.

Kaikki provosoivat ja provosoituivat. Kannat olivat niin erilaiset, että oli pakko järjestää seminaarisarja, jossa yrittäjät kertoivat sankaritarinoitaan ja seminaariväki halkoi paneeleissa hiuksiaan.

Jopa tutkijat kiinnostuivat yrittäjyydestä. He saivat selville, että yrittäjä on toista maata. Hän on utelias, innovatiivinen ja uskaltaa ottaa riskejä. Vau!

Suuryrityksestä yrittäjäksi ulkoistettu sähkömies yritti yön synkkinä hetkinä voimaantua näillä rohkaisun sanoilla. Myös vieraalla töissä oleville suunnattiin lohdutuksen sanoja. Tutkimukset todistivat, että me ollaan sisäisiä yrittäjiä kaikki, kun oikein silmin katsotaan.

Ilma oli niin sakeana yrittäjyyshurmosta, että aikuisväestöstä yli 108 prosenttia kävi läpi jonkinlaisen yrittäjyyskoulutuksen. Päiväkodeissa tehtiin enemmän liiketoimintasuunnitelmia kuin käpylehmiä.

Pian oltiin siinä pisteessä, että jokaisen sanan yhteyteen soviteltiin yrittäjä-sanaa. Se tuntui natsaavan lähes kaikkeen. Syntyi yksinyrittäjä, sarjayrittäjä, mikroyrittäjä, yrittäjäyrittäjä ja lopulta myös kevytyrittäjä sekä ultrakevytyrittäjä.

Olisi voinut kuvitella jokaisen suomalaisen olevan vähintään konsernin omistaja. Tilastot todistivat muuta. Yrittäjyyspuhe ja -koulutus eivät lisänneet yrittäjyyttä. Vain yrittäjyyden maallikkosaarnaajat lisääntyivät, samoin heidän palkkionsa.

Riekkumista yrittäjyyden ympärillä kesti yli kaksikymmentä vuotta. Sitten tilanne rauhoittui. Seminaarien aiheet muuttuivat. Monipaikkaisuus ja kuusenkerkkä syrjäyttivät seminaarien aiheina yrittäjyyden. Se teki hyvää yrittäjyydelle. Miekkailu yrittäjyyden ympärillä loppui. Vanha polvi siirtyi sivummalle vertailemaan ilmalämpöpumppujensa tehoja.

Esiin astui uusi uljas polvi, jolle ”yrittäjyys” on sana sanojen joukossa, vailla plus- tai miinuslatauksia. Yrittäjyys ei ole heille kohtalo, yrittäjä ei ole Indiana Jones eikä liioin ulos saneerattu kustannuserä.

Yrittäjyys on heille varteenotettava vaihtoehto, ehkä nyt, ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna. Que sera, sera.