Kuva: Pihla Liukkonen, Kontrastia.

Kimmo Mikander: Rohkeilla valinnoilla eteenpäin

04.12.2023

Xamkin hallituksen puheenjohtaja, Kevan varatoimitusjohtaja Kimmo Mikander korostaa, että vaikuttavuus on monen tekijän summa. Maakuntien kehittämiseen tarvitaan paitsi yhteistyötä, myös rohkeita valintoja kohti tulevaisuutta.

Xamkin vaikuttavuus Kaakkois-Suomen elinvoimaan syntyy opiskelijoiden, työntekijöiden ja sidosryhmätyön yhteistyönä.

Xamkin yli 12 000 opiskelijaa, lähes 1 000 työntekijää ja 88 miljoonan euron liikevaihto on myös volyymikysymys. Alueella ei ole yhtä suurta kehittämisorganisaatiota kuin Xamk.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun aluetaloudelliset vaikutukset vuonna 2022. Kuva: Jukka Turunen.

– Ammattikorkeakoulun perustehtävä on tuottaa laadukasta koulutusta ja kehittää alueen elinvoimaa, ja tähän työhön panostamme tulevaisuudessakin, Mikander tähdentää.

Tutkimus- ja kehittämistoiminta on yritystoiminnan kehittämisen tärkeimpiä ajureita. Sen avulla luodaan edellytyksiä pärjätä kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla, autetaan yrityksiä kasvamaan, työllistämään sekä kehittämään uusia tuotteita ja palveluita.

Mikander muistuttaa, että Xamk on ainoa monialainen korkeakoulu alueella, ja tutkimus- ja kehittämistyön panostus alueelle on maan kärkiluokkaa.

– Tutkimus, kehittäminen ja innovaatiot kohdentuvat meillä todella monille aloille, ei pelkästään tekniikkaan kuten yleisesti mielletään, Mikander tarkentaa.

Opiskelijoista voimaa alueelle

Arenen selvityksen mukaan Xamkin opiskelijoista 33 % jää töihin Etelä-Savoon ja 46 % Kymenlaaksoon. Nykyisillä opiskelijamäärillä tämä tarkoittaa lähes 4 000 opiskelijan arvokasta työpanosta, mutta luvussa on vielä parantamisen varaa.

– Tulevaisuuden voittajia ovat alueet, jotka saavat osaavaa työvoimaa alueelle, Mikander painottaa.

Maakunnissa pitää tehdä tämän tavoitteen eteen vielä lujemmin töitä. Vaikka alueellinen vetovoima on tällä hetkellä muualla suurempi, pysähtyneisyyden tilasta on päästävä eteenpäin.

Opiskelupaikkakunnan viihtyvyyden lisäksi opiskelijoiden – myös kansainvälisten opiskelijoiden – kiinnittyminen alueen toimijoihin ja työelämään jo opiskeluaikana on erittäin tärkeää. Tätä kiinnittymistä on tuettava kaikin mahdollisin keinoin.

– Opiskelijoille kannattaa tarjota aktiivisesti harjoittelupaikkoja ja mahdollisuuksia tehdä opinnäytetyö yrityksiin, Mikander korostaa.

Koulutuksen ja TKI-toiminnan välinen kytkös ja tiivis yhteistyö voi nousta tulevaisuudessa entistä merkittävämpään rooliin opiskelijoiden sitouttamisessa.

Tulevaisuus tehdään yhteistyössä

Yritysten ja organisaatioiden toimintaympäristö on muuttunut viime vuosina radikaalisti. Mikander tunnustaa kaipaavansa 2000-luvun alkupuoliskoa, jolloin globalisaatio ja talouden kehitys näytti hyvältä.

Suomen talous on elänyt vuodesta 2008 lähtien taantumaa ja talouskasvussa on oltu käytännössä lähellä nollaa. Myös Etelä-Savo ja Kymenlaakso ovat entistä suurempien haasteiden edessä väestön vähenemisen ja demografian vuoksi.

– Mitään taikakeinoa tulevaisuuteen ei ole, mutta ylipäätään uudistuminen, rakenteiden ja toiminnan muuttaminen antaa paremman tuloksen, Mikander pohtii.

Maakunnissa ollaan tilanteessa, jossa on kyettävä löytämään entistä tehokkaampia ja parempia tapoja toimia, olla rohkeampia visioimaan tavoitteellisesti ja tekemään vaikeitakin valintoja.

– Xamk on voimakas väline tavoitteiden saavuttamiseksi ja hyvä kumppani tekemään tätä työtä yhdessä, Mikander lupaa.

Elinvoiman kasvattaminen edellyttää koko alueelta panostuksia, uusia kasvualoja ja innovaatioita. Xamkin tehtävänä on pitää omalta osaltaan huolta laadukkaasta koulutuksesta, opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvoinnista sekä korkeatasoisesta tutkimuksesta ja kehittämisestä.

– Koulutuksen ja TKI-toiminnan laatu on meille ykkösasia, osa Xamkin vahvaa korkeakoulubrändiä, Mikander päättää.

Kirjoittanut Anne Hytönen

Kirjoittaja työskentelee TKI-asiantuntijana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.