Xamk READin juhlavuoteen liittyvät artikkelit tunnistaa juhlavuoden logosta. Juhlavuoden tunnuksen on suunnitellut Xamkin graafinen suunnittelija Jukka Turunen.

Xamk READ 10 vuotta!

13.03.2023

Xamkin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnasta kertova verkkolehti Xamk READ juhlii tänä vuonna ensimmäistä kymmenlukuaan. Juhlavuosi näkyy lehdessämme monin tavoin.

Xamk READ ilmestyi ensimmäisen kerran alkuvuodesta 2013 nimellä REaD. Nimi tulee sanoista Research, Education and Regional Development.

Lehden päätoimittajana alusta asti toiminut kehitysjohtaja, vararehtori Kalevi Niemi kirjoittaa ensimmäisessä pääkirjoituksessaan näin:

– Näytölläsi on Mikkelin ammattikorkeakoulun (MAMK) REaD-verkkolehden ensimmäinen numero. Lehden nimi viittaa ammattikorkeakoulun kolmeen perustehtävään: tutkimukseen, opetukseen ja alueelliseen kehittämiseen. Verkkolehtemme avulla haluamme esitellä soveltavan tutkimuksemme teemoja ja tuloksia myös ammattikorkeakoulun ulkopuolisille sidosryhmille.

Artikkelien kirjoittajina ovat alusta asti olleet pääasiassa Xamkin omat asiantuntijat, ja tämä malli toimii edelleen.

Mistä idea lähti?

Kehityspäällikkö Hanna Kuninkaanniemi, jonka idea myös lehden nimi on, oli tunnistanut tarpeen kertoa tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyöstä ja sen tärkeästä kytköksestä opetukseen yleistajuisesti eri yleisöille. TKI-toiminnan tuloksille haluttiin näkyvyyttä, ja verkkolehden perustaminen oli yksi osa panostusta.

Konseptin puki visuaaliseen muotoon mainostoimisto Haaja, ja kymmenen vuotta alkanut yhteistyö on sekin voimissaan edelleen.

Ensimmäisenä vuonna lehti ilmestyi kaksi kertaa, ja vuosina 2014–2016 kolme kertaa vuodessa. Jo alkuvaiheessa taloon palkattiin viestintäsuunnittelija Suvi Sikstus, jonka tehtäviin verkkolehden toimittaminen ja julkaiseminen kuului osana TKI-viestinnän kehittämistä.

– REaD oli ensimmäinen verkkolehti, jota pääsin tekemään, Sikstus muistelee. – Työ oli innostavaa, ja pääsin itsekin kirjoittamaan artikkeleita ja haastattelemaan mielenkiintoisia ihmisiä.

Ensimmäisessä numerossa 1/2013 Kalevi Niemi ja Hanna Kuninkaanniemi haastattelivat silloista Euroopan unionin komissaaria Olli Rehniä.

Ensimmäisistä numeroista löytyy tuttuja teemoja ja linkityksiä tämän päivän toimintaan: puu rakennusmateriaalina, järvikalan logistiikka, biokaasusta energiaa, digitaalisuus. Näiden teemojen kanssa Xamkin asiantuntijat tekevät edelleen pitkäjänteistä työtä.

Lehden artikkelit vuosien varrelta ovatkin hyvä näyteikkuna Xamkin monipuoliseen tutkimus- ja kehittämistoimintaan. Vanhoihin numeroihin pääsee tutustumaan verkkolehden sivun alalaidasta löytyvän Arkisto-linkin kautta.

REadista tuli Xamk READ

Mikkelin ja Kymenlaakson ammattikorkeakoulujen yhdistyessä vuonna 2017 Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluksi, lehti uudistui ja sai nimen Xamk READ. Samalla lehden ilme päivitettiin vastaamaan Xamkin visuaalista ilmettä, ja toimitussihteerinä aloitti Pauli Potinkara.

Lehdelle perustettiin toimituskunta, johon tällä hetkellä kuuluvat päätoimittajan lisäksi tutkimusjohtajat Anu Haapala, Ville Henttu, Petteri Jernström, Lasse Pulkkinen ja Noora Talsi, tieto- ja julkaisupalvelujen päällikkö Pekka Uotila sekä lehden nykyinen toimitussihteeri Anne Hytönen.

Viime vuonna Xamk READissa aloitettiin tutkimusyksiköiden teemanumerot, jotka esittelevät tarkemmin ja laajemmalla kattauksella tutkimusyksiköiden toimintaa. Perusajatus lehdessä on edelleen sama: Xamkin asiantuntijat kertovat työstään, tuloksistaan ja asiantuntijuudestaan.

– Yleistajuisen tiedeviestinnän merkitys on vain kasvanut vuosien varrella, Hytönen korostaa. – Meille kaikille on tärkeää, että tehdyn työn vaikuttavuus välittyy ja tieto löytää tarvitsijansa.

Tekniikka kehittyy, osaaminen karttuu ja TKI-toiminnan määrä on kaksinkertaistunut, mutta kehittämisen into on edelleen yhtä vahva kuin kymmenen vuotta sitten.

Kirjoittanut Anne Hytönen

Kirjoittaja työskentelee TKI-asiantuntijana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun TKI-palveluissa.