Avointen TKI-infrojen avulla tuetaan yritysten kilpailukykyä
18.11.2024Etelä-Savon digitaalinen innovaatiokeskus (DIH) tukee yritysten digitalisaatiota kohtauttamalla alueen toimijoita, tukemalla osaamista ja tarjoamalla yhteiskäyttöisiä TKI-infrastruktuureja hyödynnettäväksi.
Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (TKI) tarkoituksena on tuottaa uutta lisäämällä ihmisen tietopääomaa ja kehittämällä uusia sovelluksia tietoon nojaten. Tutkimus- ja kehittämistoimintaa tehdään hyödyntäen perustutkimusta, soveltavaa tutkimusta ja kehittämistyötä. Innovaatiotoiminnalla taas halutaan saada tutkimustulokset sovellettavaksi siten, että tutkimus- ja kehitystoiminnan tulokset muuttuvat konkreettisiksi ja markkinoitaviksi tuotteiksi, prosesseiksi tai palveluiksi (OECD 2015).
Ammattikorkeakouluissa tehtävässä TKI-toiminnassa syntyy paljon tuloksia, joita ei vielä saada tehokkaasti yritysten hyödynnettäväksi. Haasteeseen on lähdetty vastaamaan suunnittelemalla TKI-tiekarttoja eri alueille. Etelä-Savon Maakuntaliiton koordinoimana tehty Etelä-Savon TKI-tiekartta pyrkii tukemaan alueen kilpailukykyä kehittämällä TKI-toimintaa kokonaisvaltaisesti. Yksi keskeisistä tiekartan toimeenpanoon liittyvistä toimenpiteistä keskittyy TKI-aktiivisuuden kasvattamiseen yrityksissä (Etelä-Savon maakuntaliitto, 2023). Tämän johdosta myös Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun avoimet infrastruktuurit halutaan muotoilla palveluiksi ja saada yritysten hyötykäyttöön.
TKI-Infrastuktuurit voivat auttaa yrityksiä esimerkiksi tuotteiden ideoinnissa, kehittämisessä, testauksessa ja pilotoinnissa. Infroilla tarkoitetaan muun muassa uutta teknologiaa hyödyntäviä tutkimusympäristöjä, testausalustoja, laitteita ja asiantuntijapalveluja.
Memory Lab on uusi tiedon jalostamiseen tarkoitettu tutkimusympäristö Mikkelissä. Memory Lab on osa tiedonhallinnan Memory Campus -klusteria, joka on Mikkelin kaupungin omistama ja Xamkin tutkimuskeskus Digitalian koordinoima yhteistyöverkosto.
Memory Labin palveluihin kuuluu muun muassa supertietokone Hippu, jonka laskentateho vastaa 20 000 kannettavan tietokoneen laskentakykyä. Käytännössä Hippua voidaan jatkossa hyödyntää eri tavoilla, esimerkiksi suurteholaskentaan, ennakointiin ja datan analysointiin.
uXlab on katseenseurantaan perustuva käyttäjä- ja asiakaskokemuksen testauspalvelu. Silmänliikekameran avulla voidaan havainnoida palveluiden tai tuotteiden käyttöä niin digitaalisissa kuin fyysisissäkin ympäristöissä – kirjaimellisesti käyttäjän tai asiakkaan näkökulmasta. Laitteisto on hyvin liikuteltavissa eri paikkoihin, joten palveluita voidaan testata siellä, missä niitä todellisuudessa käytetään. Tulosten avulla voidaan analysoida erilaisten kohteiden käytettävyyttä ja asiakaskokemusta, kuten verkkosivuja, myymälöiden tuotesijoittelua, opasteita, fyysisiä käyttöliittymiä, audiovisuaalisia aineistoja tai pelejä.
Virtual studio -ympäristö Kouvolassa tuo elokuva- ja audiovisuaalisen alan toteuttamiseen uutta teknologiaa, jota ei vielä juurikaan ole käytettävissä Itä-Suomessa. Uutta teknologiaa omaksuen alan yritykset voivat vastata nopeammin ja paremmin kansainvälisten markkinoiden tarpeisiin. Virtual Studio yhdistää videopelien tekemisessä käytettävän pelimoottorin (Unreal Engine) ja siihen kytköksissä olevan, näyttelijän liikettä seuraavan kameran sekä LED-seinän kokonaisuudeksi, jonka avulla voidaan luoda vaikuttavia ja todentuntuisia kohtauksia sekä lavastuksia.
DIH:n palvelukatalogia rakennetaan ja palveluita pilotoidaan Digitaalisen innovaatiokeskuksen perustaminen Etelä-Savoon -hankkeessa vuosina 2024–2025. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama Etelä-Savon maakuntaliiton kautta.
Palvelut tulevat esiin Etelä-Savon digitaalisen innovaatiokeskuksen verkkosivuille. Lisää DIHeSavosta voit lukea täältä.
Lähteet
Etelä-Savon maakuntaliitto. 2020. Etelä-Savon TKI-tiekartta 2030, Askelmerkit tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan kasvulle Etelä-Savossa. PDF-dokumentti. Saatavilla: https://www.esavo.fi/resources/public/Tietoa-Etela-Savosta/Tiedotteet_uutiset/2023/Elo-joulukuu/Etela_Savon_TKI-tiekartta.pdf [viitattu 30.10.2024].
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. 2024. Virtuaalistudiosta liiketoimintaa. Www-sivu. Saatavilla: https://www.xamk.fi/hanke/virtuaalistudiosta-liiketoimintaa [viitattu 30.11.2024].
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. 2023. Memory Lab. WWW-sivu. Saatavilla: https://www.xamk.fi/uxlab/ [viitattu 30.10.2024].
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. 2023. uXLab. WWW-sivu. Saatavilla: https://memorylab.fi/ [viitattu 30.10.2024].
OECD. 2015. Frascati Manual 2015: Guidelines for Collecting and Reporting Data on Research and Experimental Development, The Measurement of Scientific, Technological and Innovation Activities. Paris: OECD Publishing. E-kirja. Saatavilla: http://dx.doi.org/10.1787/9789264239012-en [viitattu 30.10.2024]