Kolme henkilöä huomiovaatteissa tekemässä yhteistyötä teollisuushallissa, taustalla suuria puurakenteita ja testauslaitteistoa. Yhteistyötä ja testaustoimenpiteitä Xamkin Teollisen puurakentamisen laboratoriossa. Kuva: Juha-Pekka Ontronen.

Rakennusala elinvoimaiseksi asiakkaiden tarpeita kuuntelemalla

18.11.2024

Testauspalveluiden markkinointi ja hyödynnettävyys vaatii asiantuntijoilta verkostoitumista ja linkittymistä yritysmaailmaan. Yhteistyössä tuotevalmistajien, tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden sekä alan suunnittelijoiden kanssa vahvistetaan rakennusalan elinvoimaisuutta tuomalla markkinoille uusia ja paranneltuja rakennustuotteita.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun teollisen puurakentamisen laboratorion (Puulaboratorio) avajaiset pidettiin tammikuussa 2024 Savonlinnassa. Uuden laboratorion testauspalvelut ovat siitä lähtien olleet käytettävissä alan yrityksille erityisesti suuren mittakaavan rakenteiden kehittämiseen ja testauksiin. Laboratoriossa tutkitaan, testataan ja kehitetään uusia tuoteinnovaatioita, edistetään yritysten tuotekehitystä sekä valmistetaan näistä prototyyppejä, joita voidaan testata esimerkiksi kuormituskehällä ja sääolosuhdehuoneissa. (Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 2024.)

Sertifioitua markkinointia

Palvelumyyntikulttuurin luominen vaatii ensisijaisesti yksilöllistä asiakkaan tarpeiden kuuntelemista, jossa kysyminen, tiedon jakaminen ja sen ymmärtäminen ovat tärkeitä myyntiprosessin vaiheita. Puulaboratorion testauspalveluiden osalta asiantuntijan olennaisena tehtävänä on kertoa yritysasiakkaalle käytettävissä olevat testauslaitteet ja niiden ominaisuudet sekä avata käsitystä testausprosessista ymmärtäen samalla tuotesertifiointimenetelmät.

Tuotesertifioinnilla tarkoitetaan tuotteen teknisten ominaisuuksien varmennusta, joka täytyy todentaa olemassa olevilla menettelyillä, jotta valmistaja saa myydä tuotettaan esimerkiksi Euroopan talousmarkkinoilla. EU-maissa myytäville monille rakennustuotteille vaaditaankin CE-merkintää, joka toimii yhtenä tuotehyväksyntämenettelynä.

CE-merkintä saadaan hankittua rakennustuotteelle usein yhdenmukaisten tuotestandardien avulla. Niissä on määritelty kirjallisesti, kuinka tuote tulee testata ennen markkinoille viemistä. Testaamisen läpäiseminen riippuu CE-vaatimuksenmukaisuusluokasta ja siihen soveltuvasta ulkopuolisesta arviointilaitoksesta. Kun tuote on läpäissyt standardien eli vaatimusten mukaiset testit, voi valmistaja CE-merkitä tuotteen ja alkaa markkinoimaan uutta tuotettaan EU-maissa. (CE-merkittävät rakennustuotteet s.a.).

Puurakentamisen laboratorion yritysavajaiset käyntikorttina

Toukokuussa 2024 järjestettiin puulaboratoriolla uudet avajaiset yrityksille. Yritysavajaisten tarkoituksena oli luoda ja vahvistaa eri rakennustuotevalmistajien ja niihin liittyvien suunnittelualojen yrityskontakteja sekä herättää heidän mielenkiintoaan laboratorion tutkimuslaitteistoa ja yhteistyömahdollisuuksia kohtaan.

Yritysavajaiset olivat menestys, ja niihin osallistui toista sataa kutsuvierasta, niin yritysedustajia kuin asiantuntijoitakin. Tapahtumassa kuultiin heidän puheenvuorojaan, kierreltiin esittelypisteitä sekä esiteltiin laboratoriotiloja ja -laitteita avoimesti. Tapahtuma vastaanotettiin erittäin positiivisessa hengessä, ja palautteessa yritykset toivoivatkin jatkumoa vastaavanlaiselle vuositapaamiselle kyseisissä tiloissa.

Monta kymmentä henkilöä kokoontuneina yhteen, seuraavat puheenvuoroa tuoleilla istuen. Taustalla suuri näyttö, jossa esitysmateriaalia näkyvissä.
Avajaisissa yritysedustajat ja asiantuntijat kuuntelemassa yritysesittelyitä ja linkittymässä yhteen. Kuva: Juha-Pekka Ontronen.

Yritysavajaiset koettiin erittäin hyvänä verkostoitumisalustana puulaboratoriolla käynnissä oleville tutkimus- ja kehityshankkeille. Hanketoimijat pääsivät luomaan kontakteja ja keskustelemaan yritystoimijoiden kanssa alan kehityksestä, suhdanteista ja verkostoista. Tämän myötä hanke- ja tutkimusympäristön hyödyt ja ennakkoluulot voitiin samalla avata yrityspuolelle paremmin ja antaa heille tilaa ja mahdollisuuksia investoida, kehittyä ja kasvaa.

Elinvoimainen tulevaisuus

Lokakuun alkupuolella 2024 järjestettiin Helsingin messukeskuksessa kansainväliset FinnBuild-rakennus- ja talotekniikkamessut, jossa teollisen puurakentamisen laboratorio oli markkinoimassa testauspalveluitaan omalla esittelypisteellä. Tapahtumassa vieraili laajalti rakennusalan yritysten edustajia, mutta myös useita alan ammatti-, ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoita.

Opiskelijoiden kanssa käydyt keskustelut olivat molemmin puolin avartavia ja mielenkiintoisia. Niiden aikana huomattiin, että tutkimus- ja testauspuolen mahdollisuudet ja osaaminen kaipaavat vielä lisää näkyvyyttä koulutustasolle vietäväksi. Opiskelijat ovat tulevaisuuden osaajia, joille on tärkeä välittää tuoreinta tietoa rakennusalan nykyhetkestä, kehityksestä ja sen mahdollisuuksista jo opiskeluvaiheessa.

Rakennusalan messuilla esittelypöydän takana henkilö kirjaamassa muistiinpanoja käynnissä olevista keskusteluista. Esittelypöydän edessä yrityksen edustaja, jonka kanssa keskustelua käydään.
Mikael Sykiäinen kirjaamassa yrityskontakteja muistiin FinnBuild 2024 -messuilla. Kuva: Lasse Pulkkinen.

Puulaboratorion esittelypiste saavutti lukuisia uusia yrityskontakteja sekä vahvisti jo käynnissä olevia yhteyksiä yritysedustajien kanssa, jotka olivat kiinnostuneita kyselemään puulaboratorion toiminnasta lisää ja päivittämään alan kuulumisia. Joillakin edustajilla oli mukanaan omia tuotteita, ja toisilla testaustarpeet nousivat palveluiden esittelyn pohjalta esiin. Keskustelujen jälkeen kirjattiinkin yhteystiedot muistiin yhteydenpitoa ja jatkotoimenpiteitä varten.

Vähitellen toipuva rakennusala tarjoaa paljon kehittymis- ja kasvumahdollisuuksia. Asiakkaiden tarpeita tarkasti kuunnellen ja yritysyhteistyötä tehden ala ottaa entistäkin nopeampia harppauksia kohti innovaatioita ja uusia polkuja.

ITÄPUU – Itäisen Suomen Puutuoteklusteri -hankkeen tavoitteena on vahvistaa puualan toimijoiden yhteistyötä ja verkostoitumista teollisen puurakentamisen edistämiseksi itäisessä Suomessa. Hankkeessa kehitetään puutuotealaa edistämällä teollisen puurakentamisen ratkaisujen yleistymistä, kehittämällä uusia innovaatioita ja materiaalin parempaa käyttöä teollisuudessa. 

Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2024–31.12.2025 ryhmähankkeena, jonka päätoteuttajana Kuhmon kaupunki ja osatoteuttajina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu (Xamk), Koillis-Suomen kehittämisyhtiö Naturpolis Oy, Oulun Yliopiston Mittaustekniikan yksikkö (MITY) ja Luonnonvarakeskus (Luke). Hanke on Euroopan unionin osarahoittama, ja tuen on myöntänyt Kainuun liitto. 

Lisätietoja hankkeen verkkosivuilta.

Lähteet

CE-merkittävät rakennustuotteet. s.a. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes). WWW-dokumentti. Saatavissa: https://tukes.fi/rakennustuotteet/ce-merkittavat-rakennustuotteet#4745099f [viitattu 17.10.2024].

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. 2024. Savonlinnan uusi teollisen puurakentamisen laboratorio virallisesti avattu: uusi vaihde puurakentamisen tutkimuksessa ja kehityksessä. WWW-dokumentti. Päivitetty 25.1.2024. Saatavissa: https://www.xamk.fi/savonlinnan-uusi-teollisen-puurakentamisen-laboratorio-virallisesti-avattu-uusi-vaihde-puurakentamisen-tutkimuksessa-ja-kehityksessa/ [viitattu 17.10.2024]. 

Kirjoittaneet Mikael Sykiäinen ja Juha-Pekka Ontronen

Sykiäinen työskentelee Itäisen Suomen Puutuoteklusteri (ITÄPUU)-hankkeen projektipäällikkönä ja Ontronen projektiasiantuntijana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Kuitulaboratoriossa.