Kuvassa näkyy käsipari, joka pitää kiinni paperista. Toisessa kädessä on kynä. Toinen henkilö osoittaa sormellaa paperia. Pöydällä on kaksi läppäriä ja silmälasit. Kuva: Alexander Suhorucov, Pexels.

Tutkijan urapolun pilotointi etenee Xamkissa

27.05.2024

Hiljattain käynnistynyt tutkijan urapolun pilotointi on avannut Xamkissa uusia uramahdollisuuksia tutkimuksen parissa.

Tutkijan urapolku täydentää ja syventää Xamkin vahvuusalojen ja osaamiskärkien tutkimus- ja kehittämistoimintaa. Lisäksi sen on tarkoitus lisätä referee-julkaisujen määrää ja parantaa kansainvälistymisen edellytyksiä. Urapolku tarjoaa mahdollisuuden meritoitua tutkijana myös ammattikorkeakoulussa, ja näin se lisää Xamkin vetovoimaa työnantajana. 

Tähän mennessä pilotointi on mahdollistanut jo kuuden uuden tutkijan aloittamisen tutkimustehtävissä: kolme väitöskirjatutkijaa ja kolme erikoistutkijaa ovat päässeet syventymään valitsemiinsa tutkimusaiheisiin omilla vahvuusaloillaan.

Urapolkumalli kulkee alhaalta ylöspäin nelivaiheisen porrasmallin mukaisesti. Se tarjoaa mahdollisuuden edetä väitöskirjatutkijasta tutkijaksi, siitä erikoistutkijaksi ja lopulta johtavaksi tutkijaksi. Malli sisältää yhteisiä kriteerejä tehtäviin ja niiden välillä etenemiseen. Urapolku on avoin sekä uusille että Xamkissa jo työskenteleville asiantuntijoille.

Väitöskirjatutkijat saavat työaikaa väitöstutkimuksen tekemiselle 

Tutkijan urapolun ensimmäinen porras käsittää väitöskirjatutkijan nimikkeen. Xamkissa oli ensimmäistä kertaa haettavana kolmelle väitöskirjatutkijalle työaikaa väitöstutkimuksen tekoon. Tarjolla oli maksimissaan kahden vuoden mittainen määräaikainen sopimus työajan käytöstä, jossa tutkimustyöhön voi käyttää kaksi kuukautta (320 h) vuodessa.

Väitöskirjatutkijaksi saatiin yhteensä 15 hakemusta. Hakemukset olivat erinomaisia ja tutkimusaiheiden kirjo oli laaja. Valinnat teki Xamkin johtoryhmän nimeämä tutkijan urapolun ohjausryhmä.

Valintakriteereinä olivat Xamkille relevantit tutkimusalat, uskottava suunnitelma jatkotutkinnon valmistumisesta seuraavan neljän vuoden aikana sekä käynnissä olevat tohtoriopinnot. Lisäksi tutkijan urapolun ohjausryhmä huomioi valinnoissaan tutkimusaiheiden yhteyden Xamkin nykyisiin tutkimusaloihin, mutta myös sen, miten tutkimusaihe tukee Xamkin koulutusalojen ja koulutusten tietoperustaa. Valittujen urapolkulaisten hakemuksissa yhteys Xamkin tutkimusaloihin ja koulutuksiin oli erinomaisesti ja konkreettisesti perusteltu.

Uudet väitöskirjatutkijat Xamkin tutkijan urapolulla

– TtM Suvi Lamberg, Active Life Lab -tutkimusyksikkö (Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellinen tiedekunta, liikuntafysiologian opintosuunta)
– TaM Aki Lintumäki, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia (Lapin yliopisto)
– TtM Anna Makkonen, Sosiaali- ja terveysalan Savonlinnan koulutusyksikkö (Itä-Suomen yliopiston Terveystieteiden laitos)

Erikoistutkijalta edellytetään tohtorintutkintoa 

Pilotoinnin myötä Xamkissa aloitti myös kolme uutta erikoistutkijaa. Erikoistutkijan rooli asettuu tutkijan urapolun nelivaihemallin kolmannelle portaalle. Erikoistutkijat työskentelevät väitöskirjatutkijoista poiketen tehtävässään kokoaikaisesti, ja tehtävään eteneminen edellyttää hakijalta muun muassa tohtorintutkintoa.

Hakuvaiheen arvioinnissa painotetaan esimerkiksi julkaisutoimintaa ja hankittua ulkopuolista rahoitusta sekä osallistumista hankkeisiin keskeisessä roolissa tai vetovastuussa. Myös tutkimusalan relevanssi Xamkille ja sen alueille on tärkeää. 

Uudet erikoistutkijat

– TtT, dos. Marja Hult, Kestävä hyvinvointi -vahvuusala
– PhD Shila Jafari, Metsä, ympäristö ja energia -vahvuusala
– FT Kristiina Korjonen-Kuusipuro, Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia

Pilotointi on käynnistynyt onnistuneesti

Kehityspäällikkö Marjaana Kivelän mukaan tutkijan urapolun pilotin odotetaan tulevaisuudessa kasvattavan tutkijakoulutuksen saaneiden osuutta Xamkin henkilöstöstä. Tämä puolestaan monipuolistaa ulkoisen rahoituksen lähteitä ja tukee tutkimustyön moninaisuutta arvostavaa toimintakulttuuria.

– Teemme yhdessä työtä huomisen hyväksi Xamkin arvojen mukaisesti, Kivelä toteaa.

Kirjoittanut Jenni Korpela

Kirjoittaja työskentelee projektityöntekijänä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun TKI-palveluissa.