Askelmerkit kohdilleen – nyt syömään särkeä

”Kaikki kasvaa niin hyvin ja vauhdilla, ettei kaikkea ennätä korjata talteen!” Tämä ei valitettavasti ole suomalaisen maatilayrittäjän lausahdus. Se voisi olla vesialueen omistajan, tutkijan tai ammattikalastajan mielipide jostakin keskisuuresta tai pienestä suomalaisesta järvestä.

Puhutaan siis vesistöjen rehevöitymisestä. Itse pidän enemminkin termeistä alihyödynnetty tai epätasapainoinen. Vaikka pellot ja järvet eroavatkin toisistaan melko paljon, on niillä myös erittäin paljon yhteistä. Molemmat kasvuympäristöt tuottavat fotosynteesin kautta kemiallista energiaa, josta ravintoketjut saavat alkunsa ihmisen ollessa usein niiden huipulla.

Samaan aikaan kun maatalouden parissa tuskaillaan kuivuuden tai rankkasateiden kanssa, järvien ekosysteemien ja ravintoketjujen toimintoja ne eivät pääse pahemmin sotkemaan. Sama pätee osittain myös lämpötilojen vaihteluihin. Vedellä on kyky hidastaa ja puskuroida nopeasti muuttuvia ympäristötekijöitä.

Kolikolla on tietenkin myös aina kääntöpuoli. Maalla ja pelloilla ulkoiset muuttuvat ympäristötekijät vaikuttavat nopeammin, mutta ne pystytään myös havaitsemaan helpommin. Vedessä muutokset tapahtuvat hitaasti ja rantakasvillisuutta lukuun ottamatta pinnan alla ihmisen silmien ulottumattomissa.

Ravinteita väärään paikkaan

Järvissä suurin perustuotantoa rajoittava tekijä on ravinteiden, eli lähinnä fosforin ja typen määrä. Vesistöihin virtaa ravinteita niin sanottuna luonnonhuuhtoumana, mutta esimerkiksi maa- ja metsätalouden toimenpiteet valuma-alueilla voivat kiihdyttää niiden joutumista vesistöihin. Ravinteet siis kulkeutuvat osittain ihmisen toiminnan seurauksena toivotusta paikasta ei toivottuun paikkaan.

Vesiekosysteemeissä käytettävissä olevat ravinteet sitoutuvat aikaisessa vaiheessa ravintoketjun tuottajiin, koska vedessä leijaileva kasviplankton ja levät aloittavat yhteyttämisen keväällä jo kauan ennen kuin vedessä elävät kasvit ovat edes heränneet talviuniltaan. Tämän jälkeen ravinteet lähtevät ketjussa vauhdilla eteenpäin ensimmäisen asteen kuluttajien eli eläinplanktonien kautta niitä syöviin kaloihin ja aina järven sisäisen ravintoketjun huipulla oleviin petokaloihin.

Ihanteena tasapainoinen kierto

Hyvän ekologisen tilan omaavan järven kulmakivi on ravinteiden tasapainoinen kierto. Ravinteiden lisääntyminen vedessä vaikuttaa alussa järveen ja sen tilaan yleensä pelkästään tuottavuuden kasvuna. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun kynttilää aletaan polttaa niin sanotusti molemmista päistä.

Muikkua lukuun ottamatta kaloihin kohdistunut pyynti Suomen sisävesissä keskittyy pääasiassa petokaloihin. Pitkään jatkunut vallitseva tilanne on johtanut monen suomalaisen järven osalta siihen, että ravinnon lisääntyessä ja petojen vähentyessä ravintoketjun kuninkuus on siirtynyt hiljalleen alemmalle portaalle eli muun muassa särkikaloille.

Särkikalojen kannan kasvun myötä järven tilanne alkaa vaikuttaa ravintoketjussa myös toiseen suuntaan. Eläinplanktonin määrän vähentyessä kasviplanktonin ja levien määrä vedessä kasvaa, eikä ravinteet enää siirry yhtä tehokkaasti ravintoketjussa eteenpäin.

Myös kaikkien petokalojen poikasten ravinto koostuu niiden elinkierron alkupäässä eläinplanktonista, jonka osalta kilpailu on kiristynyt särkikalojen kannan nousun myötä. Ravinnon vähentyessä särkikalat alkavat etsiä ravintoa järven pohjasedimentin seasta, johon ylimääräiset ravinteet ovat aikojen saatossa sitoutuneet. Ravinteita vapautuu käytettäväksi lisää, eivätkä järvissä elävät kasvitkaan nuku ikuisesti. Meillä on rehevöitynyt ja sisäisesti kuormittunut järvi.

Havahtuminen usein myöhässä

Tilanteeseen havahdutaan yleensä vasta kun kesämökin rannan kirkas vesi ja hiekkaranta alkaa olla pelkkä kaunis muisto lapsuudesta. Pitkään ja hitaasti muuttunutta järven ekosysteemiä aletaan muuttaa ihmiselle tyypilliseen tapaan nopeasti ja tehokkaasti. Toteutetaan massiiviset hoitokalastukset, tilataan rantakasvillisuuden niitot ja pahimmissa tapauksissa käsitellään järvi alumiinikloridilla, eli tietyllä tavalla formatoidaan sen koko ekosysteemi tietokoneen tavoin. Sanotaan, että seurauksien sijaan kannattaisi keskittyä syihin.

Miten tähän pisteeseen ajautumista sitten voitaisiin ehkäistä? Keinoja on yhtä monta, kuin aiheuttajiakin. Järven ulkoisen kuormituksen palauttaminen normaalille tasolle on varmastikin se ensimmäinen askel. Tässä ollaankin kehitytty erilaisten vesiensuojelutoimenpiteiden kautta merkittävästi viime vuosikymmeninä. Lisäksi petokalojen merkitys vesistöjen ekologisen tilan kannalta tiedostetaan entistä paremmin. Väliin jäävät särkikalat ja niiden aiheuttama sisäinen kuormitus.

Puhdasta ruokaa läheltä

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nostetta särkikaloista -hankkeen tavoitteena on luoda Itä-Suomeen särkikalojen ja muiden vajaasti hyödynnettyjen kalalajien ympärille rakentuva kestävä sekä kannattava elintarvike- ja arvoketju, jonka toimintamallit ovat mahdollisesti sovellettavissa myös valtakunnallisesti. Hanketta rahoittaa Sitra, jonka yhtenä tavoitteena on mm. olla rakentamassa Suomeen kestävää ruokajärjestelmää kiertotalouden periaatteita noudattaen.

Kestävän kehityksen näkökulmasta oman ympäristön ja vesien ekologisen tilan parantaminen syömällä läheltä hankittua, puhdasta ja proteiinipitoista ruokaa on ajatuksena niin hieno, ettei se voi pitää paikkaansa. Vai voiko? Oma näkemykseni on, että suomalaisten hiilijalanjälki on kotimaisen kalan osalta liian pieni. Pitää vain astua oikeaan paikkaan.