Sekametsä ilmentää luonnon diversiteettiä eli monimuotoisuutta parhaimmillaan. Myös innovaatioekosysteemissä on saman aihealueen ongelmien ja haasteiden kimpussa useampia eri toimijoita omilla vahvuuksillaan. Kuva: Pixabay

Sanojen takana

11.12.2019

Numerot puhuvat puolestaan ja yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Näinhän se on, mutta entä mitä on sanojen takana?

Filosofi Ludwig Wittgenstein, pohjakoulutukseltaan lentokoneinsinööri, kamppaili kielen ja maailman välisen suhteen ongelman kanssa. Hän toteaa kuuluisan Tractatus-teoksensa lopussa: ”mitä ylipäätään voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi.” Kova haaste.

Eri ammattiryhmillä on oma sanastonsa, joka vahvistaa kunkin heimon identiteettiä. Tämä pätee myös tutkimus- ja kehitys- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Otetaan esimerkiksi käsite innovaatioekosysteemi.

Olennaisinta on kuitenkin kehittämistoiminnan tulos ja vaikutus ympäröivään yhteiskuntaan.

Menestyneitä ekosysteemejä käsittelevissä tutkimuksissa on havaittu, että uuteen tietoon ja oivalluksiin perustuvaa kasvua syntyy siellä, missä on monipuolista vuorovaikutusta koulutuksen, tutkimuksen ja kasvuhakuisten yritysten ja alueiden kesken. Tämä voi perustua sopimussuhteisiin, mutta näin ei aina tarvitse olla. Samoin toimijajoukko elää ja muuttuu eikä systeemillä ole selviä rajoja. Yhdessä kehittäminen vaatii sekä pitkäjänteisyyttä että rohkeaa kokeilun kulttuuria. Innostava ilmapiiri ruokkii uutta.

Innovaatioekosysteemiä voi verrata sekametsään, joka on vaivihkaa saamassa arvonpalautuksen virallisessa suomalaisessa metsäpolitiikassa. Sekametsä ilmentää luonnon diversiteettiä eli monimuotoisuutta parhaimmillaan. Myös innovaatioekosysteemissä on saman aihealueen ongelmien ja haasteiden kimpussa useampia eri toimijoita omilla vahvuuksillaan.

Selkeä kieli on valttia TKI-toiminnassa. Erilaisten tutkimusta ja kehittämistyötä rahoittavien ohjelmien kielipeli pitää toki hallita, jos mielii saada rahoitusta. Olennaisinta on kuitenkin kehittämistoiminnan tulos ja vaikutus ympäröivään yhteiskuntaan. Ja tämä on kyettävä osoittamaan ja sanomaan selvästi. Tässä ammattikorkeakouluilla on vielä paljon oppimista.

Kirjoittanut Kalevi Niemi

Kirjoittaja on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kehitysjohtaja ja vararehtori.