Mitäpä sähkön jälkeen?

Kun opiskelijaa johdatellaan innovoinnin iloiseen maailmaan, hän pääsee kurkistamaan myös tulevaisuuden skenaarioihin.

Nurkan takana on monta ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa. Siilillä on piikit, linnulla on höyhenet, pupulla ja oravalla turkit pehmoiset. Näin opiskeluaineistoissa vielä muutama vuosi sitten luki ja se kaikki myös videoilla todeksi söpösti todistettiin. Mutta jos opiskelija olisikin ollut sitä mieltä, että lepakolla on parin vuoden päästä siipien lisäksi koronavirus, opettajan otsanahka olisi mennyt kurttuun. Jos opiskelija olisi lisännyt, että lepakko ja muurahaiskäpy syöksevät vuonna 2020 maapallon pois radaltaan, se olisi ollut hylsy. Opiskelijaa olisi kehotettu perehtymään aineistoon ja ilmoittautumaan uusintatenttiin. Häntä olisi kielletty lukemasta uuskummaa dystopiaan kallellaan olevaa tieteiskirjallisuutta ja keskittymään kehitysuskoisiin teoksiin kuten Ihmisiä telineillä ja Rautatie. Dystopiakirjallisuudesta tulee vain näärännäppyjä silmiin.

Innovointilandiassa oli ennen koronaa vain aurinkoisia vaihtoehtoja. Ihminen oli siellä niin fiksu, että pystyi ratkaisemaan jopa lähes puolet luomistaan ongelmista. Loput hoiti aika.

Mutta koska korona muutti kaiken, jopa innovointipuheen, on aika heittäytyä rohkeasti viitta hulmuten kohti uutta tulevaisuutta, jossa vaanii koronaakin yllättävämpiä haasteita. Ne yllättävät kuin talvi citykanin. Sovitaan siis jookos niin, että kaikki on mahdollista. Milloin tahansa voi tapahtua mitä tahansa.

Siispä. Nyt tapahtuu.

Seuraava iso myllerrys koittaa, kun maailmasta loppuu sähkö. Kyllä. Se vain loppuu, vaikka turbiinit hehkuvat punaisina ja perheydinvoimaloissa uraani halkeaa kolmessa vuorossa. Tuo päivä on oleva sunnuntai, Black Sabbath. Taitavinkaan sähköinsinööri ei tiedä, mihin sähkö katoaa. Mitkään jäljittäjät eivät pysty sähkön perään pääsemään, koska sähkö on näkymätöntä, äänetöntä ja hajutonta – ja äärettömän ovelaa. Sitä kyllä mittareiden mukaan syntyy, mutta kaapeleihin saakka sitä ei saada kesytettyä. Ehkä se livahtaa avaruuteen? Sen puolesta puhuu se tosiseikka, että tähdet loistavat aina vain kirkkaampina. Yöllä on valoisampaa kuin päivällä.

Tilanteen vakavuutta lisää se, että samaan aikaan myös öljy loppuu. Öljylähteisiin ilmestyy ikään kuin korroosion syömiä reikiä, joista öljy katoaa kohti maapallon sulaa ydintä. Öljyntuottajamaat investoivat viimeiset öljytynnyrinsä FIFA:n ja KOK:n voiteluun saadakseen järjestettäväkseen ihmiskunnan viimeiset arvokisat.

Siinä sitä sitten ollaan pestyn kaulan kanssa ja kylmissään. Puista saisi kyllä kehitettyä uuneissa ja takoissa lämpöenergiaa, mutta puiden polttaminen kielletään, sillä puusta pystytään edelleen valmistamaan biodieseliä ja sellua. Biodieseliä käyttävät autot, joilla haetaan sellusta valmistettua vessapaperia kotiin. Tämän positiivisen kulutuskysyntäkierteen ansiosta ihmiskunta selviää pahimman yli ja saa lisäaikaa miettiäkseen kadonneen sähkön mysteeriota ja kehittääkseen sähkön tilalle jotain…

Mutta mitä tuo jotain voisi olla, kun sähköstä on jäljellä enää sähkönsiirtomaksu? Kas, siinä mehevä keissi innovoitavaksi. Innovaatiolla ei ole kiire, mutta joutua pitäisi nyt kun läppäriin ja serveriin vielä sähköä riittää. Ehkä ongelmaa ei kannata sälyttää yksin tekniikan opiskelijoiden harteille. Jos omistaa betonimyllyn, näkee vain betonilähiöitä. Sopiva mixi sosiaalialan, liiketalouden, tekniikan sekä ravitsemus- ja matkailualan opiskelijoita ryyditettynä terveydenhoitoalan, luovien alojen ja nuorisotyön opiskelijoilla voisi olla hyvä alku. Sähkö saisi seuraajan, joka ei katoa, kärttyile eikä karkaile avaruuksiin.