Rakennuksen lämpökamerakuvauksella havaitaan lämpövuodot. Kuva: Eveliina Kuokkanen

Hukkalämmöt kuriin ilmalämpökameralla

01.06.2020

Energiatehokkuutta parantavat muutokset säästävät taloudellisten kustannusten lisäksi ympäristöä. Ilmakuvaus mahdollistaa hukkalämpöjen kartoitukseen perustuvan energiatehokkuuden parantamisen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen myös haastavissa olosuhteissa.

Lämpökamerakuvaukset ovat avainasemassa kiinteistöjen ja teollisuusalueiden energiatehokkuuden parantamisessa. Ilmateitse tehty monitorointi on uusia mahdollisuuksia tuova keino hukkaenergiavirtojen kartoittamiseen ja energiansäästöjen aikaansaamiseen. Kymenlaaksossa kehitetään innovatiivisia ilmakuvauksiin perustuvia sovelluksia kiinteistöjen lämpövuotojen kartoitukseen ja ilmanlaadun seurantaan.

Lämpökamerakuvaukset kiinteistöjen kunnossapidossa

Ilmalämpökuvaukset mahdollistavat nopean ja tehokkaan lämpövuotojen määrittämisen kiinteistöissä ja kaukolämpöverkoissa. Lämpövuodot aiheuttavat merkittäviä kustannuksia vuositasolla, joten niiden havaitseminen varhaisessa vaiheessa on tärkeää. Kuitenkin usein tutkittavat alueet ovat laajoja, rakennukset korkeita tai mittauspaikat haastavia. Ilmakuvaukset droneilla olisivat uusi kustannustehokas tapa lämpövuotojen kartoittamiseen myös haastavissa olosuhteissa.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu toteuttaa syksystä 2020 alkaen useita koelentoja, joiden avulla kartoitetaan erilaisten kohteiden lämpövuotoja. Näiden kokeiden tavoitteena on tutkia ja demonstroida ilmakuvausten hyödyntämistä erityisesti kattojen lämpökuvauksissa.

Eikä tässä vielä kaikki

Eläimet erottuvat selvästi ilmalämpökuvauksessa. Kuva: Harri Sane

Lämpökamera yhdistettynä miehittämättömään ilma-alukseen on erittäin hyödyllinen apuväline, ja sillä on useita potentiaalisia käyttökohteita. Yhdistelmää voidaan hyödyntää myös henkilöiden etsintä- ja pelastustehtävissä, ja se soveltuu hyvin myös villieläinseurantoihin kuten riistanlaskentaan.

Uusien sovelluskohteiden selvittämiseksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu järjestää 3.-9.8.2020 Haapasaari Experience -koelentoleirin, jossa testataan ilma- ja lämpökamerakuvausta eri menetelmin, ilmanlaadun ja sinilevän tilanneseurantaa, pelastustehtäviä ja jopa hylynetsintää Blueye -sukellusdronella. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös koelentonäytös ja Dronet saaristossa -työpaja.

Teaser Youtubessa: https://youtu.be/9hmDrdlUpKQ

Lisätietoja: www.xamk.fi/Haapasaari

Koelentoleiri Haapasaari Experience järjestetään elokuussa. Kuva: Vesa Tuomala

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Hukkalämmön verkostot ja hyödyntämismahdollisuudet Kymenlaaksossa -hankkeessa (Hukkaveks) ja osatoteuttamassa Vähähiilisyyttä tukevat dronepalveluratkaisut Etelä-Suomessa -hankkeessa paneudutaan ilmakuvauksen hyödyntämisen ratkaisuihin erityisesti vähäpäästöisyyden edistämisessä. Hukkaveks-hankkeen päärahoittaja on Kymenlaakson liitto Euroopan aluekehitysrahastosta ja VED-hankkeen päärahoittaja on Uudenmaan liitto Euroopan aluekehitysrahastosta.

www.xamk.fi/hukkaveks

www.xamk.fi/drone

Kirjoittaneet Erja Tuliniemi ja Minna Jukka

Tuliniemi työskentelee projektipäällikkönä Hukkaveks-hankkeessa ja Jukka projektipäällikkönä Vähähiilisyyttä tukevat dronepalveluratkaisut Etelä-Suomessa -hankkeessa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.