Tiedän monipaikan armahan

Koronan myötä arjen sanavarastomme on rikastunut huomattavasti. Usein nuo uudet ilmaisut ovat kuitenkin vahvasti miinusmerkkisiä. Se ei ole mikään ihme. Jos ihminen yskii maski päässä hihaansa samalla käsiään pesten lähes kaksi vuotta yhteen putkeen vähintään kahden metrin etäisyydellä muista ihmisistä, siinä mieleen voi juontua maailman menosta vähemmän riemullisiakin asioita.

Onneksi keskusteluihin on putkahtanut sentään yksi toivorikas sana, joka saa kaikkien suut vehnäselle. Se sana on monipaikkaisuus. Etenkin maansa ja mantunsa sekä sähköyhtiönsä myyneissä kriisikunnissa monipaikkaisuus saa syljen herahtamaan päättäjien kielelle.

Monipaikkainen ihminen on heille hyvälle tuoksuva ja rikas katumaasturin omistaja, joka tulee tekemään vapaa-asunnolleen etätöitä. Hän ostaa kokolihaa ja kalliita viinejä, hän työllistää mökkitalkkarin ja ostaa rautakaupasta uuden laiturin, sähkösahan, sormipaneelia ja pinkopahvia.

Mutta koska ihminen on olemukseltaan ahne olento, tämä ei riitä. On pakko näyttää kolikon toinen puoli ja alkaa puhua rahasta ja haittavaikutuksista. Vapaa-ajan asunnollaan asuva muukalainen sotkee vesijetillään järvien vedet, karkottaa stereoita soittamalla linnut ja muun faunan ja herättää raitilla pahaa verta ihan vain olemalla oma itsensä.

Kuntapäättäjän käsi menee väkisinkin ojoon.

Monipaikkainen ihminen ei maksa kuntaan kunnallisveroa, vaikka aiheuttaa kerskailevalla elämällään menoja enemmän kuin kunnassa vakituisesti asuva ihminen tekee. Aboriginaali käy halvaksi, hän hiihtää tien reunassa penkkaa pitkin ja ottaa Hota-pulveria jos ei ole kunnossa. Tästä on laskelmat olemassa.

Mutta vapaa-ajan asukin vuoksi sivuteitä on kunnostettava ja lanattava hiki hatussa yötä päivää. Myös terveysasemat ruuhkautuvat, kun hänen niskastaan yritetään poistaa kahden kandin ja kolmen lähihoitajan voimin Rapalan jättivaappua. Tästäkin on laskelmat olemassa.

Nyt kuntapäättäjän käsi on näköjään jo vapaa-ajan asukin lompakolla.

Mutta pidelkää hevosianne vielä hetkinen. Olette kuulleet tahallanne väärin. Puhutte monipaikkaisuudesta, vaikka tarkoitatte kaksipaikkaisuutta.

Monipaikkaisuuteen ei riitä vakituinen asunto ja vapaa-ajan asunto. Sitran mukaan (Sitran selvityksiä 54) monipaikkaisuus tarkoittaa oikeastaan kaikkea sitä eri paikoissa tapahtuvaa fyysistä ja virtuaalista pörräämistä, jossa nykyihminen on elementissään. Monipaikkaista ihmistä voi verrata entisajan kyläluutiin ja lentojätkiin. Hekään eivät viihtyneet pitkään missään. He olivat aina joko tulossa tai menossa.

Näin ollen kunnallisveron perimisoikeuden laajentaminen koskemaan kotikunnan lisäksi vain mökkikuntaa jättäisi monipaikkaisuuden idean puolitiehen. Veroa pitäisikin maksaa kaikkiin niihin kuntiin, joissa ihminen liikkuu. Ja tämän lisäksi ns. virtuaalisiin esson baareihin.

Ihmisen seuraaminen onnistuu varmasti jo nykyistenkin paikannuslaitteiden avulla, ja jos ei onnistu, ihminen voitaisiin velvoittaa käyttämään veropantaa, joka lähettäisi verottajalle sekunnin tarkkuudella tiedon, missä kunnassa ihminen kulloinkin luuhaa tai missä somen syövereissä (vrt. virtuaalinen esson baari) hän elämöi.

Yksittäinen ihminen voisi maksaa seurantatietojen mukaan kunnallisverostaan esimerkiksi 4 % Helsinkiin, 0,5 % Vantaalle, 0,1 % Keravalle, 0,1 % Mäntsälään, 0,3 % Lahteen, 0,1 % Heinolaan, 1 % Mäntyharjulle ja 3 % Puumalaan. Loput menisivät virtuaalisille esson baareille seuraavasti: 15 % Facebookille, 11 % Tinderille, 5 % Twitterille, 4 % Instagramille, 33 % iltapäivälehtien kommenttipalstoille ja loput prossat Googlelle, jossa ihminen viettää enemmän aikaansa kuin missään kunnassa kuoppaisia teitä noitumassa.