Kuva: Manu Eloaho.

Nuorten digitaitojen vahvistamista työllistymisen edistämiseksi

07.11.2022

Digitaitoja sekä digipalveluissa asiointia on tärkeää aktiivisesti ohjata ja neuvoa myös nuorille, sillä monet nuoret kokevat jäävänsä liian yksin näiden asioiden opettelussa. Haasteet liittyvät nuorilla digipalvelujen käytettävyyteen, löydettävyyteen sekä ymmärrettävyyteen.

Digitalisaation eteneminen tarkoittaa jatkuvaa työmarkkinoiden muutosta. Teknologia kehittyy tulevaisuudessakin nopeasti ja se vaikuttaa työmarkkinoiden lisäksi yhteiskunnan rakenteisiin ja ihmisten arkeen. Yhä useammat asiat hoidetaan verkossa, joten ihmisten on otettava yhä useampia digitaitoja nopeasti haltuun. (Sitra 2020.)

Myös tulevaisuudessa syntyy uudenlaisia töitä ja niihin työllistyminen vaatii uusia valmiuksia. Monissa uusissa työtehtävissä tarvittavat taidot liittyvät digitaalisen teknologian käyttöön ja hyödyntämiseen. Uudet taidot eivät kaikissa tilanteissa vaadi tutkintotavoitteista opiskelua, vaan joustavaa osaamisen täydentämistä. (Sovelto ym. 2017.)

Työnhakijoiden mahdollisuus löytää työtä riippuu entistä enemmän heidän osaamistasostaan ja kyvystään tuoda sitä esille työnhaussa. Työmarkkinoilla on tärkeää pystyä siirtymään joustavasti erilaisten työnteon muotojen välillä sekä päivittää omaa osaamistaan työuran aikana. Digitaidot ovat tärkeitä työllistymisen kannalta, koska monien eri alojen työtehtävissä hyödynnetään tietoteknologiaa tavalla tai toisella. (Sovelto ym. 2017.)

Miksi nuorten digitaalisia taitoja on syytä vahvistaa?

Nuorilla ajatellaan usein olevan erityisen hyvät digitaidot, mutta todellisuudessa heidän digiosaamisensa on tasoltaan hyvin vaihtelevaa. Puutteellinen digiosaaminen voi vaikeuttaa opiskelua, työllistymistä, yhteiskunnan toimintaan osallistumista ja erilaisten palvelujen käyttämistä. Erilaisten digitaalisten toimintojen hallinta- ja ohjaustaidot sekä kyky hyödyntää monipuolisesti digitaalisia ratkaisuja ovat myös tulevaisuudessa tärkeä osa keskeistä työelämäosaamista. (Opetushallitus 2019.)

Digitaitoja sekä digipalveluissa asiointia on tärkeää aktiivisesti ohjata ja neuvoa myös nuorille, sillä monet nuoret kokevat jäävänsä liian yksin näiden asioiden opettelussa. Haasteet liittyvät nuorilla digipalvelujen käytettävyyteen, löydettävyyteen sekä ymmärrettävyyteen. Tällä hetkellä monien nuorten digitaitojen oppiminen on riippuvaista lähipiirin avusta, mikä voi osaltaan lisätä nuorten eriarvoistumista sekä digisyrjäytymistä. (Digi- ja väestötietovirasto 2021.)

Monet opiskelijat ovat tuoneet esille tarvitsevansa tukea työmarkkinoille siirtymiseen sekä oman osaamisen esille tuomiseen työllistymisen tueksi (Juutilainen ym. 2021). Digitaaliset osaamisvaatimukset opinnoissa sekä työelämässä ovat lisääntyneet huomattavasti myös koronapandemian vuoksi ja monet uudet käytänteet sekä digitaaliset alustat ovat tulleet laajalti käyttöön (Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2020).

Mitä digitaitoja on tärkeää vahvistaa nuorten työllistymisen edistämiseksi?

OSUVA – nuorten ja nuorten aikuisten digitaitojen sparraus -hankkeen toiminnassa sekä hankkeessa tehdyssä kartoituksessa ja kyselyssä nuoret sekä heidän parissaan työskentelevät ammattilaiset ovat tuoneet esille, että nuoret kaipaavat tukea ja ohjausta erityisesti tietyissä työllistymiseen liittyvissä digitaidoissa. Näitä ovat muun muassa työhakemuksen ja visuaalisen CV:n sekä videoesittelyn tekeminen ja sosiaalisen median hyödyntäminen työnhaussa.

Lisäksi nuoret kaipaavat tietoa työnhakuprosessista, työnhakukanavista ja niihin liittyvien järjestelmien käytöstä sekä oman osaamisen tunnistamisesta, sanoittamisesta ja markkinoinnista. OSUVA-hankkeessa nuorten digitaitoja on vahvistettu järjestämällä koulutuksia ja työpajoja näistä aiheista. Koulutukset ja työpajat on aina suunniteltu osallistujien osaamistasoa ja tarpeita vastaaviksi.

Työnhakutaitoihin liittyy keskeisesti kyky toimia digiympäristöissä, joissa on tärkeää myös pystyä kertomaan omasta osaamisestaan. Monet nuoret pohtivat esimerkiksi sitä, mitä työhakemuksessa tai CV:ssä voi itsestään kertoa, jos työkokemusta ei vielä ole tai se on vähäistä. Nuorten työnhakuun liittyvässä ohjauksessa digitaitojen opettelun lisäksi on tärkeää kannustaa ja auttaa nuorta tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja taitojaan sekä rohkaista häntä tuomaan niitä esille.

Olemme havainneet, että tietyistä digitaitoihin ja työllistymiseen liittyvistä aiheista on hyvä järjestää koulutuksia ja työpajoja ryhmille mutta nuoret kaipaavat lisäksi yksilöllistä ohjausta. Yksilöllinen ohjaus vaatii aikaa ja resursseja mutta erityisesti sillä tavoin voidaan saada aikaan positiivisia ja vaikuttavia tuloksia. Digitaitojen vahvistamisen lisäksi nuoren henkilökohtaisen tilanteen ja hänen urapolkuunsa liittyvien toiveiden sekä mahdollisuuksien äärelle pysähtyminen on tärkeää.

OSUVA – nuorten ja nuorten aikuisten digitaitojen sparraus -hanketta toteutetaan 1.1.2022–31.8.2023 ja sitä rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta. Tutustu OSUVA-hankkeeseen verkkosivuilla: www.xamk.fi/osuva

Lähteet

Digi- ja väestötietovirasto 2021. Digitaidot eivät synny itsestään – Nuoret kaipaavat enemmän tukea digimaailmassa toimimiseen. Tiedote 30.8.2021. Saatavilla: https://dvv.fi/-/digitaidot-eivat-synny-itsestaan-nuoret-kaipaavat-enemman-tukeadigimaailmassa-toimimiseen

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta 2020. Koronapandemian hyvät ja huonot seuraukset lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 1/2020. Saatavilla: https://www.eduskunta.fi/FI/naineduskuntatoimii/julkaisut/Documents/tuvj_1+2020.pdf

Juutilainen P-K., Lahtela, M., Aura, P., Mäkelä, N., Rantanen, O. Nikander, L. & Hannula, H. 2021. Uraohjausta korkeakouluissa. Selvitys opetus- ja ohjaushenkilöstön tulevaisuusorientaatiosta, koulutustarpeista ja uraohjaustaidoista. Teoksessa: Isosuo, T., Karttunen M. & Komonen, K. (toim.) 2021. Hyvä, parempi, paras tulevaisuuden uraohjaus. Käytännön kokeilut ja suositukset, 16–37. Xamk kehittää 163. Mikkeli: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Saatavilla: https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/504585/URNISBN9789523443662.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Opetushallitus 2019. OSAAMINEN 2035 – Osaamisen ennakointifoorumin ensimmäisiä ennakointituloksia. Raportit ja selvitykset 2019:3. Saatavilla  www.oph.fi/sites/default/files/documents/osaaminen_2035.pdf

Sitra 2020. Megatrendit 2020. Sitran selvityksiä 162. Saatavilla:  https://media.sitra.fi/2019/12/15143428/megatrendit-2020.pdf

Sovelto & SAK 2017. Digiajan työelämävalmiudet – kaikille kätevästi. Saatavilla: www.sak.fi/serve/bWVkaWEvNTI3NS9maWVsZF9maWxl

Kirjoittaneet Emmi Nykänen ja Elisa de Boer

Nykänen työskentelee TKI-asiantuntijana ja de Boer projektipäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenian OSUVA-hankkeessa.