Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkiston Satu Soivanen digitoimassa aineistoa. Kuva: ELKA.

Kennostomalli Memory Campus -ekosysteemin kehittämisessä

30.05.2023

Memory Campus on Mikkelin kaupungin omistama ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun koordinoima arkisto-, kirjasto- ja museoalan sekä tiedonhallinnan ekosysteemi, jonka keskeisiä toimijoita ovat muistiorganisaatiot, tutkimus- ja koulutusorganisaatiot, julkiset toimijat ja alan yritykset. Memory Campus on yksi Mikkelin kaupungin kehittämisalustoista, joiden viestinnällistä ilmettä ja sanomaa ollaan parhaillaan uudistamassa ja yhtenäistämässä.

Memory Campus on yksi Mikkelin kaupungin kehittämisalustoista Kalevankankaan, EcoSairilan ja Matkailun lisäksi. Kaupunki on ottanut näiden alustojen kehittämistyön yhdeksi tärkeäksi osa-alueekseen. Kehittämisalustat tekevät parhaillaan yhteistyötä ja pyrkivät yhtenäistämään viestinnällistä ilmettään.

Kennostomalli kuvaamassa ekosysteemikehittämistä

Kehittämisalustat ovat luoneet yhteisen kennostomallin kuvaamaan, mitä osaamista, käytäntöjä, tuotteita ja palveluita ne voivat tarjota kumppaneilleen. Näitä yhteisiä ekosysteemien eri osa-alueita on kuvattu kuvan 1 kennoston ulkokehän avulla:

Yhteistyöverkostojen luominen: kokemusten ja ideoiden vaihto, uudet yhteistyökumppanuudet, kuten esimerkiksi alan yritykset ja organisaatiot, yhdistykset ja järjestöt sekä verkostot niin Suomessa kuin kansainvälisillä kentillä

Testaaminen ja pilotointi: uusien ratkaisujen kehittäminen ja testaaminen, tuleva Memory Lab -tutkimusympäristö ja sen tarjoamat laitteistot

Tulevaisuuden osaamisen ja koulutuksen varmistaminen: alan muutoksiin ja kehitystarpeisiin vastaaminen alaa tukevien koulutusten avulla

Tutkimus- ja tuotekehityskumppanuudet: uudet innovaatiot ja alan osaamisen kehittäminen, kehittämishankkeet

Vastuullinen kiertotalous ja kestävä kehitys: digitalisaation edistäminen ja digitalisaation ympäristövaikutusten arviointi

Kaupallistaminen, tuotteistaminen ja uuden liiketoiminnan mahdollisuudet: alan kehityksen edistäminen ja liiketoimintamahdollisuuksien kartoitus.

Kuva 1. Memory Campus -ekosysteemin kennostomalli.

Memory Campuksen ydintoiminnan kehittäminen

Kaikille kehittämisalustoille samankaltaisten kehittämisen osa-alueiden lisäksi jokaisen kehittämisalustan ydintoiminnot on kuvattu kennoston sisäkehän avulla (kuva 1). Memory Campuksen ydintoiminnan kehittämisen osa-alueet voidaan kuvata seuraavasti.

Memory Campukseen kuluu useita muistiorganisaatioita, yrityksiä, teknologiatoimittajia ja palveluntarjoajia. Memory Campuksen toimijat kehittävät ja tarjoavat niin digitaalisia tiedonhallinnan ratkaisuja kuin myös sähköistä arkistointia ja digitointia. Näitä palveluita tuottavat muun muassa Kansallisarkisto, Kansalliskirjasto, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto Elka ja Disec.

Tämän lisäksi ekosysteemikehityksessä on vahvasti mukana tutkimus-, kehitys- ja koulutustoimijoita. Sähköistä arkistointia kehitetään parhaillaan muun muassa Xamkin, Kansallisarkiston, Elkan ja Disecin kanssa yhteistyössä toteutettavassa DALAI – Digitaalisten aineistojen laadun ja käytettävyyden parantaminen tekoälyavusteisesti​ -hankkeessa.

Memory Campuksen tavoitteena on varmistaa, että aineistot ovat helposti saatavilla ja käytettävissä. Sodan ja Rauhan keskus Muistin, Suomen Elinkeinoelämän Keskus Elkan, Mikkelin kehitysyhtiö Miksein ja Mindhive Oy:n kanssa on yhteistyössä kehitetty sähköisten aineistojen vastaanoton Memoriaali-verkkopalvelu, jonka kehitystyö jatkuu vielä kehittämishankkeen loppumisen jälkeenkin.

Se, että tieto on asianmukaisesti ja turvallisesti säilytetty, muodostaa perustan sille, että aineistot ovat saatavilla ja käytettäviä, ja että aineistojen tietoa pystytään jalostamaan ja hyödyntämään. Tällöin on tärkeää tietää toimijoiden ja loppuasiakkaiden tarpeet, ja se, mitä osaamista ja kyvykkyyksiä uusien innovaatioiden ja ratkaisujen toteuttaminen vaatii. Tätä varten olemme perustaneet uuden Memory Campus -yhteisön vastaamaan toimijoiden tarpeisiin ja vahvistamaan yhteistyötä.

Haluamme Memory Campuksessa vahvistaa data- ja ohjelmisto-osaamista niin koulutuksen avulla kuin myös tutkimalla koko ajan uusia menetelmiä niin Suomesta kuin maailmalta. Tämän osaamisen kasvamisen avulla pystymme paremmin kehittämään älykkäitä menetelmiä ja ympäristöjä, ja tuottamaan uusia innovaatioita ja ratkaisuja toimijoiden ja yritysten hyödynnettäväksi.

Xamkissa on toteutettu esimerkiksi digitoinnin koulutushankkeita sekä Digitoinnin osaamiskartoitus -hanke. Näissä hankkeissa on koulutettu noin 70 uutta digitoinnin osaajaa toimialalle sekä selvitetty alan tarpeita niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla. Parhaillaan on alkanut uusi koulutushanke yhteistyössä Kansallisarkiston ja Samiedun kanssa, jossa tavoitteena on käynnistää valtakunnallinen verkosto digitoinnin osaajille. Hanke laajentaa digitoinnin koulutusta toiselle asteelle ja huomioi työelämässä olevien osaajien jatkuvan oppimisen.

Mikkelin kaupungin kehittämisalustoja ovat Memory Campus (arkisto-, kirjasto- ja museoala sekä tiedonhallinta), Kalevankangas (liikunta ja hyvinvointi), EcoSairila (kiertotalous) ja Matkailu ja vapaa-aika.

Yhteisinä tavoitteina kehittämisalustoilla on lisätä hyvinvointia ja elinvoimaa Saimaan seudulle, hyödyntää digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia, luoda kaupallistamisen ja tuotteistamisen uudenlaisia mahdollisuuksia, tiivistää yhteistyötä verkostoitumalla ja kumppanuuksilla. vahvistaa tulevaisuuden osaamista, sekä luoda kestävää kasvua ja vastuullisempia tapoja toimia.

Kehittämisalustat ovat alkuvuoden 2023 aikana kehittäneet yhteistyössä Mikkelin kaupungin ja Mainostoimisto Kixitin kanssa kennostomallit kuvaamaan ekosysteemien toimintaa sekä yhtenäistämään niiden ilmettä.

Kirjoittanut Kati Saltiola

Kirjoittaja työskentelee Memory Campuksen ohjelmakoordinaattorina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkissa.