Yhteisöllinen oppiminen ja jatkumollinen kehittäminen polkuina vaikuttavuuteen lastensuojelun työkäytännöissä

Miten yhteisöllinen oppiminen ja vaikuttavuuden vahvistaminen kytkeytyvät toisiinsa lastensuojelun ja sijaishuollon kehittämisessä? Millaisin keinoin lastensuojelussa voidaan saada aikaan kestäviä muutoksia?

Anna Suorsan (2017) mukaan tietojohtaminen tähtää työntekijöiden asiantuntemuksen ja oppimisen tukemiseen sekä sellaisen ympäristön synnyttämiseen, jossa uuden tiedon luominen on mahdollista. Uutta tietoa syntyy erityisesti ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa, joka on sopivan avointa ja luottamuksellista. Siksi on tärkeää tutkia, miten organisaatioiden toiminnan kannalta onnistuneita vuorovaikutustilanteita voidaan tukea, ja kehittää olosuhteita, jotka mahdollistavat ihmisten kohtaamisen uuden ymmärryksen rakentamiseksi.

Suorsan näkemys ohjaa kysymään, millainen yhteys uutta tietoa synnyttävillä yhteisöllisen tiedonrakentamisen prosesseilla on vaikuttavuuden vahvistumiseen. Onko myös vaikuttavuus jotakin, jossa on lähdettävä liikkeelle työtä ja sen elementtejä koskevan jaetun ymmärryksen rakentamisesta käytäntöyhteisöissä?

Oppivan yhteisön ydinkysymyksiä ovat, miten tietoa uudenlaisesta työkäytännöstä ja sen asiakkaille hyödyllisistä ulottuvuuksista muodostuu työyhteisöissä, miten tällaista tietoa rakentuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja miten asiakkaalle hyödyllistä työntekijöiden ja asiakkaiden yhteistoimintaa ja vuorovaikutusta koskeva tieto saadaan käyttöön vuorovaikutustilanteissa ja asiakasprosessien suunnittelussa. (Suorsa 2017, 2–3; Suorsa 2019; Bereiter & Scardamalia 2014; Yliruka 2015.) On tärkeää pohtia, missä määrin nämä kysymykset ovat myös vaikuttavuuden vahvistamisen ydinkysymyksiä.

Lastensuojelussa ja sijaishuollossa vaikuttavuutta koskevan ymmärryksen rakentamisessa on tärkeää aluksi jäsentää nykyisiä toimintatapoja: miten ne ovat muotoutuneet, mitä nykyinen toimintatapa saa aikaan, mihin toivotaan muutosta, millainen uusi käytäntö olisi toivottava, mahdollinen ja perusteltu, millaisella prosessilla toivottu muutos voitaisiin saada aikaan organisaatiossa sekä keitä kaikkia muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan mukaan. Haasteena on luoda riittävää ja jaettua ymmärrystä siitä, millaisia työkäytännön muutoksia työntekijät ja asiakkaat pitävät tärkeinä.

On tärkeää konkretisoida työyhteisönä tai verkostona yhdessä, mitä toivottu muutos tarkoittaisi työntekijöiden, työryhmien ja organisaation lähestymistapana, arvoina, osaamisena, arjen käytäntöinä, yhteistyönä ja johtamisena. Muutostavoitteen yhteistoiminnallinen jäsentäminen on tärkeä edellytys muutokseen motivoitumiselle. Odotushorisontin yhteisöllisen selkiyttämisen jälkeen on perusteltua lähteä uuden käytännön tutkimus- ja kokemustietoa hyödyntävään yhteiskehittämiseen ja syntyneiden uusien ideoiden yhteisötasoiseen kokeilemiseen.

Jatkumollisuus tienä vaikuttavaan kehittämistyöhön

Vaasi-hankkeessa tavoitteena on vahvistaa sijaishuollon osaamista. Myös osaamisen kehittämisen äärellä on pohdittava, miten osaamista voidaan vahvistaa siten, että osaaminen tuottaa aitoja, tärkeitä muutoksia toimintaan ja saa aikaan asiakashyötyjä.

Yksi vastaus vaikuttavuutta vahvistavaan osaamisen vahvistamiseen on jatkumollisuus. Osaamisen kehittämisessä on tärkeää kytkeytyä siihen, mitä samassa toimintaympäristössä on jo aikaisemmin oivallettu, kehitetty ja opittu. Vaasi-hankkeessa tämä on tarkoittanut aiemman lastensuojelun ja sijaishuollon tutkimuksen ja kehittämistyön tulosten huomioon ottamista hankkeen työssä. Omalla kohdallani tämä on merkinnyt sen pohtimista, miten systeemisen lastensuojelun kehittämistyössä rakentuneet opit ja oivallukset voidaan huomioida sijaishuollon osaamisen kehittämisessä.

Systeemisessä lastensuojelussa on ollut kyse laaja-alaisesta lastensuojelun paradigman muutospyrkimyksestä, jossa korostuu suhdeperustainen ja dialoginen työskentely ja näille perustaa luova koherentti ja yhtenäinen, systeemiseen ajatteluun pohjaava ajattelu. (Fagerström ym. 2023; Coulter 2019.) Keskeistä on ihmisen elämäntilanteen kokonaisuuden ihmissuhdekeskeinen tarkastelu, osallisuuden varmistaminen ja vahvistaminen asiakkaan kokemuksista liikkeelle lähtemällä ja tavoitteita yhdessä rakentamalla, työntekijän luova työskentelyote, työntekijän tietoisuus omasta merkityksestään ja vaikutuksistaan asiakkaan systeemiin sekä palveluiden ja toiminnan joustavuus (Fagerström ym. 2023, 161). Näitä periaatteita on systeemisen lastensuojelun kehittämistyössä pyritty vahvistamaan erityisesti lastensuojelun sosiaalityön tiimien työssä. Vaasi-hankkeessa nämä periaatteet ovat olleet yhtenä lähtökohtana sijaishuollon osaamisen vahvistamisessa.

Vaasi-hankkeessa on pyritty huomioimaan lastensuojelun kehittämistoimintaa koskeva tärkeä oppi eli se, että lastensuojelun työkäytäntöjen kehittäminen edellyttää lähes aina lastensuojelun tiimi- ja yksikkörajat ylittävää laajempaa verkostomaista työskentelyä. Lastensuojelutehtävään osallistuu monta toimijaa ja jaettua ymmärrystä tavoiteltavasta suunnasta yksittäisen lapsen asiassa asiakastyössä tai toiminnan kehittämisessä yleisemminkin on rakennettava eri toimijoiden kesken.

Esimerkiksi sosiaalityön tiimit, jotka haluavat työskennellä systeemisellä otteella, eivät käytännössä pääse merkittävästi uudistamaan toimintatapojaan, ellei tiimien mahdollisuuksia työskennellä ja pohtia työtapojaan ja yhteistyötään tärkeiden yhteistyökumppaneiden kanssa tueta aktiivisesti. Tähän tarvitaan organisaation ja johdon tukea. Systeeminen näkökulma kehittämiseen on, että yhden organisaation osan muutos edellyttää muutosta muissakin osissa. Konkreettisesti tämä ohjaa kysymään, keitä kaikkia systeemissä on mukana, keihin kaikkiin suunnitellut muutokset vaikuttavat, keiden kaikkien näkökulma on tärkeää kuulla.

Tiedon rakentaminen ja oppiminen yhdessä

Lastensuojelun ja sijaishuollon kehittäminen ja osaamisen vahvistaminen ohjaa avaamaan katsetta omasta osaamisesta tiimin ja työyhteisön osaamiseen ja työyhteisön osaamisesta yhteistoiminnalliseen osaamiseen verkostoissa ja verkostoina. Asiakkaana olevan lapsen näkökulmasta on tärkeää varmistaa esimerkiksi yhteisen suunnan etsimiseen ja rakentamiseen liittyvä osaaminen lapsen asioista vastaavien sosiaalityöntekijöiden ja sijaishuollon yksiköiden välillä. Lastensuojelun sijaishuoltoon sijoitetun lapsen näkökulmasta verkostossa koetut vaikeudet rakentaa jaettua ymmärrystä lapsen tarpeista, tilanteesta ja työskentelyn suunnasta voivat konkreettisesti haitata lapsen edun toteutumista ja työskentelyn tuloksellisuutta.

Yhden toimijan näkökulma – esimerkiksi pelkästään sijaishuollon työntekijöiden tai perhehoitajien tai pelkästään sosiaalityöntekijän – lapsen etuun on väistämättä rajallinen. Jos työntekijä työskentelee vain itse rakentamansa ymmärryksen varassa, kokonaisvaltainen ymmärrys voi jäädä vajaaksi ja tärkeää tietoa lapsen kokemuksista, tilanteesta ja tarpeista voi jäädä piiloon tai huomioimatta. Kokonaisvaltaiseen ymmärrykseen tarvitaan yhtä toimijaa laajempia näkökulmia lapsen ja hänen läheistensä elämään.

Yhteisen ymmärryksen rakentuminen puolestaan edellyttää yhteistä, rauhallista yhteen tulemista, tilaa, aikaa ja dialogia. Tulevissa lastensuojelun tutkimus- ja kehittämishankkeissa olisi tärkeää testata hypoteesia tietoisen ja tavoitteellisen yhteisöllisen ja verkostoissa tapahtuvan oppimisen merkityksestä vaikuttavuuden vahvistumiseen. Jos ne ovat sidoksissa toisiinsa, tarvitaan näiden vahvistamiseksi tietoista, tietoa yhdessä rakentavaa ja yhdessä oppivaa strategiaa.

Silloin, kun lastensuojelun tai sijaishuollon kehittämispyrkimykset koskevat koko maata, kuten systeemisen lastensuojelun kohdalla, mukaan on tarvittu varsin laaja toimijajoukko. Mukana on ollut kansallisesta ohjauksesta vastaavia tahoja, asiakastyötä tekeviä ja ohjaavia ammattilaisia, lastensuojelupalvelujen johtamistehtävissä toimivia, tutkijoita ja kokemusasiantuntijoita. Moniäänisen kehittämistyön prosesseissa tietoa on tuotettu iteratiivisesti.

Pyrkimykset arjen työn ja uudistamistarpeiden ymmärtämiseen, uudenlaisten työtä ohjaavien jäsennysten tuottamisen ja uuden ymmärryksen kokeilemiseen ja soveltamiseen ovat systeemisen lastensuojelun kehittämistyössä seuranneet toisiaan erilaisissa paikallisissa konteksteissa, alueellisilla ja kansallisilla foorumeilla. Arjessa kokeiltua ja opittua on tuotu yhteen pohdittavaksi yhteisillä alueellisilla ja kansallisilla foorumeilla ja kiteytetty yhteiseksi tietopääomaksi julkaisuina ja koulutussisältöinä.

Yhdessä tietoa rakentava ja yhdessä oppiva kehittämisstrategia on systeemisen lastensuojelun kehittämistyössä tuottanut tuloksia, esimerkiksi laajasti käytössä olevia systeemisiä toimintarakenteita ja julkaisuja. Yhteistoiminnallinen ja verkostomainen kehittämisstrategia on näkynyt mm. systeemisen lastensuojelun poikkeuksellisen pitkäjänteisenä kehittämiskaarena (esim. Fagerström ym. 2023) ja tuonut siten kestävyyttä kehittämiseen.

Kontekstitietoisuus ja vertaisoppiminen kestävän kehittämisen ytiminä

Systeemisen lastensuojelun kehittämistyössä keskeinen kehittämistä ohjaava periaate on ollut vertaisoppiminen yhteiskehittämällä. Tavoiteltavan systeemisen työskentelytavan ohjaavia periaatteita on jäsennetty yhdessä laajan toimijajoukon kesken (Fagerström 2016; Lahtinen ym. 2017: Civil ym. 2019; Aaltio & Isokuortti 2019;Petrelius & Uutela 2020; Petrelius & Eriksson 2018; Yliruka ym. 2022). Paikallisia kokemuksia on analysoitu ja niistä on kirjoitettu (Petrelius, Yliruka & Miettunen 2021). Toimijaverkossa rakentuneita oppeja on kiteytetty yhteiseksi tietopääomaksi ja kansallisen kouluttajakoulutuksen sisällöiksi (Fagerström & Rautiainen 2023).

Tärkeitä oppeja aikaisemmasta lastensuojelun kehittämisestä on arjen toimijoiden mukaan ottaminen. On tärkeää kysyä asiakastyötä tekeviltä työntekijöiltä, millaisena työ ja sen reunaehdot heille näyttäytyvät. Ja kun uutta toimintatapaa lähdetään tuomaan käytäntöön, on tärkeää kysyä työntekijöiltä, mikä uuden toimintatavan käyttöönotossa voisi tukea heitä työssään. On tärkeää seurata, millaisia työntekijöiden ja asiakkaiden ensimmäiset arviot asiakkaiden uuden työskentelytavan hyödystä ovat ja mikä uudessa toimintatavassa on työntekijöille haastavaa. On tärkeää tunnistaa tilanteita, joissa uusi käytäntö ja uusi osaaminen alkavat näkyä arjen työssä. Esihenkilöt tarvitsevat kokemusten jakamista siitä, millaisia haasteita jonkin uuden tuominen ja yhteisöllisen oppimisen vahvistaminen edellyttää tiimejä johtavilta ja ohjaavilta.

Oppimisen, kestävän kehittämisen ja vaikuttavuuden kannalta olennaista on myös, että arjen työhön kytketään tietoisesti oppimista tukevia rakenteita, joissa tietoa työstä ja sen vaikutuksista kertyy jatkuvasti. Keinoja oppimisen vahvistamiseen työyhteisöissä on jo käytössä, esimerkkeinä työyhteisön kehittämispäivät ja työnohjaus. Uusi lupaava lähestymistapa tukea yhteisöllistä oppimista suhdeperustaisessa työssä on palautetietoinen työote (Miller & Bertolino 2018; Tippet & Yliruka 2023), jota pilotoidaan ja tutkitaan parhaillaan lastensuojelussa ja yhteistyöverkostoissa Itä-Suomen yliopiston, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja kolmen hyvinvointialueen yhteistyönä.

Kohti aitoa muutosta moniäänisellä, reflektiivisellä ja dialogisella kehittämisellä

Kansalliseen lapsistrategiaan on kirjattu pyrkimys kehittää lapsi- ja perhepalveluja yli hallituskausien jatkuvana prosessina. Tavoitteeksi on asetettu sosiaalisesti kestävä kehittäminen (Lapsen aika Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040, Valtioneuvosto 2019). Oleellista lastensuojelun ja sijaishuollon kehittämisessä eri tasoilla, kansallisesti, hyvinvointialueilla ja paikallisesti on pohtia, miten dialogisuutta, moniäänisyyttä, verkostomaista tiedonrakentamista ja yhdessä oppimista voidaan vahvistaa lastensuojelun kehittämisessä.

Suomalaisen systeemisen lastensuojelutyön käytäntöjen kehittämiseen ja työtä ohjaavien periaatteiden muotoutumiseen on merkittävästi vaikuttanut vahva dialogisten käytäntöjen kehittämisen (Arnkil & Seikkula 2014; Arnkil 2020). Reflektiivisyys ja dialogisuus kuuluvat systeemiseen työotteeseen lastensuojelussa (esim. Patridge 2017). Yksilötason ammatillisessa kasvussa dialogisuus on tärkeä punainen lanka. Kasvun ja oppimisen ydintä on työntekijöiden kyky kiinnostua asiakkaiden elämismaailmasta, tutkia asiakkaiden merkityksenantoa yhdessä heidän kanssaan ja etsiä yhdessä mahdollisuuksia. Oppimisen ja kasvun ydintä on myös pyrkimys aitoon dialogiin ja reflektioon muun verkoston ja toisten toimijoiden kanssa yli tiimi- ja toimintorajojen.

Oppivassa työkäytännössä ja yhteisössä keskeistä on myös työntekijöiden ja tiimien kyky asettua toistamiseen tarkastelemaan ja uudistamaan omaa ajatteluaan ja toimintaansa (Yliruka ym. 2023). Yhteisöllisen oppimisen edellytyksenä on, että esimerkiksi sijaishuollon yksiköiden työntekijät ja sosiaalityön tiimit uskaltavat tutkia omien ennakkokäsitystensä oikeutusta ja rohkaistuvat ottamaan oman ajattelunsa jatkuvan yhteisen reflektion ja uudelleenarvioinnin kohteeksi.

On tärkeää, että tällainen ajattelu ja arvot läpäisevät koko organisaation ja että tätä edistetään pitkäjänteisesti työntekijä-, työryhmä- ja organisaatiotasolla. Olennaista oppivassa käytännössä on työntekijöiden ja tiimien kyky uudenlaiseen, ”ei-tietävään” ja uteliaaseen asiantuntijuuteen, joka suostuu tarkastelemaan kriittisesti omia ajattelutapojaan ja käytäntöjään ja pyrkii etenemään perinteisen asiantuntijatyön määrittelevyydestä kohti lisääntyvää reflektiivisyyttä ja dialogisuutta (Yliruka 2023; Vormisto 2023).

Kompleksisuustietoisuus vastakkainasettelun vastavoimana

Lastensuojelua ja sijaishuoltoa ei voida irrottaa yhteiskunnallisista yhteyksistään. Lastensuojelun ja sijaishuollon toimintaa sekä lastensuojelun muodostumista osana yhteiskuntaa voi ja tulee tarkastella myös ekologisten, rakenteellisten, systeemis-relationaalisten ja hallinnallisten ulottuvuuksien valossa. (esim. Harrikari & Rauhala 2019). Vaikuttavuutta koskevien pohdintojen äärellä on tärkeää huomioida erilaiset lastensuojelun käytännön työtä muotouttavat keskinäisriippuvuudet ja niiden vaikutukset lastensuojelun vuorovaikutussuhteisiin osana monikeskistä ja monimutkaista toimintaympäristöä (Bronfenbrenner 1977; Von Bertalanffy 1972).

Lastensuojelun ja sijaishuollon toimintakäytäntöihin ja vaikuttavuuteen ei ole yksinkertaista vaikuttaa. Lastensuojelun asiakasperheissä koetut ilmiöt ovat kompleksisia ja moniuloitteisia ja sama koskee myös palvelujärjestelmää ja molempien yhteiskunnallisia reunaehtoja. Yhteisöllisen osaamisen ja vaikuttavuuden vahvistaminen edellyttää asiakkaiden elämässä, palvelujärjestelmässä, eri toimijoiden välisessä yhteistyössä ja laajemminkin yhteiskunnassa ilmenevän kompleksisuuden huomioimista.

Matka lastensuojelun ja sijaishuollon työkäytäntöjen vaikuttavuuteen edellyttää edellä kuvattujen kehittämistyön vaiheiden kautta kulkemista. Matka mitattavaan ja tutkimuksella todennettavaan vaikuttavuuteen vaatii aikaa ja pitäjänteisyyttä.

Mikäli lapsi- ja perhepalvelujen johto, kehittäjät ja tutkijat, asiakastyötä tekevät ammattilaiset ja asiakkaat saadaan mukaan pohtimaan lapsen etua edistävän, vaikuttavan työn ytimiä, reunaehtoja ja rakentumista eri näkökulmista yhdessä, ollaan jo lupaavalla polulla kohti laadukkaan lastensuojelun ja sijaishuollon ytimien tunnistamista ja vaikuttavuuden vahvistamista.

VAASI – Vaativan sijaishuollon osaamisen kehittäminen (1.4.2023–31.3.2026) on viiden suomalaisen korkeakoulun sijaishuollon koulutusta ja osaamista kehittävä yhteishanke. Kartoitamme, vahvistamme ja uudistamme vaativan sijaishuollon osaamista yhteistyössä sijaishuollon työntekijöiden ja kokemusasiantuntijoiden kanssa. Rakennamme digitaalisia oppimiskokonaisuuksia, joiden avulla kaikilla lastensuojelualan toimijoilla on mahdollisuus uudistaa osaamistaan.

Euroopan unionin osarahoittamaa VAASI-hanketta hallinnoi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja sitä rahoittaa Keski-Suomen ELY-keskus (Euroopan sosiaalirahasto ESR). Lisätietoja hankkeen verkkosivuilta.

Lähteet

Aaltio, E. & Isokuortti, N. (2019) Systeemisen lastensuojelun toimintamallin ydinelementit. Kuvaus asiakas tason ydinelementeistä, tavoitteista ja toimintamekanismeista. Työpaperi 33/2019. Helsinki: THL.

Arnkil, T. (2014) “Nehän kuunteli meitä!”: dialogeja monissa suhteissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
Arnkil, T. (2020) Kunnioittava ja toivoa herättävä kohtaaminen : ennakointidialogin vetäjiien käsikirja. Helsinki: THL. Opas 46/2020.

Bereiter, C. & Scardamalia, M. (2014) Knowledge building and knowledge creation: One concept, two hills to climb. In S. C. Tan, H. J. So, J. Yeo (Eds.) Knowledge creation in education (pp. 35–52). Singapore: Springer.

Bronfenbrenner, U. (1977). Toward an experimental ecology of human development. American Psychologist, 32(7), 513–531.

Civil, T.; Abrahamsson, O;. Mäki-Fossi, S. & Miettunen, N. (2019) Systeeminen lastensuojelu monitoimijaisuuden ja osallisuuden varmistavana verkostotyönä. Työpaperi 34/2019. Helsinki: THL.

Coulter, S.; Houston, S.; Mooney, S.; Devaney, J. & Davidson, G. (2019) Attaining Theoretical Coherence Within Relationship-Based Practice in Child and Family Social Work: The Systemic Perspective. The British Journal of Social Work, Volume 50, Issue 4, June 2020, 1219–1237.

Fagerström, K. (2016) Ihmissuhteita rakentava ja ylläpitävä lastensuojelu. Hackneyn malli ja systeeminen käytäntö lastensuojelutyössä. Työpaperi 42/2016. Helsinki: THL.

Fagerström, K.; Pyhäjoki, J.; Yliruka, L. & Petrelius, P. (2023) Systeemisen työtavan rantautuminen Suomen lastensuojeluun. Perhe- ja pariterapialehti 3/2023.

Fagerström, K. & Rautiainen, E-L. (2023). Lastensuojelun systeemisen toimintamallin kouluttajakoulutuksen kehityskaari sekä vuoden 2022 koulutuksen arviointi. Työpaperi 13/2023. Helsinki: THL.

Harrikari, T. & Rauhala, P. (2019) Towards Glocal Social Work in the Era of Compressed Modernity. Abington & New York: Routledge.

Lahtinen, P.; Männistö, L. & Raivio, M. (2017) Kohti suomalaista systeemistä lastensuojelun toimintamallia. Keskeisiä periaatteita ja reunaehtoja. Työpaperi 7/2017. Helsinki: THL.

Lapsen aika. Kohti kansallista lapsistrategiaa 2040. Valtioneuvosto 2019. Valtioneuvoston julkaisuja 2019:4.
Miller, S & Berolino, Bob (2018) FIT. Feedback-informed treatment – palautetietoinen hoito. Aktori – Helsinki Missio.

Patrdge, K. (2019) ”Step by step, side by side”; the quest to create relational artistry through systemiv practice within children’s social care. Journal of Family Therapy 2019 (41) 321–342.

Petrelius, P. & Yliruka, L. & Miettunen, N. (2021) Systeemisiä kokeiluja – kohti jatkuvaa yhdessä oppimista. Työpaperi 7/2021. Helsinki: THL.

Petrelius, P. & Uutela, A. (2020) Systeemisen lastensuojelun toimintamallin käyttöönotto ja juurruttaminen: Konsultoivien sosiaalityöntekijöiden kokemuksia. Työpapereita 24/2020. Helsinki:THL.

Petrelius, P. & Eriksson, P. (toim.) Uudistuva lastensuojelu – kohti asiakkaiden ja ammattilaisten yhteistoimintaa. Työpaperi 32/2018.Helsinki:THL.

Suorsa, A. (2017) Fenomenologia ja tiedon luominen työyhteisössä. Informaatiotutkimus (36) 1.

Suorsa, A. (2019) Vuorovaikutuksen käsite tiedonluomisen nykytutkimuksessa. Informaatiotutkimus (31) 1.

Yliruka, L. (2015) Itsearviointi reflektiivisenä rakenteena Kuvastin-menetelmän toimivuus, käyttöönotto ja kehittäminen. Heikki Waris -instituutin tutkimuksia 1:2015.

Yliruka L., Eriksson, P., Pasanen, K., & Jokinen, L. (2022) Kohti monitoimijaista lastensuojelua hyvinvointialueilla. Työpaperi 52/2022. Helsinki: THL.

Yliruka, L. & Alho, S. & Petrelius, P. (2023). Systeemisen lastensuojelun toimintamallin vaikuttavuutta etsimässä. Yhteiskuntapolitiikka, 88(1), 107–108.

Tippet, A. & Yliruka, L. (2023) FIT-mittarin pilotointi lastensuojelussa − ensimmäiset askeleet. Työpaperi 20/2023.Helsinki: THL.

Von Bertalanffy, L. (1972) The History and Status of General Systems Theory. The Academy of Management Journal Vol. 15, No. 4, General Systems Theory (Dec., 1972), pp. 407–426

Vormisto, T. (2023) Kertomus systeemisen, dialogisen ja suhdeperustaisen työn vahvistamisen matkastamme Etelä-Karjalassa. Perhe- ja pariterapialehti 3/2023.