Yrityshautomot aikamme kuvastimessa
18.11.2024Yrityshautomot ovat joutuneet viime vuosina pilkanteon kohteiksi. Niitä vähätellään ja niille naureskellaan. Irvaillaan, että niissä vain puuhastellaan. Uutta Nokiaa ei synny. Hyvät yritysideat torpataan, huonot kehitetään hengiltä ja haudataan sitten vähin äänin satasivuisina raportteina sähköisiin mappeihin.
Ilkkuessa unohtuu kaikki se hyvä, mitä yrityshautomot ovat saaneet historian saatossa aikaan. Otetaan esimerkki. Jo muinaiset babylonialaiset olivat tajunneet kolmion idean ja osasivat käyttää sitä maanmittauksessa. Kolmion käyttö oli kuitenkin rajoittunutta. Vasta ranskalainen matemaatikko Blaise Pascal (1623–1662) kehitti kolmion ideaa eteenpäin ja sai luotua Pascalin kolmion. Keksipä hän sille vielä monen monituista käyttötarkoitusta matematiikassa.
Sinne se olisi jäänyt harvojen herkuksi, mutta onneksi Pascal tajusi, että tässä ollaan nyt isomman äärellä ja vei kolmionsa yrityshautomoon, jossa kolmio tuotteistettiin huolella. Syntyivät muun muassa kolmiolääkkeet, kolmioleivät ja kolmiodraama. Mietipä elämää ilman niitä.
Aina hommat eivät mene nappiin. Siihen on syynsä. Jos saman päivän aikana sisään astuu jo neljäs ruudinkeksijä, hautomolainen turhautuu ja ote herpaantuu. Näin kävi silloin, kun Carl Benz (1844–1929) astui hautomoon ja väitti keksineensä auton. Esiteltyään piirustukset hän joutui vastaamaan kiperiin kysymyksiin:
– Mutta mihin autoa tarvitaan, kun meillä on jo hevoset, aasit ja kamelit?
– Auto kulkee vielä joku päivä nopeammin kuin hevonen.
– Mikä kiire tässä, valmiissa maailmassa?
– Kiire on tulevaisuuden megatrendi.
– Heh-heh, tehän hauska mies olette, herra Benz. Miten kiire voi lisääntyä, jos ihmiset ja tavarat kulkevat paikasta A paikkaan B nykyistä nopeammin? Luppoaikahan siinä lisääntyy.
– Komppaan kollegaa. Eiköhän tämä ole tässä, herra Benz. Voitte kerätä paperinne ja lähteä. Talo tarjoaa vossikkakyydin.
Carl Benz ei lannistunut. Hän patentoi 29. tammikuuta vuonna 1886 maailman ensimmäisen auton, Benz Patent-Motorwagenin. Auton moottorin rahoitti hänen vaimonsa Bertha. Autossa oli vain kolme pyörää. On kuumottavaa spekuloida, olisiko siihen kehitetty yrityshautomossa neljäskin pyörä.
Myös lähihistoria tuntee muutamia yrityshautomoissa sattuneita huteja. Mielenkiintoisin lienee nuorisokulttuurin alkutaipaleella sattunut tapaus, kun yrityshautomon kokoushuoneeseen marssi neljä nuorta miestä.
– Elikkä Liverpoolista saakka on lähdetty matkaan?
– Kyllä joo. Sieltä junalla tultiin.
– Ja nimet oli?
– The Beatles.
– Siis the Beetles.
– Ei kun the B-E-A-T-L-E-S.
– Jos minä kuitenkin kirjoitan, että Beetles, ettei pomo ala epäillä, että minullakin on lukihäiriö. Ja mitäpä annettavaa teillä on maailmalle?
– Nuorisomusiikkia ollaan mietitty.
– Ettekö tiedä, että se on keksitty jo? Vai eivätkö sellaiset nimet kuin Elvis, Bill Haley ja Chuck Berry sano mitään?
– Ne on vanhoja gubbeja jo.
– Älkäähän nyt. Bill Haley on kovassa iskussa.
– Pulskassa kunnossa on, joo. Meistä tulee tunnetumpia kuin…
– Tsot tykkänään. Onko teillä sitä ”nuorisomusiikkia” siinä salkussa.
– Tässä on yksi single.
– Ei kun levylautaselle.
Single kuunnellaan vain kerran.
– Mitä tuo jee, jee, jee tarkoittaa?
– Se on niinku uutta ilmaisua, niinku nuorisokieltä.
– Ja sillä meinasitte tehdä miljoonia?
– Sillä. Ja musiikilla.
– Onko teillä näytettä musiikista?
– Se on mukana siinä levyllä, kitarat, basso ja rummut siellä laulun takana.
– Tuo metelöintikö? Kuulkaahan nyt, the B-E-E-T-L-E-S. Minä annan teille ilmaisen neuvon. Menkää ensin parturiin ja yrittäkää sitten löytää oikeita töitä. Yorkshiren hiilikaivoksilla voi olla teille käyttöä.