Kuva: Ronald Carreño, Pixabay.

Toimintakulttuurin kehittämisellä varmistetaan teknologisen kehityksen vaikuttavuus

27.05.2024

Teknologinen kehittäminen ilman toimintakulttuurin uudistamista on sama kuin ostaisi itselleen uuden auton, mutta ei opettelisi sitä ajamaan.

Vierailin hiljattain Tampereella valtakunnallisilla AMK-päivillä sekä Hämeenlinnassa ITK-konferenssissa. Molempien tapahtumien parasta antia olivat ihmisten kanssa keskusteleminen ja tulevaisuuden tuulien haisteleminen.

AMK-päivillä yhteinen keskustelun aihe oli muun muassa tekoäly ja Digivisio 2030. Digivisiolle on asetettu kovat odotukset ja siihen on satsattu paljon. Sen odotetaan tuovan uudenlaisen ja mullistavan digiratkaisun, joka osaltaan helpottaa jatkuvan oppimisen kasvua ja kehitystä.

Näin isoon satsaukseen liittyy myös aina isoja riskejä ja huolia. Digikehitystä pitkään tehneenä ja seuranneena tiedän, että uuden palvelun julkaisun jälkeen alkaa vasta se ”varsinainen työ”.

Digikehityksessä on aina kaksi ulottuvuutta. 1) teknologinen kehitys ja 2) toimintakulttuurin kehitys. Molemmat ovat yhtä tärkeitä ja kulkevat käsi kädessä.

Teknologinen kehitys luo tekniset edellytykset jollekin toiminnolle. Teknologisella kehityksellä ei koskaan saavuteta täydellisyyttä, koska teknologiat kehittyvät niin nopeasti. Teknologisessa kehityksessä tulisikin hyväksyä täydellisyyden tavoittelemisen sijaan “riittävän hyvän ratkaisun” löytäminen. 

Teknologisen kehityksen lisäksi pitäisi kyetä samanaikaisesti rakentamaan toimintakulttuuria, jolla varmistetaan, että kehitetty teknologinen ratkaisu oikeasti soveltuu käyttäjiensä tarpeisiin. Käyttäjät pitäisi saada sitoutumaan ja innostumaan. Silloin he helpommin myös osaltaan auttaisivat uuden teknologian jalkautuksessa sekä ennen kaikkea jatkokehityksessä.

Toimintakulttuurin rakentaminen vaatii siis erityisesti ihmisten sitoutumista ja ihmiset sitoutuvat, jos he oikeasti kokevat teknologisen ratkaisun tuovan heille jotain lisäarvoa. 

Tuota lisäarvoa ei voi keksiä joku teknologia, vaan sen lisäarvon on oltava olemassa oleva asia. Amerikkalaiset kysyisivät: What’s in it for me?

Samalle viikolle AMK-päivien kanssa sattui myös ITK-konferenssi. Hämeenlinnan Aulangolla pääsin tutustumaan opetusteknologiayrityksiin ja moniin muihin. Yhdistävä tekijä monen opetusteknologiayrityksen kohdalla oli tekoäly ja erityisesti ChatGPT. 

ChatGPT julkaistiin marraskuussa 2022. Vierailin edellisen kerran ITK:ssa lokakuussa 2022, silloin tekoälystä puhuttiin “kaiken mullistavana”. Juuri kellään se ei kuitenkaan näkynyt muussa kuin vain puheissa. 

Tänä vuonna tekoäly oli todellakin tullut näkyväksi ja nimenomaan ChatGPT:n kautta. Kierrellessäni eri yritysten esittelypisteitä havaitsin, kuinka tekoäly luo rungon verkkokoulutuksesta oppimisalustalle, kuinka tekoäly ohjaa opiskelijoita opinnoissa jaksamisen kanssa ja miten tekoäly rakentaa tenttikysymykset ja vieläpä tarkastaa ne. 

Korvaako tekoäly sitten opettajan? Ei korvaa. Tekoäly on opettajalle se kauan toivottu “joku muu”, joka hoitaa ne rutiinihommat. Nyt opettajat voivat käyttää vapautuneet resurssit jonkin uuden luomiseen, johon se tekoäly ei vielä yllä. 

Nyt on todistettu, että tekoäly tuo lisäarvoa ja ratkaisee oikeasti ongelmia myös koulutuskentällä. Teknologia on jo olemassa ja tulevaisuudessa alkaakin sitten se toimintakulttuurin rakentaminen.

Tekoälyn ja ylipäätään uusien teknologioiden käyttöönotto vaatii määrätietoista muutosjohtamista. Se voi vaatia toimintakulttuurisesti jopa enemmän aikaa kuin itse teknologian kehitys. Tässä kehitystyössä tarvitaan hyvien käytänteiden löytämistä sekä ennen kaikkea niiden jakamista ja esimerkillä johtamista. Tarvitaan myös visionäärimäistä kokeilukulttuuria, jolla voidaan löytää täysin uusia tapoja hyödyntää uusia teknologioita.

Elämme hyvin mullistavaa automatisoitumisen murroskautta, jossa pitää kyetä uudistamaan monenlaisia toimintakulttuurisia asioita. Ne asiat mihin on aiemmin totuttu, ovat nyt muuttumassa oleellisesti. Ne ketkä näistä muutoksista selviävät voittajina, ovat niitä, jotka uskaltavat uudistaa toimintakulttuurin, eli uskaltavat ottaa teknologiat haltuun ja osaksi tavallista arkea.

Kirjoittanut Pekka Pulkkinen

Kirjoittaja työskentelee verkkokoulutusliiketoiminnan päällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.