Yhteys nettiin ja kuulokkeet korvalle. Kuva: Antti Leppilampi

Luovat alat kokeilee: podcast-lähetykset alkavat

03.10.2017

Oletko kuunnellut vielä podcasteja? Ne ovat radio-ohjelmaa muistuttavia lähetyksiä, joita voit kuunnella internetistä eri selaimia tai sovelluksia hyödyntämällä.

Tämä Yhdysvalloissa äärimmäisen suosittu julkaisumuoto on pikku hiljaa nostanut suosiotaan myös Suomessa ja me päätimme lähteä kokeilemaan sitä myös koulumme TKI-toiminnan luovien alojen yksikössä.

Idea tähän selkeytyi, kun päätimme Luova ja osallistava Suomi -nimisessä hankkeessa lähteä haastattelemaan 100-vuotiaan Suomen kunniaksi muutamia kiinnostavia suomalaisia, joilla olisi luovuudesta kertovia tarinoita, joita he haluaisivat avata. Jatkoimme keskustelua yksikössämme henkilötarinoiden kertomisen tärkeydestä ja päätimme yhdistää monta kärpästä yhdellä iskulla, jonka myötä nyt on syntynyt oma podcast-ohjelmamme. Siihen kerätään tietoa ja tarinoita ihmisistä ja toiminnasta meidän luovien alojen yksikössä, minkä lisäksi avataan, minkälaisia hankkeita luovilla aloilla on menossa.

Kuunnella voi kaikkialla

Podcasteissa on se hauska puoli, että niitä voi kuunnella lähes milloin haluaa. Itse kuuntelen lähetyksiä ulkona lenkkeillessä tai kävellessä paikasta toiseen. Olen muun muassa huomannut, että siivoaminen on alkanut sujua yllättävän helposti, kun on mielenkiintoinen tarina taustalla kuunneltavana.

Tämän syksyn ensimmäisessä podcast-lähetyksessä haastatellaan luovien alojen TKI-puolen tutkimusjohtajaa Valdemar Kallunkia, joka avaa tarkemmin luovien alojen yksikön toimintaa ja kertoo omasta luovasta taustastaan. Kaikilla ihmisillä on mielenkiintoisia taustoja, joita ei välttämättä tule aina esille kahvipöytäkeskusteluissa, joten on kiintoisaa nähdä kuullaanko esimerkiksi Valdemarista ensimmäisessä jaksossa jotain uutta?

Keitä kaikkia pääsemme kuulemaan?

Podcastien seuraavissa jaksoissa tullaan puhumaan mm. terveyssovellusten vaikutuksista hyvinvointiin, pelien suunnittelusta ja ideoinnista ja tietenkin luovuuden merkityksestä suomalaisessa työelämässä.

Näiden lisäksi saamme kuulla mielenkiintoisia ideoita tanskalaisen luovuuskoulu Kaospilotin ohjaajalta, joka piti kolmen päivän koulutuksen tiimien johtamiseen liittyen elokuun alussa Espoossa.

Vuoden loppupuolella julkaistaan myös kaksi jaksoa, joissa ensimmäisenä oli haastateltavana yksi omista esikuvistani – Frank Martela. Oli mahtavaa päästä tapaamaan tätä työelämästä kiinnostunutta filosofia, joka kertoi haastattelussaan sisäisen motivaation ja itseohjautuvuuden merkityksestä työelämässä.

Toinen mieleenpainuva kohtaaminen oli Pori Jazzin perustajan Jyrki Kankaan kanssa, joka kertoi uskomattomia tarinoita siitä, miten hän johti Pori Jazzia omalla sisäisellä motivaatiollaan. Ongelmien tullessa eteen hän tekee kaikkensa selvittääkseen asiat. Jyrki on huikea verkostojohtamisen ammattilainen, joka kertoi uskomattoman tarinan, kuinka hän sai Amsterdamiin juuttuneen bändin hommatuksi viime hetkillä Poriin käyttämällä yhteyksiään lentäjiin, joita hän tunsi.

Luoviin aloihin kuuluvat luovat kokeilut, joita tämä podcast edustaa. Olen haastatellut nyt muutamia eri alojen asiantuntijoita, joista toiset puhuvat kokemuksen kautta ja toiset uusin silmin. Olen ehtinyt oppia paljon jokaiselta haastateltavalta, onpa kyseessä ollut kokenut tai vasta työuran alussa oleva tulokas. On mielenkiintoista kuulla, minkälaisen vastaanoton tämä podcast-ohjelma saa.

Podcastiimme pääset tästä:

Luovien alojen podcast

Kirjoittanut Antti Leppilampi

Kirjoittaja työskentelee projektityöntekijänä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Luovilla aloilla.