Restoratiivinen suunnittelu ottaa kaikki aistit mukaan

Artikkelissa tarkastellaan, millaisilla kehittämisvälineillä voidaan kehittää hyvinvointiympäristöjä huomioiden restoratiivisuus. Usein restoratiivisuuteen liittyviä ilmiöitä tarkastellaan erityisesti työssäkäyvien näkökulmasta, tässä näkökulmana ovat hyvinvointiympäristöt erityisesti lasten kokemana.

Restoratiivinen suunnittelu on kaikkia aisteja huomioon ottavaa, käyttäjälähtöistä suunnittelua, jossa luonto liitetään kiinteäksi osaksi suunnittelua. Tilasuunnittelun terminä se tarkoittaa elvyttävää, parantavaa tai voimaannuttavaa ympäristöä. Restoratiivinen suunnittelu tukee ja edesauttaa hyvinvointia, toimintakykyä ja toipumista.

Tutkimusten mukaan vietämme noin 90 prosenttia ajastamme sisätiloissa. Hyvin suunniteltu rakennettu ympäristö voi vaikuttaa meihin positiivisesti ja tukea toimintakykyä. Yhtä lailla huono ympäristö voi vaikuttaa negatiivisesti ja jopa tehdä meidät sairaiksi. Tämä voi ilmetä muun muassa masentuneisuutena ja kipulääkkeiden käyttönä.

Aistit tukevat toisiaan

Restoratiivisen suunnittelun perusajatuksena on siis synnyttää ympäristöjä, jotka ottavat huomioon kaikki aistimme. Aistimme ympäristöämme jatkuvasti kaikkia aistejamme hyödyntäen. Etenkin näkö-, tunto-, haju- ja kuuloaistimukset korostuvat hyvinvointiympäristön suunnittelussa. Aistit tukevat toisiaan ja usein ympäristössä yksi aistielementti on voimakkaammin esillä kuin muut.

Luontoympäristöissä aistit saavat tasapuolisesti ärsykkeitä. Sen sijaan rakennettuympäristö on usein aistiergonomialtaan yksipuolista ja jo jonkun aistikokemuksen huomiotta jättäminen suunnittelussa voi horjuttaa kokonaisuutta. Visuaalisestikin miellyttävä ympäristö tuntuu ikävältä jos tilassa on huono akustiikka. Käyttötarkoituksesta riippumatta tilojen tulisi olla selkeitä ja siten helposti hahmotettavissa.

Restoratiivisesti miellyttävä ympäristö tarjoaa aisteillemme erilaisia virikkeitä mutta ei ahdista.

Puu on restoratiivinen materiaali

Luonto on kiinteä osa restoratiivisen suunnittelun ideologiaa. Se voi ja tuleekin ilmentyä monin eri tavoin hyvin suunnitellussa ympäristössä. Luonnolliset materiaalit ovat tärkeä osa suunnittelua. Puu on materiaalina luonnostaan restoratiivinen sen akustisuuden, antibakteerisuuden ja monimuotoisuuden vuoksi.

Päivänvalo yhdistettynä terveelliseen keinotekoiseen valaistukseen takaa muunneltavan ja tarkoituksenmukaisen valaistuksen. Erilaiset luontonäkymät ovat tutkimuksien mukaan jopa avuksi potilaiden paranemisessa hoitoympäristöjä vertailtaessa. Luontonäkymän katselu myös vähentää stressiä ja kohentaa mielialaa, parantaa keskittymiskykyä sekä lieventää negatiivisia tunteita, kuten surua ja ahdistusta.

Miten ja kuka määrittelee hyvinvoinnin?

Lasten restoratiivista ympäristöä katsotaan tässä kahdesta suunnasta: kokemuksellisen hyvinvoinnin ja tiedon tuottamisen näkökulmista, jolloin tarkastellaan miten ja kuka hyvinvoinnin määrittelee ja millaisia seurauksia näillä määritelmillä on.

Arvostettaessa lasten tuottamaa tietoa pidetään tärkeänä ongelmakeskeisen lähestymistavan sijaan lasten kuulemista ja kuuntelemista, huomion kiinnittämistä positiivisiin näköaloihin ja lasten sekä heidän yhteisöjensä voimavaroihin. Tavoitteena on hyvinvointitiedon tuottaminen lapsinäkökulmaisesti. Huomiota on kiinnitettävä myös tiedon tuottamisen tapoihin eli on pohdittava millaiset tavat ovat sopivat lapsille tuottaa tietoa. (Bradshaw, Geung, Rees & Hardugan 2011; Honkanen, Poikolainen & Karlsson 2017; Pyyry 2013).

Tässä positiivinen kokemuksellinen hyvinvointi tarkoittaa psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista tasapainotila, joka määritellään subjektilähtöisesti eli lapsen näkökulmasta – ei aikuisnäkökulmasta (Bradshaw et al. 2011; Helavirta 2011; Honkanen et al. 2017). Tällöin aineistoja hankitaan monimenetelmälliseen tutkimusmetodologiaan perustuen toimijalähtöisesti eli kuunnellen ja keskustellen lasten kanssa.

Valokuvaus ja piirtäminen, joihin on yhdistetty ryhmä- ja yksilöhaastattelut ovat lapsille soveltuvia aineistojen keruumenetelmiä. Lähestymistapa on mielekäs, sillä lasten kuunteleminen antaa vastauksia, mutta saattaa herättää myös uusia ideoita esimerkiksi lapsille restoratiivisten ympäristöjen suunnitteluun. Lasten ympäristöjä on tutkittu ja kehitetty lasten näkökulmasta vasta vähän, yleensä aikuiset suunnittelevat toimintaympäristöt ja toteuttavat ne omien visioidensa perusteella (Lindberg 2014.)

Oheisessa kuvassa tiivistyy monen päiväkodissa arkeaan viettävän lapsen toive esteettömästä näkymästä päiväkodin sisätiloista ulkotiloihin. Päiväkodin ikkunat on mitoitettu aikuisille, ja jotta ulos olisi esteetön näkymä, on lasten kiivettävä tuolille seisomaan. Päiväkodissa otetun valokuvan on ottanut siellä arkipäiviään viettävä lapsi.

Valokuvaaminen on innostava menetelmä lapselle, ja tuo esille lapsille tärkeitä asioita päiväkodin arjessa. Kun lapsi valokuvaa itse ja kertoo miksi hän on valokuvannut tiettyjä kohteita ja mitä kuvat hänelle merkitsevät, pääsee hän itse määrittämään myös mitä asioita haluaa aikuiselle kertoa. Valokuvaaminen on myös helppo, nopea ja käytännöllinen tapa saada lapsinäkökulmaista tietoa.

Kymenlaakson ammattikorkeakoulussa (nykyisin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu) päättyi vuonna 2015 Restorative Environment – Hyvinvointia ja liiketoimintaa puusta -hanke. Siinä kerättiin tutkimustietoa restoratiivisista ympäristöistä ja materiaaleista.
Hankkeen silloiset toteuttajat ja muita saman aihepiirin ympärillä tällä hetkellä aktiivisesti toimivia tutkijoita kokoontuivat syyskuussa yhteiseen workshop-iltapäivään. Aiheen ajankohtaisuus, laaja kiinnostavuus ja merkittävyys hyvinvoinnin kannalta olivat näkökulmia, jotka nousivat jälleen esiin useissa puheenvuoroissa. Suunniteltaessa restoratiivisia ympäristöjä, käyttäjälähtöinen ja osallistava suunnittelu olisi ensiarvoisen tärkeää.

Artikkeli perustuu key note -luentoon Valta & Poikolainen: Restoratiivinen suunnittelu ja hyvinvointiympäristöt. Workshop Luontoa ja hyvinvointia sisätiloihin restoratiivisella suunnittelulla ja ratkaisuilla. Luonnonvara- ja ympäristötutkimuksen yhteenliittymä LYNET. Helsinki 19.9.2017.

Lähteet:
Bradshaw, J., Geung, A., Rees, G. & Goswami, H. (2011). Childrens` subjective well-being:   international comparative perspectives. Children and youth services review 33(4), 548–556.
Helavirta, S. (2011). Lapset hyvinvointitiedon tuottajina. Acta Universitatis Tamperensis 1669. Tampere: Tampere University Press.
Honkanen, K., Poikolainen, J. & Karlsson, L. (2017). Children and Young people as Co-researchers – Researching Subjective Well-being in Residential Area with Visual and Verbal Methods. Children`s Geographies. Online. doi: 10.1080/14733285.2017.1344769
Lindberg, P. (2014). In search of affordances and visual quality. Interpreting environments of children aged under three in seven Finnish day-care  centres. Helsinki: National Institute for Health and Welfare.
Nousiainen, M., Lindroos, H., Heino, P. 2014.(toim.). Restoratiivisen ympäristön suunnittelu. Kymenlaakson ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja A/57. Kymenlaakson ammattikorkeakoulu. Tallinna. Print Grupp OU.
Pyyry, N. (2013). ”Sensing with” photography and ”thinking with” photograps in research into teenage girls´ hanging out. Children´s Geographies 23(13), 37–41.