Leon, Espanja kesäkuussa 2017. Kuva: Kalevi Niemi

Verkostojen voimalla

14.12.2017

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ensimmäinen toimintavuosi on päättymässä. Vaikka viralliset tilastot toiminnan tuloksista valmistuvat vasta kevättalvella, voidaan jo tässä vaiheessa todeta, että tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta (TKI) on reippaassa kasvussa. Aktiivisten käynnissä olevia hankkeita on tällä hetkellä 177, ja niiden yhteenlaskettu volyymi lähes 50 miljoonaa euroa. Myös tutkimusjulkaisujen, kansainvälisen asiantuntijoiden vaihdon ja startup-yritysten määrä on lisääntynyt.

Kansainvälisissä arvioinneissa suomalaista tutkimus- ja innovaatiojärjestelmää on kritisoitu siilomaiseksi, reaktiiviseksi, toimijakeskeiseksi ja hajanaiseksi. Korkeakoulutus ja tutkimus 2030-luvulle (OKM 2017:44) muistiossa vaaditaankin kurssin muutosta. Käytännössä tämä tarkoittaa siirtymistä TKI-toimijakeskeisyydestä yhteiskunnallisempaan, eri toimijoita kokoavien alustojen ja verkostojen toimintatapaan. Kunnianhimoisena tavoitteena on, että Suomeen syntyy kansainvälisesti vetovoimaisia, eri toimijoita yhdistäviä tutkimus- ja innovaatiokeskittymiä. Niiden avulla ideoista syntyy myös uusia tuotteita ja palveluita.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun uusi strategia 2030 on hyvin linjassa kansallisen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision kanssa. Strategia painottaa, että kansainvälistyvä ja korkeatasoinen TKI-toiminta on keskeinen osa korkeakoulun yhteiskunnallista vaikuttavuutta. TKI-toiminta tukee alueen työ- ja elinkeinoelämää, luo uutta osaamista, parantaa kilpailukykyä ja synnyttää uusia työpaikkoja. Tutkimus ja opetus tukevat toisiaan. Xamkin tavoitteena on jatkossakin pitää TKI-toiminnassa ammattikorkeakoulukentän ykköspaikka.

Alueellisesti vaikuttavan TKI-toiminnan kehittämiseksi on paikallaan kuunnella herkällä korvalla myös asiakkaita, yrityksiä ja muita sidosryhmiä. Marraskuussa 2017 ammattikorkeakoulun sidosryhmäkysely postitettiin noin kolmelle sadalle pääasiassa kymenlaaksolaiselle ja eteläsavolaiselle organisaatiolle. Vastauksia saatiin edustava määrä, kaikkiaan 176 kappaletta. Kyselyn tuloksista kerrotaan seikkaperäisemmin tulevissa READin numeroissa.

Yleisarvosana palautteiden perusteella on hyvä. Yhteistyötä kiitetään sujuvaksi. Ammattikorkeakoulu koetaan luotettavaksi yhteistyökumppaniksi ja aktiiviseksi alueen kehittäjäksi. ”Xamk toimii johdonmukaisesti ja määrätietoisesti maakunnan innovaatioympäristön ja -palveluiden kehittämisessä.” Kysyttäessä, mitä hyötyä yhteistyö on tuottanut, nousivat vastauksissa kärkeen uudet verkostot ja kumppanuudet. Seuraavina tulivat uusi tieto tuotekehitykseen, uudet kehittämishankkeet, palvelut ja tunnettuus.

Silti myös petrattavaa löytyy. Erityisesti avointen vastausten kautta saimme arvokasta palautetta siitä, mitä yhteistyötahot meiltä odottavat. ”Vielä enemmän yhteyksiä oppilaitoksilta alueen yrityksiin. Tarvitsemme uuden sukupolven ajatuksia ja ideoita toimintamme kehittämiseen. Pois korkea kynnys yritysten ja oppilaitosten välistä. Huomiota yritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Joustavuutta.” Näissä poiminnoissa tiivistyy vastaajien enemmistön toive, johon aiomme myös vastata.

Sidosryhmät toivovat ammattikorkeakoulun tehostavan edelleen myös tiedottamista TKI-toiminnasta, tuloksista ja palveluista yrityksille. READ ilmestyykin ensi vuonna kolmen sijasta neljä kertaa.

Kirjoittanut Kalevi Niemi

Kirjoittaja on Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun kehitysjohtaja.