Uusinta hottia peli- ja hankemaailmaan

Suomi ei elä enää metsästä eikä jäänsärkijöistä. Missien vientikin on ollut jo pitkään hiipumaan päin. Maailmalla ovat viime vuosina menneet kaupaksi suomalaisten tekemät pelit ja Saara Aalto.

Nuorison hittipeleissä on ollut vihaisia lintuja ja possuja sekä kalseita kaupunkinäkymiä, joissa seikkailevat kalseat sankarit ja heidän kalseat daaminsa. Niissä peleissä ei armoa anota eikä anneta. Saara Aalto on jossain päin maailmaa jo suositumpi kuin Alvar Aalto.

Viime aikoina nuorisopelien vienti on kuitenkin alkanut tökkiä. Mikään ei nuorisolle riitä. Markkinat ovat osoittautuneet yhtä arvaamattomiksi kuin nuoriso itsekin on. Siksi pelien kehittelijöiden on syytä suunnata katseensa toisaalle. Uudeksi kohderyhmäksi on syytä valita ns. varttuneempi väki. Afrikan tähden, tammen, myllyn ja räsypokan kanssa kasvanut varttuneempi väki odottaa luottokortti ojossa omia tietokonepelejään, jotka koukuttavat niin ettei sauvakävelylle enää jouda.

Maailmalta kiirineiden uutisten mukaan pelifirmat palkkaavat jo nyt seniorikansalaisia konsulteiksi. Ensimmäiset senioreiden suunnittelemat pelit ovat lupaavia. Pelimaailman lasku on taittanut, nousu on näkyvissä.

Tässä tulee nuorille pelinsuunnittelijoille muutama tuore hittipeli malliksi, jotta he näkevät mihin suuntaan pelimaailma on menossa. Myös ammattikorkeakoulujen pelialan koulutusohjelmissa näitä uuden ajan pelejä on syytä benchmarkata ahkerasti. Varttuneempi väki rulettaa myös kehittämis- ja tutkimustoiminnassa. Mutta enää ei kannata pohtia hankeideoita, joissa kehitetään rollaattorien ABS-jarruja, vaan immateriaalisia oivalluksia varttuneemman väen viihdyttämiseksi.

Burana 500 -peli myy maailmalla kuin häkä. Sen lähtöasetelma siinä on hyvinkin tuttu. Mies on vähän niin kuin sillä tuulella, mutta naisella on päänsärky. Miehen tehtävänä on löytää huoneistoon kätketty Burana 500 -paketti, jotta päästään seuraavalle rastille. Tehtävä ei ole helppo, sillä vastustajana on aina niin oikukas ja ovela nainen. Nainen piilottelee Burana 500 -pakettia mieheltä piiloon mitä merkillisimpiin paikkoihin. Ovelin piilo on kirjahyllyssä Volter Kilven Alastalon salissa -teoksen takana. Muista parisuhdepeleistä mainittakoon Mykkäkoulu ja Pintaremppa.

Maailmalla kovassa huudossa olevien yhteisöllisten pelien kehittely on tuottanut suomalaisille senioreille kovasti päänvaivaa, koska yhteisöllisyys ei ole suomalaisten juttu. Nyt on kuitenkin läpimurto lähellä. Tiehoitokunnan kokous -niminen peli on kunnon räiskintäpeli, jota pelatessa voi laittaa aivot narikkaan. Peli alkaa siitä, kun Sorasen kuorma-auto kippaa mökkitielle monta lastia kivituhkaa vaikka sekavassa ja riitaisessa hoitokunnan kokouksessa joidenkin muistin mukaan sovittiin, että tilataan karkeaa soraa. Sitten seuraa syyttelyä. Herjauksen tunnusmerkistö täyttyy alle tunnissa. Ennen pitkää ilma on laittomista uhkauksista sakeana. Jokaisella pelaajalla on yksi sinko ja kymmenen käsikranaattia sekä koko joukko erilaisia konetuliaseita. Pelin kestäessä asearsenaalia voi vaihtaa lakimieheen tai sydänystävään moottoripyöräkerhon sisäpiirissä.

Matikankutu-niminen peli tarjoaa täysin toisenlaisen tulokulman, sillä siinä on vahva moraalinen opetus. Sitä voi käyttää myös talvimatkailumainoksena, niin upeat maisemat siinä on. Matikankutu-pelissä koetaan talviverkkoja. Järvessä on omia verkkoja ja naapurin verkkoja. Omat verkot ovat tyhjät ja sotkussa ja niin täynnä risuja, että päivä on pilalla, mutta naapurin verkot ovat täynnä pulleita matikoita (2 kg/kpl). Jäät ovat heikot, virtapaikkoja ja uveavantoja on paljon, mutta houkutus ottaa naapurin verkosta matikoita on suuri. Jos mättää reppuun liikaa naapurin matikoita, voi pudota jäihin. Mutta voiko ilmaisia matikoita koskaan olla liikaa? Kannattaako sittenkin riskeerata vähän, edes pikkuisen, vaikka jää ikävästi jo rusahteleekin.

Jos näistä avauksista ei löydy inspiraatiota kehitystyöhön, lisää voi tilata varttuneemmalta väeltä. Lähetykset tapahtuvat huomiota herättämättä ja eri lähettäjänimellä.