Paperback writer

Parahin kustannustoimittaja, rohkenen lähestyä sinua romaanihankkeella, joka mullistaa käsityksen romaanitaiteesta. Tähän saakka kaikki tässä maassa kirjoitetut sotaromaanit, historialliset romaanit, aikalaisromaanit, ihmissuhderomaanit ja jopa fantasiaromaanit tuntuvat paperisilta puhdetöiltä, kun niitä vertaa työn alla olevaan opettajaromaaniini. Hanke on tosin vielä alkuvaiheessa, tyylilaji on hakusessa, mutta selvää on, että tämän ylittänyttä ei ole.

Opettajaromaanini sijoittuu ammattikorkeakouluun, joka sijaitsee jossain päin Kaakkois-Suomea. Keräsin siihen materiaalia kuusitoista vuotta, eli koko sen ajan, kun olin ammattikorkeassa opettajana. Voin tunnustaa, että soluttauduin sinne opettajaksi vain kerätäkseni materiaalia. Muistiinpanoja onkin komerollinen, erilaisia digitaalisia nauhoituksia niin paljon, etteivät ne mahdu edes pilvipalveluun. Aineisto on niin järkyttävän koskettavaa, että purskahdan itsekin itkuun aina kun jonkun vahakantisista muistiinpanovihkoistani avaan. Se on hyvä merkki, sillä olen sentään kovaksikeitetty opettaja.

Joitain taiteellisia päätöksiä olen sentään jo tehnyt. Tuleva romaani on nykyään kovasti muotia oleva ns. autofiktiivinen romaani. Näin siitäkin huolimatta, että autopuolen opetus lopetettiin kyseisestä ammattikorkeakoulusta jo aikoja sitten. Puolustelen päätöstä sillä, että olen aiemmin kirjoittanut Siitosen erotiikkabussi -nimisen romaanin ja koen olevani nyt kypsä kirjoittamaan Iijoki-sarjan kaltaisen autosarjan.

Ensimmäisen romaanin nimi voisi olla Kosla ja viimeisen Tesla. Kerrontatyyli voisi noudatella Kalle Päätalon tyyliä. Mukana olisi paljon opettajan työn kuvausta. Päähenkilönä oleva opettaja tekisi ensimmäiset kolme sataa sivua matkaa työhuoneeltaan luokkaan. Ovella hän huomaisi, että unohti avaimen työhuoneelleen. Toiset kolme sataa sivua lukija voisi seurata opettajan jännittävää matkaa takaisin työhuoneelle.

Sinä voit olla sitä mieltä, etteivät ihmiset jaksa lukea noin loivaliikkeistä kerrontaa. Voin vakuuttaa, että sitä nykyajan ihmiset nimenomaan halajavat. Kun kerrontaa ryydittävät vain opettajan omat ajatukset, jumiin mennyt kopiokone, resurssien loppuminen jo toukokuussa, myöhässä olevat liikuntasetelit sekä tuleva hanke, johon hänet on jostain syystä ja lupaa kysymättä kiinnitetty, kihelmöivää jännitystä kyllä riittää vaikka elokuvaksi asti. Voin tietenkin lisätä muutaman ruokalasta varastetun banaaninpuolikkaan mukaan, jos tuntuu, että kerronta puutuu.

Myös joitain hauskoja tosielämän kommelluksia on syytä ujuttaa mukaan. Lukijoita naurattaisi takuuvarmasti esimerkiksi se, kun opettaja tulee luokkaan opettamaan sähköistä asiointia ja samaan aikaan kaivuri katkaisee sähkökaapelin kampuksella. Koska dioja ei voi näyttää, opettaja päättää esittää asiansa steppaamalla. Steppaava opettaja on aina hauska. Myös se, että opettaja kirjaa omatoimisesti hanketunnit ylös järjestelmään, aiheuttaa automaattisesti vähintään hihittelyä ja jopa naurunremakoita hankeihmisten työhuoneissa. Kauhukin on silloin vahvasti läsnä.

Vain kaksi asiaa kokonaisuudessa mietityttää. Näihin kaipaan kustannustoimittajan näkemystä. Miten paljon opettajaromaanissa olisi syytä olla hyytävää jännitystä? Entä erotiikkaa? Itse olen muistiinpanojeni valossa taipumaan jopa sellaiseen ajatukseen, että kirjoittaisin ammattikorkeakoulumaailmaan sijoittuvan eroottisen trillerin, jos se on ehto kustannussopimukselle. Raha puhuu. Siinä tapauksessa romaanin nimeksi tulisi Kaksi numeroa liian pieni slipoveri.

Yhteistyöterveisin