Ohjelmakauden 2021-2027 suurina positiivisina muutoksina voidaan pitää lisääntynyttä hankerahoitusta, kevennettyjä hakuprosesseja sekä uudenlaisten toimijoiden mahdollisuutta osallistua joustavasti hanketoimintaan. Kuva: Pixabay

Uusi ohjelmakausi tuo monia muutoksia

07.12.2020

Vuoden 2021 alusta alkaa uusi Euroopan unionin ohjelmien ohjelmakausi, joka jatkuu vuoden 2027 loppuun. Uusi ohjelmakausi voi tuoda muutoksia tutkimuskenttään monella eri tavoin.

Nykyisten Euroopan unionin ohjelmien ohjelmakausi päättyy 2020 lopussa, jonka jälkeen alkaa uusi ohjelmakausi, joka jatkuu vuoden 2027 loppuun. EU:n ohjelmakaudet ovat 7-vuotisia ja liittyvät EU:n pitkän aikavälin budjettiin, joka on luotu myös aikavälille 2021–2027.

Monivuotista rahoituskehystä koskevien neuvottelujen tulos vaikuttaa EU:n alakohtaisten ohjelmien 2021-2027 rahoitukseen liittyviin sekä horisontaalisiin näkökohtiin. Uudessa EU:n pitkän aikavälin budjetissa monivuotinen rahoituskehys yhdistetään Next Generation EU -välineen puitteissa toteutettaviin poikkeuksellisiin elpymistoimiin, joilla Covid-19-pandemian sosioekonomisia seurauksia pyritään lieventämään.

Eri ohjelmakausien välissä on monien rahoitusohjelmien kohdalla lyhyt tauko tai ”katkos”, jonka aikana rahoitusohjelmasta ei voi hakea rahoitusta. Ohjelmakausien välinen katkos on vähentänyt myös Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa haettavien hankkeiden määrää hetkellisesti. Uusi ohjelmakausi aukeaa kuitenkin pian uusien prioriteettien ja painotusten kanssa uudistaen taas hieman tutkimuskenttää.

Muutoksia rahoituksissa

Uusi ohjelmakausi tuo usein mukanaan muitakin muutoksia kuin strategisia ja prioriteetteihin liittyviä. Yksittäisissä ohjelmissa voi tapahtua suuriakin muutoksia.

Esimerkiksi Keskisen Itämeren Interreg-ohjelmassa (Central Baltic Interreg) on uudella ohjelmakaudella tarkoitus keventää hakuprosessia ja hankkeiden raportointia. Kaakkois-Suomi–Venäjä (ENI CBC) -ohjelmassa uudella ohjelmakaudella päivitetään ohjelma-aluetta.

Uudessa Horizon -ohjelmassa (Horisontti Eurooppa) taas on tarjolla enemmän rahaa, mutta hankkeiden budjettisäännöt muuttuvat. Lisäksi uudella ohjelmakaudella ERASMUS -ohjelman luvataan olevan kansainvälisempi. Päivitetty ERASMUS -ohjelma mahdollistaa laajemman osallistujapohjan siten, että kaikenlaisten organisaatioiden on jatkossa helpompi osallistua hankkeiden toteuttamiseen.

Vaikutukset hanketoimintaan

Ohjelmakausien välinen katkos voi tuntua tuskalliselta sen vaikuttaessa negatiivisesti sekä haettavana olevan rahoituksen että avoinna olevien rahoitusohjelmien määrään. Usein rahoitusohjelmien uudistukset tuovat kuitenkin lopulta mukanaan paljon positiivisia asioita.

Ohjelmakauden 2021-2027 suurina positiivisina muutoksina voidaan pitää lisääntynyttä hankerahoitusta, kevennettyjä hakuprosesseja sekä uudenlaisten toimijoiden mahdollisuutta osallistua joustavasti hanketoimintaan. Näiden lisäksi päivittyneet prioriteetit ja tavoitteet tuovat aina uusia haasteita ja tarjoavat uusia tulokulmia tutkimuksen tekemiseen.

Erityisesti uusien, erilaisia yrityksiä ja organisaatiotyyppejä edustavien hankekumppanien osallistumismahdollisuuksien lisääntyminen on odotettu muutos, jolla on takuulla positiivisia vaikutuksia myös pitkällä aikavälillä. Laajempi osallistujapohja lisää hankkeiden vaikuttavuutta sekä kansalaisten osallistumista, ja laajentaa myös ammattikorkeakoulun vaikutuskenttää. Lisäksi se antaa ammattikorkeakoululle mahdollisuuden rakentaa uudenlaisia verkostoja ja yhteistyökuvioita sekä hankkia uusia tutkimuskumppaneita alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti. Monipuolinen, heterogeeninen kumppaniverkosto vahvistaa ammattikorkeakoulun osaamista sekä parantaa siellä tehtävän TKI-toiminnan vaikuttavuutta.

Kirjoittanut Vappu Kunnaala-Hyrkki

Kirjoittaja työskentelee TKI-asiantuntijana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.