Metsän tarinat kutsuvat kulkijaa Etelä-Savoon

15.03.2022

Astu rohkeasti rajan yli metsään, sillä metsä kertoo tarinaa. Sinusta, minusta, ajasta ennen meitä. Metsästä alkaa matka menneisyyteen, tähän hetkeen, myös tulevaan – maailmankuvaamme, luonnon monimuotoisuuteen, myös mystiseen meille selittämättömään. Vihreänä kimmeltävä kulta siivittää sinut tielle suomalaiseen kulttuuriin.

Vihreän Kullan Kulttuuritie on Etelä-Savon ainoa virallinen matkailutie. Se kulkee 250 kilometrin pituudelta Mäntyharjulta Ristiinan, Puumalan, Sulkavan ja Savonlinnan kautta päätepisteeseensä Punkaharjun Putikon kylään. Matkailutie on perustettu jo vuosituhannen vaihteessa, mutta sitä ei ole myöhemmin päivitetty ajantasaiseksi opasteiden, sisältöjen tai tarjolla olevien palveluiden osalta.

Vihreän Kullan Kulttuuritie tuo esiin eteläsavolaisen metsäsuhteen ja -kulttuurin eri puolia – ei vain menneisyydessä, vaan myös nykypäivänä. Meneillään olevassa kehittämishankkeessa herätetään tämä vuosituhannen alussa rekisteröity matkailutie uudelleen henkiin ja tähän päivään.

Matkailutielle rakennetaan opastettu ja tarinallistettu reittikokemus, mikä on leikkaus suomalaiseen metsähistoriaan ja -kulttuuriin. Lisäksi matkailutielle kehitetään tulevaisuuden kehityssuunnitelma sekä elämyksellisiä metsäteemaisia matkailupalveluita.

Tarinaa metsästä – nyt ja ennen

Metsään kilpistyy paljon suomalaisuudesta. Metsästä voidaan kertoa vuosituhansia vanhoja historiallisia faktoja, mytologiaan, magiaan ja metsän pyhiin paikkoihin kuuluvia kansantarinoita sekä metsän merkitystä kuvaavia kertomuksia toimeentulon takaajana ja mielen hyvinvoinnin edistäjänä. Etelä-Savossa on aina eletty metsän ehdoilla, joten metsä henkisenä ja fyysisenä paikkana on myös monella tavalla alueen ihmisen tarina.

Vihreän Kullan Kulttuuritiellä alueen metsätarinat siirtyvät nykymatkailijan kuultaviksi audio-opastuksessa. Omaan kännykkään ladattavan ilmaisen Glopas-ohjelman avulla reitti on kuunneltavissa autolla tai pyörällä ajaessa. Glopas perustuu paikkatietoon, eli tarina käynnistyy automaattisesti, kun matkailija saavuttaa reitille asetetun navigointipisteen. Opastuksessa on tehty yhteistyötä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa ja käyty läpi noin 700 eteläsavolaista kansantarinaa metsään ja eteläsavolaisiin asuinpaikkoihin liittyen.

Koko reittiä siivittävän audio-opastuksen lisäksi digitaalista tarinankerrontaa hyödynnetään myös Puumalan Sahanlahdessa, jossa menneisyyden sahayhdyskunta siirtyy eteemme lisätyn todellisuuden ja animoinnin avulla. AR-sovelluksen myötä matkailija pääsee näkemään vaikkapa 1900-luvun alussa Sahanlahteen saapuvan höyrylaiva S/S Wennon rantautumista, ihmettelemään kalman väkeä vanhan ruumishuoneen luona tai katsomaan koskella työskentelevien tukkimiesten toimia. Tarinallistaminen tuo ikään kuin eri sukupolvien ja eri vuosisatojen ihmisten elämismaailman osaksi myös meidän tarinaamme.

Matkailutie digitaalisesti saataville

Vihreän Kullan Kulttuuritie on ollut viimeiset kymmenen vuotta saatavilla lähinnä printtikarttamuodossa. Reitti on luonnollisesti teiden varsilla hyvin merkattuna, ja sen voi kulkea opastekylttejä seuraamalla.

Matkailutie on tarkoitus saada myös digitaalisesti saataville kesään 2022 mennessä. Varsinaisen reitin lisäksi virtuaalireitille nostetaan myöhemmin erilaisia aktiviteetteja, yrityksiä, palveluita ja kaikkea muuta mielenkiintoista, mitä reitillä voi tehdä.

Seuraa Vihreän Kullan Kulttuuritien uudistamista reitin some-kanavilla, Instagramissa ja Facebookissa.

Vihreän Kullan Kulttuuritien kehittämishanketta toteuttavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk ja Suomen Metsämuseo Lusto ajalla 1.1.2021-31.12.2022, ja se saa Etelä-Savon maakuntaliiton kautta Euroopan aluekehitysrahaston osarahoitusta. Lisätietoja hankkeen verkkosivuilta www.xamk.fi/vihreankullankulttuuritie

Kirjoittaneet Jade Hirvonen ja Laura Hokkanen

Hirvonen työskentelee projektipäällikkönä Vihreän Kullan Kulttuuritien kehittämishankkeessa ja Hokkanen tarinallistamisen asiantuntijana samassa hankkeessa sekä yhteisöpedagogilehtorina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa.