MiniMikkelissä paneudutaan kestävään kehitykseen
13.03.2023MiniMikkeli on kaikille Mikkelin kuudesluokkalaisille järjestettävä pelillinen oppimiskokemus yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Sen tarkoituksena on näyttää käytännönomaisesti, kuinka Mikkeli toimii. Tapahtuma toimii oppimisympäristönä eri kouluasteille.
MiniMikkelissä oppilaat pääsevät kokeilemaan, millaista on perustaa yritys sekä työskentelemään jo olemassa olevissa yrityksissä ja julkisen sektorin työpaikoissa. MiniMikkeli sisältää kouluille erilaisia ennakkotehtäviä, kuten oman yrityksen perustaminen valtakunnallisen Pikkuyrittäjät – mallin mukaan sekä omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden löytäminen positiivisen cv:n avulla. MiniMikkeli on osa kuudesluokkalaisten opetussuunnitelmaa, ja tapahtumaa on järjestetty vuodesta 2016.
MiniMikkeli on tärkeä oppimisympäristö myös Xamkin opiskelijoille, ja tänä vuonna sen toteutuksessa on mukana yhteensä 20 yhteisöpedagogiopiskelijaa useammassa roolissa. Kuusi opiskelijaa suorittaa erilaajuisia harjoitteluita, ja mukana on myös ryhmä globaalikasvatuksen opintojakson opiskelijoita.
Xamkin opiskelijoiden merkitys tapahtuman toteutukselle on valtaisa, ja ilman aktiivisia opiskelijoita tämän kokoluokan tapahtuman järjestäminen ei olisi edes mahdollista. Myös Xamkin henkilökunnalta vaaditaan innovatiivista otetta ja joustavuutta, jotta oppilaat pystyvät irtautumaan muista opinnoistaan sen ajaksi ja tiivis tapahtumaviikko saadaan toteutettua parhaalla mahdollisella tavalla.
Kestävä kehitys ajankohtainen teema yhteiskunnassa ja yritysmaailmassa
Tämän vuoden teemana MiniMikkelissä on kestävä kehitys. Teema näkyy tehtävissä, joita MiniMikkelin aikana suoritetaan, samoin kuin koko tapahtuman suunnittelussa. Pohjana on YK:n Agenda2030 -tavoitteet, jotka ovat vahvasti mukana koko Xamkin tutkimus- ja kehittämistoiminnassa (TKI).
Globaalikasvatuksen opintojaksolla Xamkin opiskelijat yhdistävät mukana olevat yritykset valittuun Agenda2030-tavoitteeseen ja hyödyntävät sitä MiniMikkelissä toteutettavien tehtävien luomisessa. Näin kestävää kehitystä pääsevät pohtimaan monipuolisesti sekä Xamkin opiskelijat että kaikki kuudennen luokan oppilaat.
MiniMikkelissä palataan tänä keväänä lähitoteutukseen sitten vuoden 2019. Koronan vuoksi tapahtuma jouduttiin perumaan kokonaan vuonna 2020, ja vuosina 2021 ja 2022 tapahtuma järjestettiin etätoteutuksena Teams-sovelluksen välityksellä.
Tapahtuman peliareena rakennetaan Xamkin kampukselle viikon ajaksi huhtikuussa 2023. Tunnelma on odottava, niin osallistujissa kuin MiniMikkelin järjestäjien puolelta. Tämän vuoden livetoteutus tuntuu erityisen hyvältä, ja sitä ovat palautteen perusteella odottaneet sekä oppilaat että opettajat.
Yhteistyökumppanit tapahtuman suolana
Vuoden 2023 livetapahtumaa tehdään kymmenen eri yhteistyökumppanin kanssa. Mukana on niin paikallisia yrityksiä kuin julkisia toimijoita: Suur-Savon Osuuspankki, Metsäsairila, MPY, Marskidata, Osuuskauppa Suur-Savo, Etelä-Savon Energia, Pelastuslaitos, Mikkelin teatteri, Xamkin Active Life Lab sekä Mikkelin yliopistokeskuksen Tiedepolku.
Toimijat on valittu mahdollisimman laaja-alaisesti, jotta kuudesluokkalaisille saataisiin hyvin monipuolinen kattaus eri toimialoja. Näin saadaan oppilaille tarjottua tehtäviä erilaisten kiinnostuksen kohteiden mukaan, ja myös hyödynnettyä laajasti oppilaiden erilaisia vahvuuksia.
Yhtä tärkeä asia on tuoda esiin monipuolinen kuva kestävän kehityksen teemasta eri alojen toimijoiden avulla. Yhteistyökumppaneiden lisäksi MiniMikkelissä on mukana oppilaiden omia Pikkuyrityksiä, joita he ovat suunnitelleet ja rakentaneet pitkin kevättä.
Myös Pikkuyritysten toivotaan tuovan esille kestävän kehityksen näkökulmia. Oppilaiden toivotaan pohtivan, miten he omissa yrityksissään huomioivat esimerkiksi materiaalien käytön tai muut ajankohtaiset teemat.
MiniMikkeli 2023
– MiniMikkeliin osallistuu vuosittain noin 500 kuudesluokkalaista oppilasta Mikkelistä
– Tapahtumassa on mukana vuosittain noin 10 paikallista yhteistyökumppania
– Viime vuodet järjestämisvastuu on ollut Xamkin yrittäjyyden ja innovaatioiden tutkimus- ja koulutusyksikkö Xentrellä