Mittaa kahdesti, sahaa kerran

Suunnittelu on olennainen osa laadukkaan verkkokurssin tuotantoa.

Sanotaan, että oppiminen on vuorovaikutusta muiden ihmisten kanssa joko välillisesti tai suoraan. Kasvokkain kohdatessa ja perinteisessä luentotilanteessa tämä on helppoa huomata: opettajan ja oppijan välille muodostuu esimerkiksi selvä yhteys näkö- ja kuuloaistin kautta ja oppilaalle välittyy opettajalta myös sanatonta viestintää. Saman vuorovaikutustilanteen siirtäminen ajasta ja paikasta riippumattomaan verkkokurssiin on käytännössä mahdotonta. Kuinka siis voidaan onnistuneesti siirtää oppimisitilanne verkkoon, ja kuinka digitaaliset työkalut voivat olla apuna, kun ”perinteinen” opettaja-oppija vuorovaikutus ei ole mahdollista?

Motivaatio ja tarkkaavaisuus ovat tunnetusti opetuksen psykologian peruspilareita ja molemmat kriittisessä asemassa oppimisen onnistumisen kannalta. Valitettavasti nämä voivat olla koetuksella verkkokursseilla – osittain juuri sen takia, että verkkokursseilla koettu vuorovaikutus on heikompaa. Esimerkiksi tiedekeskuspedagogiikka pohjautuu ajatukseen, että oppiminen tapahtuu tekemisen ja kokemisen kautta. Aktivoimalla oppijaa, tarkkaavaisuus ja mielenkiinto opetussisältöön säilyy ja samalla otetaan käyttöön opetuksen kolmas peruspilari eli muisti.

Alun perin konstruktiivisen oppimisteorian kehitti sveitsiläinen psykologi Jean Piaget, jonka mukaan aktivointi on tärkeää opetuksessa: oppilas oppii parhaiten keksiessään ratkaisut itse. Aktiivinen oppija on jatkuvassa vuorovaikutuksessa opetussisällön kanssa ja muodostaa itse merkittävän osan oppimiskokemustaan. Oppiminen on siis aktiivista toimintaa ja vuorovaikutusta tiedon kanssa, ei passiivista tiedon omaksumista.

Ajasta ja paikasta riippumattomien verkkokurssien vuorovaikutustilanteet ovat välillisiä, samalla tavoin kuin esimerkiksi lukemalla kirjaa oppija on välillisesti vuorovaikutuksessa kirjan ajatuksen kanssa. Verkkokurssien vuorovaikutus tapahtuu erityyppisten sisältöjen ja oppimistehtävien kautta. Laadukas verkkokurssi ei kuitenkaan synny vahingossa, vaan vaatii aina suunnittelua.

Hyvin suunnitellulla verkkokurssilla opetussisällöt on valittu ja tuotettu siten, että ne tuovat jotain lisäarvoa oppimisprosessiin: innostavat, aktivoivat, syventävät, konkretisoivat, tukevat muistamista, verrattuna johonkin toiseen opetusmenetelmään esimerkiksi oppikirjaan. Kuten aiemmin todettu, kasvokkain käytävän opetuksen menetelmät eivät aina tue parhaiten verkossa tapahtuvaa oppimista.

Verkkokurssi ei automaattisesti luo vuorovaikutusta, joka vahvistaisi opiskelijoiden sitoutumista ja motivaatiota tai kehittäisi yhteisöllisyyden tunnetta. Ihmisille on myös haastavampaa keskittyä verkkosisältöihin verrattuna kasvokkaiseen opetukseen, joten materiaali on jaettava pienempiin osiin ja rytmitettävä erilaisilla aktiviteeteilla. Oppissisältöä ei siis välttämättä voida sellaisenaan siirtää verkkoon, vaan sitä pitää miettiä uudesta lähtökohdasta. 

Eduficationin verkkokurssien tuotantomalli keskittyy käyttäjälähtöisyyteen ja asettuu pedagogiikan, oppimisen psykologian ja palvelumuotoilun välimaastoon. Laadukkaan verkkokurssituotannon avulla on tarkoitus luoda käyttäjälähtöisiä ja vuorovaikutteisia verkkosisältöjä. Tuotantoprosessissa avainasemassa on suunnitelmallisuus.

Ensimmäisessä vaiheessa keskitytään ainoastaan kurssin suunnitteluun ja ideointiin. Tässä vaiheessa pyritään kirkastamaan, kenelle kurssi tehdään, miksi, mitä he jo osaavat ja mitä he osaavat käytyään kurssin. Tämä ohjaa kurssin käsikirjoituksen ja sisällön suunnittelua. Esimerkiksi yritysten toimitusjohtajille suunnattu hygienialainsäädäntöä käsittelevä verkkokurssi on sisällöltään, rakenteeltaan ja toteutustavaltaan erilainen kuin samaa lainsäädäntöä käsittelevä kurssi henkilöille, jotka työssään seuraavat kyseistä lainsäädäntöä tuotantolaitoksessa.

Kurssin rakenteen ja sisältöjen suunnitteluun vaikuttava tekijä on ihmisen keskittymiskyvyn rajallisuus. Yleensä yhteen asiaan jaksetaan keskittyä noin kaksikymmentä minuuttia kerrallaan. Verkossa tämä numero kutistuu aivan maksimissaan viiteen minuuttiin. Yksi suunnitteluprosessin olennaisimmista ja haastavimmista elementeistä onkin, kuinka saadaan sama opetussisältö kiteytettyä neljännekseen alkuperäisestä ajasta, ja voidaanko se tuoda esille jollakin toisella tavalla kuin esimerkiksi luentotyyppisenä materiaalina.

Kurssituotannon ensimmäisen vaiheen aikana kohderyhmä on selvillä ja tiedetään, mitä heidän toivotaan osaavan kurssin jälkeen, joten verkkokurssin rakenne voidaan suunnitella. Verkkokurssi kannattaa pilkkoa moduuleiksi, jotta oppijan on helppo seurata kurssia omatoimisesti. Valtava tietomäärä ilman, että sitä on pilkottu helpommin omaksuttaviksi kokonaisuuksiksi voi olla sekava.

Moduulien sisältöjen rakenteessa voidaan pohtia, kuinka tietoa tuodaan parhaiten esille juuri tälle kohderyhmälle hyödyntäen käytettävissä olevia digitaalisia työkaluja. Onko esimerkiksi video toimiva ratkaisu vai soveltuuko ehkä prosessikaavio tai podcast paremmin? Lisäksi pohditaan, kuinka oppijaa parhaiten aktivoidaan kurssin aikana ja miten osaaminen voidaan parhaiten todentaa verkossa.

Kun ensimmäinen vaihe on hoidettu hyvin, toisessa vaiheessa eli tuotantovaiheessa tiedetään, mistä moduuleista kurssi tulee koostumaan, mitä sisältöä mihinkin moduuliin tulee, kuinka se esitetään, miten oppilaita aktivoidaan ja millä tavoin osaaminen todennetaan. Kurssi on siis niin sanotusti tekemistä vaille valmis. Huolella tehty suunnitelma ja käsikirjoitus jouhevoittaa prosessin seuraavia vaiheita eli itse kurssisisällön tuotantoa, julkaisua ja jälkituotantoa. Matkan varrella voi aina palata suunnitelmaan ja muistuttaa mieleen ”kenelle, miksi, mitä, miten…”. Kun nämä asiat muistaa huomioida, kokonaisuus säilyy eheänä.       

Vaikka paraskaan mahdollinen oppimiskokemuksen suunnittelija, opettaja, kouluttaja tai oppimisympäristö ei voi pakottaa ketään oppimaan, huolellisesti suunniteltu, tarkoituksenmukainen ja innostava verkkokurssi voi merkittävästi tukea oppijan henkilökohtaista oppimismatkaa ja tehdä oppimisesta kiehtovaa ja motivoivaa.