Kuva: Pixabay.

Osaamisen kehittäminen työelämän muuttuessa

02.06.2021

Oman osaamisen kehittäminen nousee tärkeäksi taidoksi jatkuvasti muuttuvassa työelämässä. Oleellisen tiedon löytäminen ja hyödyntäminen ovat tulevaisuudessa entistä tärkeämpiä työelämän taitoja.

Kuvassa Tutkitun tiedon teemavuoden 2021 logo (keltainen ympyrä, jossa mustalla teksti: Tutkitun tiedon teemavuosi, valkoisella vuosiluku 2021.Vietämme työelämässä keskimäärin neljäkymmentä tuntia viikossa. Sen merkitys arkemme laatuun ja sujuvuuteen on merkittävä. Tänä päivänä työmaailma on monimuotoista ja sitä saatetaan tehdä useassa roolissa samanaikaisesti. Tarvitsemme tulevaisuuden työelämätaitoihin tiimityötaitoja, avarakatseisuutta sekä hybridiajattelua.

Virtuaalinen työnopastus ja perehdyttäminen palvelualalla -hankkeessa osaamisen kehittäminen tapahtuu sähköisen työnopastuksen sekä perehdyttämisen näkökulmista. Kehitämme Etelä-Savon matkailu- ja ravitsemisalan yritysten kanssa sähköistä perehdyttämistä sekä työnopastusta. Yksi keskeinen kehittämistarve liittyy henkilöstön osallistamiseen sekä yritysten oman osaamisen lisääntymiseen.

Digitaalisuuden hyödyntäminen palvelualalla

Teknologinen kehitys on vaikuttanut voimakkaasti palvelualan kasvuun. Alan suunnannäyttäjiä tulevat olemaan ketterästi toimintaansa kehittävät toimijat sekä ne yritykset, jotka tulevaisuudessa osaavat personoida palvelunsa.

Palvelualalla myös VR- ja AR-laitteet ovat yleistymässä nopean informaation välittämisen työkaluina. Esimerkiksi koulutuksissa, etäläsnäolossa ja erilaisissa palvelualan yritysten esittelyissä virtuaalimaailmat mahdollistavat käyttäjän tutustumisen uusiin, kaukanakin sijaitseviin ympäristöihin ilman fyysistä siirtymistä. Tämä avaa aivan uudenlaisia liiketoimintamahdollisuuksia sekä ottaa huomioon globaalit megatrendit palvelualalla.

Virtuaalimaailmat mahdollistavat myös esimerkiksi kouluttautumisen eri työtehtävien ja tilojen käyttäjäksi ennen paikalla käymistä, mikä antaa lisämahdollisuuden tutustua tulevaan työtehtävään etukäteen. Lisätyn ja virtuaalitodellisuuden sovellusmahdollisuuksia löytyy eri aloilta ja toiminnoista rajattomasti.

Digitalisaatio ravintola-alalla on kehittynyt valtavasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ravintola-alan teknologinen kehitys sai alkunsa työntekijäpulan vuoksi. Teknologian avulla pyrittiin automatisoimaan tiettyjä rutiininomaisia työtehtäviä, jotka toistuivat samankaltaisina.

Perehdytyksen muuttaminen sähköiseen muotoon on yksi esimerkki rutiinimaisesta työtehtävästä: tieto on ajan tasalla olevaa, sitä on helppo päivittää ja tieto on digitaalisessa muodossa paremmin henkilöstön saavutettavissa. Automatisaation lisääntyminen ja palvelurobotiikan hyödyntäminen saattavat olla ravintola-alan tulevaisuuden kehityssuuntia, mutta tulemme aina tarvitsemaan rinnalla myös asiakaspalvelijoita sekä aitoja ihmiskontakteja.

Työelämän kristallipallo

Muutoskyvykkyyden ja muutoksen sietokyvyn harjoitteleminen on hyvä aloittaa jo tänään. Emme tiedä tulevaisuuden haasteita, mutta niitä ei ratkota tekemättä mitään. On tärkeää varmistaa henkilöstön osaaminen – ja vielä tärkeämpää on, että henkilö itse on motivoitunut oman osaamisensa kehittämiseen.

Etelä-Savon alueen matkailu- ja ravitsemisalan yritysten kanssa vahvistetaan ja sujuvoitetaan perehdyttämisen ja työnopastuksen prosesseja. Hankeyrityksissä parannetaan ohjauksen saatavuutta sekä saavutettavuutta hankeyrityksissä.

Kehittämiskärkenä on henkilöstön tasa-arvoinen mahdollisuus saada perehdytystä sekä työnopastusta. Osaaminen tulee nähdä työkyvyn ulottuvuutena, jonka merkitys korostuu seuraavien vuosikymmenten aikana niin työmarkkinoiden kuin ammattienkin muutosten myötä. Jatkuva osaamisen kehittäminen edistää myös pidempiä työuria ja vaikuttaa siten työvoiman riittävyyteen.

Työntekijöiden moninaisuus

Kehittämistyössä on mukana eri-ikäisiä ihmisiä. Osaamisen kehittämisen sekä hiljaisen tiedon siirtymisen kannalta onkin hyvä, että työyhteisöt ovat ikärakenteeltaan moninaisia.

Eri-ikäisten erilaiset vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet voivat synnyttää yhdessä uudenlaista toimintaa ja vahvistaa kaikenikäisten mahdollisuuksia oppia toisiltaan.

Työntekijöiden moninaisuus tulee nähdä vahvuutena. Esimerkiksi ikärakenteen moninaisuuden on osoitettu edistävän muun muassa parempaa työssä suoriutumista ja työpaikkojen tuottavuutta.

Työelämätaitoja kohden

Työelämätaitojen merkitys kasvaa jatkuvasti. Osaamisen kehittäminen koskettaa toimialaan liittyvää ammattiosaamista, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Luovuutta ja itseohjautuvuutta tarvitaan yhä enenevässä määrin.

Työntekijät tarvitsevat erilaista tukea työuran eri vaiheissa. Työntekijää tulee tukea ja kannustaa tunnistamaan omat vahvuutensa sekä mielenkiinnon kohteensa, jotta hän pystyy tavoittelemaan itselleen sopivia päämääriä uran eri vaiheissa.

Lähikuukaudet näyttävät, minkälaisia tuloksia Etelä-Savon matkailu- ja ravitsemisalan yritysten kehittämisyhteistyöstä syntyy, ja kuinka osaamisen kehittäminen työelämässä on jalkautettu.

Virtuaalinen työnopastus ja perehdyttäminen palvelualalla -hanke

Hallinnoija Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Toteutusaika 1.10.2020-31.12.2022.

Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus.

Virtuaalinen työnopastus ja perehdyttäminen palvelualalla-hankkeen kotisivuihin pääset tutustumaan tästä linkistä.

Lähteet

Eklund, Annika. 2021. Osaamiskartta. Osaamisen kehittäminen työelämässä. Helsinki.

Kokkinen, L. 2020. Hyvinvointia työstä 2030-luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos. Pdf-raportti. Saatavilla https://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/140712/Hyvinvointia%20ty%c3%b6st%c3%a4%202030-luvulla.pdf?sequence=1&isAllowed=y (Viitattu 24.4.2021)

Tuomi, A. & Tussyadiah, I. 2019. Robotised hosbitality -Hack Hospitality-Applications and Implications of Ai in Hospitality. Pdf-raportti. Saatavilla https://epubs.surrey.ac.uk/851168/1/HH_Robotised%20Hospitality%202019.pdf (Viitattu 20.4.2021)

Kirjoittanut Heidi Kauppinen

Kirjoittaja työskentelee projektipäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa Virtuaalinen työnopastus ja perehdyttäminen palvelualalla -hankkeessa.