Reijo Honkosen pakina: Hankekoira

Ihminen on luomakunnan kruunuksi aika vähäpätöinen olento, tarkasteleepa ihmisen ominaisuuksia miltä kantilta tahansa. Esimerkiksi moneen kissaeläimeen verrattuna ihminen on auttamattoman hidas. Jopa ihmisen kehittämä perheauto kiihtyy nollasta sataan hitaammin kuin gepardi. Vedessä ihminen on parhaimmillaan syöttinä tai saaliina, siitä ovat todisteena lukuisat Tappajahai-elokuvat. Jopa hitaaksi kuvittelemamme kilpikonna naureskelee nähdessään meidän sätkyttelevän vedessä.

Kun tutkii ihmisen lentoon opettelun historiaa, tulee väkisin mieleen, että ihminen ei ole edes kovin älykäs olento. Tuskin karhulle, hirvelle tai virtahevolle tulisi mieleen yrittää lentää. Jo lyhyen itsetutkistelun jälkeen ne ovat tulleet siihen johtopäätökseen, että lentäminen ei ole niiden juttu. Ihminen on sen sijaan hypellyt kautta historian erilaisilta korkeilta paikoilta uskoen lujasti siihen, että itsetehdyt siivet tekevät hänestä osa-aikakotkan. Muistopuheissa on kehuttu lentokokelaan rohkeutta, mutta muuten on tunnelma ollut lähinnä vaivautunut.

Onneksi luomakunnan kruunu on edes joskus ottanut vähäisen järkensä käteen ja myöntänyt, että monilla eläinkunnan edustajilla on ominaisuuksia, joita hänelle ei ole suotu. Etevinkään teollinen muotoilija ei pysty pyöräyttämään yhtä kaunista esinettä kuin kana. Monista kavio- ja sorkkaeläimistä on ollut enemmän hyötyä teiden rakentamisessa vuoristomaastoihin kuin insinööreistä, vaikka kavioeläimet eivät tiettävästi osaa laskea. Ne löytävät turvallisen reitin ihan vain vaistojaan seuraten. Lista on loputon, mutta jatkoa seuraa.

Nyt tulee siis case study. Hankimme jokin aika sitten koiranpennun, sellaisen pienen ja pörröisen. Olen nyt muutaman kuukauden ajan yrittänyt päästä selville, minkä alan koira se on. Olen testannut koiraa, olen antanut sille mahdollisuuden näyttää taitonsa. Olen tullut pikkuhiljaa siihen tulokseen, että lintukoira se ei ole, ei liioin hirvikoira, vielä vähemmän karhukoira. Seurakoiraksi se on liian syrjään vetäytyvä, vahtikoiraksi liian ystävällinen. Kaiken tämän jälkeen tulin jo siihen tulokseen, että se on isäntänsä tapaan generalisti. Se ei hallitse mitään asiaa kunnolla, mutta sählää mielellään mukana kaikessa mahdollisessa. Lisäksi sekin nostaa jalkaansa kaikkien paperien kohdalla ja kommunikoi haukkumalla.

Olin jo menettää toivoni, mutta onneksi satuin ruokalassa TKI-ihmisten kanssa samaan pöytään. Kuulin, miten vaikea on arvioida erilaisten hankeaihioiden arvoa. Mittarit ovat kehnoja. Huteja tulee liikaa. Joskus voi mennä koko syksy huonon aihion kehittelyssä, tosinaan huippuaihio menee suotta roskiin. Lamppu syttyi. Ryhdyin kouluttamaan koiraamme hankemaailmaan. Pidin lyhyitä luentoja, joskus katsoimme You Tube -videoita. Monivalintatehtäviäkin teetin. Koira osoitti olevansa nopea oppija. Jätimme jopa tottelevaisuuskoulun kesken, sillä olin varma, että olimme isomman äärellä. Edessä häämötti hankekoiran ura.

Lopuksi tein testin. Kokosin salkkuun kaksikymmentäkaksi hankeaihiota, joista neljätoista oli edennyt menestystä niittäneiksi ja hyvinvointia laajasti levittäneiksi hankkeiksi asti. Kahdeksan aihiota oli poikinut hankkeita, joita ei kannata tämän enempää muistella.

Avasin salkun ja päästin koiran irti. Koira ratkaisi keissin viidessä minuutissa. Se lajitteli paperit salkusta kahteen pinoon. Ensimmäisessä pinossa oli neljätoista hankeaihiota, toisessa kahdeksan. Ensimmäisen pinon kohdalla se haukahti kolme kertaa terävästi ja heiluttu häntäänsä, toisen pidon kohdalla se nosti jalkaansa ja antoi kommenttinsa tulla.

Nyt tarjoan koiraamme hankehommiin. Juridista estettä ei tälle ole. Olen varmistanut, että koska koira ei ole luonnollinen henkilö, siltä voi periä korkeintaan koiraveroa. Palkan voi siis maksaa lyhentämättömänä tilille, jonka numeron oheistan mukaan. Välipalaraksut on syytä tarjoilla kuivina ja rapeina ja viipymättä.