Tietointensiivinen työ tarjoaa mahdollisuuksia

Tietointensiivisen työn määrä yhteiskunnassa lisääntyy jatkuvasti. Tämä vaikuttaa työmarkkinoiden dynamiikkaan ja sitä myötä logistisiin tarpeisiin.

Teollisessa yhteiskunnassa työtehtävät tehtiin pääsääntöisesti työpaikalla modernin ajan palveluiden tuotannon noudattaessa hyvin pitkälle samaa kaavaa. Pääosa työtehtävistä oli sisällöltään sellaisia, että ilman fyysistä läsnäoloa työantajan valitsemassa työpisteessä työtehtävien suorittaminen oli ylipäätään mahdotonta.

Tietointensiivisessä työssä asia ei kuitenkaan useinkaan ole näin suoraviivainen. Tästä huolimatta tietotyön tekemisen muodot edelleen hakevat muotoaan, sillä kulttuuri tunnetusti muuttuu taloudellisia ja teknologisia tekijöitä hitaammin. Muutoksella voi kuitenkin olla merkittäviä ja yllättäviäkin vaikutuksia alueiden mahdollisuuksille ja elinvoimaisuudelle.

Työpiste missä vain

Monet tietointensiivisessä työssä tehtävät asiat periaatteessa mahdollistavat fyysisen työpisteen suhteellisen vapaan valinnan. Internetin yleistyessä 2000-luvun vaihteen tietämillä tulevaisuuden tietotyöläinen esiteltiin monissa medioissa loikoilemassa Bahamalla läppäri sylissään. Tällainen todellisuus tietotyöstä taitaa nykyään koskettaa vain harvoja, mutta tosiasia kuitenkin on, että monien tehtävien menestyksekäs hoitaminen ei enää ole ratkaisevan riippuvainen työpisteen fyysisestä sijainnista.

Mikäli tarkastellaan työssä tarvittavien työkalujen käyttöä ja niiden fyysistä sijaintia, muutos tulee selkeämmin ilmi. Tietokannat, ohjelmistot tai portaalit voivat sijaita fyysisesti ties missä. Työntekijä on itse asiassa harvoin tästä sijainnista edes tietoinen. Tässä on tapahtunut suuri muutos takavuosiin, kun työkalujen, työtilojen ja työntekijän piti käytännössä olla samassa paikassa työnteon mahdollistamiseksi. Ehkä tässä näkyykin ainakin osittain realisoituneita piirteitä tästä takavuosien haavekuvatyöpaikasta, ”Bahamasta”.

Ympäristö kiittää

Tietointensiivinen logistiikka on ympäristöystävällistä. Datapurskeiden toimittaminen naapurikaupunkiin kaapeleita pitkin tuottaa mitättömät määrät päästöjä verrattuna siihen, että data kuljetettaisiin perille esimerkiksi maanteitse. Tämä on merkittävä asia, sillä selvää on, että ympäristönsuojelun tehostaminen edellyttää tulevaisuudessa merkittäviä, koko yhteiskunnan lävistäviä ratkaisuja.

Liikennelogistiikan päästöjen vähentämiseen voidaan vaikuttaa niin valituilla liikkumisratkaisuilla kuin -tarpeillakin. Bensiinilitran polttaminen tuottaa noin 2,35 kg hiilidioksidipäästöt ja diesellitran noin 2,66 kg, mistä voi arvioida omalla autolla tai yhtä lailla vaikkapa bussilla tehtävän työmatkan hiilijalanjäljen suurpiirteisesti. Jos päivässä kuluu työmatkoihin esimerkiksi 2 litraa dieseliä, syntyy hiilidioksidia 5,3 kg.

Vastaavasti viiden tai kymmenen diesellitran polttaminen tuottaisi hiilidioksidia 13,3 kg tai 26,6 kg. 230 työpäivän aikana hiilidioksidia vapautuisi laskennallisesti siis 1 219 kg, 3 059 kg tai 6 118 kg. Suuruusluokka on helpompi käsittää, mikäli verrataan näitä lukuja keskivertosuomalaisen hiilijalanjälkeen, mikä on 10 300 kg,

Henkilöautoilu usein nostetaan ympäristöasioissa tikun nokkaan. Kuten edelliset luvut osoittavat, osittain asia on perusteltu, mutta osittain kyseessä on myös poliittisesti suhteellisen turvallinen kritiikin kohde: Henkilöautoilijat eivät ole mikään selkeästi määriteltävissä oleva, muista poikkeava erillinen kansanryhmä, jolloin henkilöautoilua vastaan suunnattu kritiikki ei ainakaan niin helposti aiheuta poliittista porua.

Kuitenkaan monilla alueilla ei ole liikkumistarpeet täyttävää, järkevää vaihtoehtoa henkilöautoilulle, eikä etenkään haja-asutusalueilla tai kaupunkirakenteeltaan hajautuneissa taajamissa ole sellaista helppoa järjestääkään kohtuullisin kustannuksin. Ellei sitten fyysisiä liikkumistarpeita voida selkeästi vähentää hyödyntämällä tehokkaammin tietointensiivisen työn tarjoamia mahdollisuuksia.

Sopimukset ja asenteet jarruttavat

Kulttuurin muutos vie kuitenkin aikansa. Työehtosopimuksissa, asenteissa ja tavassa tehdä työtä on edelleen nähtävissä paljon peruja tayloristiselta aikakaudelta. Osittain tämä näkyy myös ammattiliittojen edunvalvontatyön kohtaamissa uusissa haasteissa.

Sellaisilla aloilla, missä työnkuva on vielä varsin ”perinteisesti” ymmärretty ja työn sisältö selkeästi määriteltävissä, on ammattiyhdistysliike tavallisesti edelleen voimissaan. Erityisesti akateemisella alalla on kuitenkin paljon tehtäviä, missä voi olla haastavaa vetää selkeää viivaa työtehtävien ja muun elämän välille.

Esimerkiksi Helsingin yliopistossa 28.2.2018 järjestetyn päivän kestävän lakon aikana moni lakkoon osallistuva totesi tekevänsä kotona lakkopäivän aikana ”lukuhommia” tai muita ”paperitöitä”. Olisi vaikeaa kuvitella, että paperimiehet lähtisivät lakkopäivänä huoltamaan paperikoneitaan, ainakaan vapaaehtoisesti.

Patenttiratkaisuja monimutkaisiin ongelmiin ei kuitenkaan ole olemassa. Tietointensiiviset työkalut tarjoavat mahdollisuuksia vähentää fyysisiä liikkumistarpeita, säästää näin ympäristöä ja hyödyntää entistä laajemman maantieteellisen alueen tarjoamia mahdollisuuksia.

Edelleen tarvitaan myös maanteitä, rautateitä, satamia, väyliä ja monia muita logistiikkainfrastruktuurin keskeisiä komponentteja. Muutoksen kehittymistä on kuitenkin tärkeää olla ohjaamassa aktiivisesti, sillä siihen reagoivat valitettavan usein joutuvat tyytymään vain jämäpaloihin.