Digitaalista eriarvoisuutta jäljittämässä

Keväällä 2020 digitaalinen eriarvoisuus nousi otsikoihin. Koronakevät toi esiin, ettei etäkoululaisilla ollutkaan sopivaa digitaalista varustusta, opettajilla ei ollut riittäviä digitaalisia taitoja, koulujen digiloikka tapahtui eritahtisesti, opetus eriarvoistui digitaalisuuden myötä. Keskustelussa palattiin digitaalisen kuilun perusasioiden äärelle, jossa laitteiston ja pääsyn kysymykset nousivat keskiöön.

Digitaalinen kuilu (digital divide) ja epätasa-arvo olivat esillä niin julkisessa keskustelussa kuin tutkimuksessakin 2000-luvun vaihteessa. Sen jälkeen kuilun on lähinnä katsottu olevan jossakin kehittyneiden ja kehittymättömien maiden välillä ja kuilun olevan tältä osin – ainakin länsimaisissa ”tietoyhteiskunnissa” siloiteltu.

Digitaalisen kuilun paluu?

Jan Van Dijkin mukaan digitaalinen kuilu syvenee. Samalla kun sen laajeneminen on vähentynyt, kuilu on syventynyt varsinkin sellaisissa maissa, missä fyysinen pääsy (access) teknologisiin laitteistoihin on muuttunut itsestäänselvyydeksi. Erot käytössä ja osaamisessa ovat samanaikaisesti syventyneet. Kun tieto- ja kommunikaatioteknologiat ovat sulautuneet saumattomaksi osaksi yhteiskuntaa, ovat ne kiinnittyneet yhä vahvemmin olemassa oleviin sosiaalisiin jakoihin.

Laura Robinson kollegoineen on eritellyt digitaalista jakautumista. Ensimmäisen tason jaolla tarkoitetaan tieto-ja kommunikaatioteknologioiden levinneisyyttä ja pääsyä eli teknologisen infrastruktuurin olemassaoloa. Toisen asteen jaolla tarkoitetaan taitoja ja osallistumista, eli käyttäjien kesken olevia jakoja. Kolmantena tasona digitaalisen kuilun tarkasteluun astuvat sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuriset kontekstit. Jaot eivät siis ole irrallisia sosio-kulttuurisista konteksteistaan ja tästä syystä digitaalinen eriarvoisuus voi jopa voimistaa olemassa olevia eriarvoistumisen muotoja.

Nuoret ja digitaalinen eriarvoisuus

Digitalisaatio taloudellis-poliittisena prosessina etenee yhteiskunnallisen imperatiivin tavoin, mikä nuorten kohdalla näkyy monien opiskelu-, harrastus- ja vaikuttamismahdollisuuksien siirtämisenä erilaisiin verkkoympäristöihin.

Vaikka yhteiskunnallisia uudistuksia läpäisevän digitalisaation on uskottu ja toivottu luovan yhdenvertaisia elämänrakentamisen ja tavoitettavuuden mahdollisuuksia “diginatiiveina” pidetyille nuorille, tilastot osoittavat monien heidän taustoihinsa kiinnittyvien eriarvoisuuksien olemassaolon ja vahvistumisenkin.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Juvenian ja Itä-Suomen yliopiston DEQUAL ”Luokkaistuva digiyhteiskunta -Nuorten eriarvoistuvat elämät sosioteknologisissa imperatiiveissa ja kuvitelmissa”-hankkeessa tutkitaan nuorten digitaalista eriarvoisuutta alueellisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa analysoidaan uudenlaista digitaalista kuilua – digiyhteiskunnan luokkaistumista – tuottavia rakenteellisia ja nuorisokulttuurisia kerrostuneisuuksia: materiaalisia ja sosiokulttuurisia tekijöitä, joilla on sekä yhteiskunnallisia että elämänkulullisia seurauksia.

Onko asuinpaikalla väliä?

Yhtenä keskeisenä eroja tuottavana olosuhteena hankkeessa nähdään nuorten asuinpaikka. Miten vetovoimainen ja kasvava kaupunki, nuorista tyhjenevä teollisuuskaupunki tai syrjäinen pikkukylä erilaisine materiaalisine ja sosiokulttuurisine piirteineen muovaavat nuorten mahdollisuuksia ja tapoja rakentaa arkeaan ja elämänkulkuaan digiyhteiskunnassa?

Digitalisaation uskotaan luovan yhdenvertaisia mahdollisuuksia, mutta erilaiset nuorten elämänympäristöt lisäävät myös epäreiluja asetelmia digitaalisuuden suhteen.

Lähteet:

Robinson, Laura et. al. 2015. Digital inequalities and why they matter. Information, communication and society 18:5, 569–582.

Van Dijk, Jan, G. M. 2005. The deepening divide: Inequality in the information society. Sage Publications.