Kiusaamista voidaan ehkäistä monialaisella työllä
05.10.2021Kiusaamista voidaan ehkäistä, mutta sitä pitää harjoitella jo koulutuksessa. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa toteutettiin monialainen pedagoginen pilotointi yhteistyössä kokemusasiantuntijan, kokemusasiantuntijajärjestön sekä yhteisöpedagogi- ja sosionomiopiskelijoiden kanssa.
Kiusaamista käsiteltiin ryhmädynaamisena ilmiönä ja henkilökohtaisena kokemuksena monialaisessa oppimisympäristössä. Monialainen pilotti sisälsi sekä teoreettista että kokemuksellista tiedonjakoa sekä yhteisöllistä monialaista pienryhmätyöskentelyä. Pilotti toteutettiin pandemian takia verkko-oppimisympäristö Teamsissa.
Monialaista keskustelua kiusaamisesta
Sosionomit ja yhteisöpedagogit työskentelevät kasvatuksen ja sosiaalialan työkentällä usein samoissa työtehtävissä, mutta hieman erilaisesta ammatillisesta viitekehyksestä käsin. Heidän työssään kohtaamat ongelmat ovat usein luonteeltaan avoimia, eikä niihin ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua tai ratkaisupolkua. Ratkaisut voivat löytyä moninäkökulmaisen keskustelun kautta, jolloin tuodaan esille erilaisia perusteltuja näkökulmia.
Kiusaaminen on yksi tällainen avoin ongelma. Kiusaamisessa on kysymys vahingollisesta yhteisöllisyydestä, jossa yhteisön tarpeet ohittavat yksilön tarpeet. Yhteisöllisyys parhaimmillaan lisää voiman ja osallisuuden tunnetta, mutta myös vahingollisen yhteisöllisyyden piirteet on tiedostettava.
Keväällä 2021 nuorten kiusaaminen paljastui raadollisesti ryhmädynaamisena vahingollisen yhteisöllisyyden ilmiönä. Marttunen selittää Suomen korkeita koulukiusaamislukuja osittain tunnekylmyydellä, mutta etenkin laumakäyttäytymisellä, jossa tunnekylmä lapsi saa ryhmässä vahvistusta käytökselleen. Lasten tunnekylmän käytöksen takana voi olla neurobiologisia ominaisuuksia ja psykososiaalisia riskitekijöitä, kuten Lindbergin nimeämä vanhempien kyvyttömyys johdonmukaiseen kasvatukseen tai Marttusen nimeämä tunne turvattomuudesta ja kaltoin kohtelu. (Aikkila 2021.)
Sosiaalipedagogista kiusaamisen ehkäisytyön rakentamista
Kiusaamisen ehkäiseminen ja kiusaamistilanteiden ratkaiseminen vaatii eri yhteyksissä tehtävää, eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Monialaista työskentelyä on hyödyllistä harjoitella jo opintojen aikana ennen työelämään astumista. Tällainen monialainen oppimisympäristö rakennettiin yhteistyössä kiusaamisen kokemusasiantuntijan, kokemusasiantuntijajärjestön sekä yhteisöpedagogi- ja sosionomiopiskelijoiden kanssa osana sosiaalipedagogiikan opintoja.
Opiskelijat olivat saaneet etukäteen kuunneltavakseen nauhoituksen kiusaamisen ryhmädynamiikasta. Tämän jälkeen he osallistuivat verkkotyöpajaan, jossa kokemusasiantuntija (toinen artikkelin kirjoittajista) kertoi oman tarinansa kiusattuna olemisen kokemuksestaan ja sen seurauksista.
Tarinan ydinsanoma oli kiusatun roolin normalisoituminen ja identiteetti, joka altisti arvottomuuden ja ulkopuolisuuden tunteille ja näistä johtuvalle ylisuorittamisen, itsesyytöksen, uupumuksen ja masennuksen kierteelle. Kun kiusaaminen siirtyy sosiaaliseen mediaan, on siitä vaikea päästä eroon. Kiusaamisen traumoista irtautuminen vaatii ihmisiä, jotka ravistelevat sinnikkäästi vääristynyttä uskomusmaailmaa ja ajatusmalleja. Ihmisiä, jotka hyväksyvät ja kysyvät aidosti “mitä kuuluu” ja haluavat kuulla vastauksen.
Opiskelijat pohtivat monialaisissa pienryhmissä kuulemaansa keskustellen myös aiheeseen liittyvistä kokemuksistaan. Pienryhmät jaettiin niin, että jokaisessa ryhmässä oli sekä sosionomi- että yhteisöpedagogiopiskelijoita.
Ensimmäisenä tehtävänä oli kirjoittaa chattiin kokemusasiantuntijan puheenvuoron herättämät ajatukset. Äänettömän työskentelyn jälkeen käytiin keskustelu pienryhmissä. Tämän jälkeen kirjoitettiin jälleen äänettömästi chattiin ideoita siitä, mitä tilanteessa olisi pitänyt tehdä, missä vaiheessa, kenen, miten ja miksi. Äänettömän työskentelyn tarkoitus oli varmistaa kaikkien kuulluksi tuleminen ja tasa-arvoinen työskentely. Lopuksi laadittiin konkreettinen toimenpideidea kiusaamisen ehkäisemiseksi, mikä esiteltiin muille työpajan osallistujille.
Työpajan taustamateriaaliat sekä työpajassa työstetyt toimenpide-ehdotukset löytyvät Padlet-alustalta, joka toimi prosessiin osallistuneiden yhteisenä alustana. Toimenpide-ehdotukset toimitettiin Virike ry:n työntekijän ja kokemusasiantuntijan kommentoitavaksi, ja opiskelijat saivat heiltä palautetta.
Toimenpide-ehdotuksia kiusaamisen ehkäisyyn
Päällimmäisenä toimenpide-ehdotuksena opiskelijoiden esityksissä nousi aikuis- ja auktoriteettijohtoisuus; kiusaamistilanteisiin puuttuminen on aikuisten vastuulla. Välitunneille tarvitaan auktoriteetti ehkäisemään henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Nuorille on esiteltävä turvallinen aikuinen, kuten terveydenhoitaja, koulupsykologi, yhteisöpedagogi tai sosionomi, johon on helppo ottaa yhteyttä tarvittaessa. Kiusaamiseen voi ja tulee puuttua yhteisössä kuka vain: opettaja, harrastusohjaaja, vanhempi, kaveri, terveydenhoitaja tai tutor.
Kiusaamisen ehkäisemiseen ja puuttumiseen ehdotettiin yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Yhteistyönä voi järjestää kiusaamisen ehkäisyhankkeita, tapahtumia ja kampanjoita. Lisäksi ammatillista yhteistyötä voi järjestää esimerkiksi koulun psykososiaalisen työn ja kasvatustyön vuosittaisina tapaamisina, joissa tarkastellaan nuorten kuulumisia ja sosiaalisia suhteita. Koulunuorisotyön merkitystä korostettiin. Jotta luottamussuhde voi syntyä ja kehittyä, tarvitaan nuorille ja lapsille varattua aikaa säännöllisiin henkilökohtaisiin keskusteluihin. Nuorten parissa työskentelevien aikuisten välistä tiivistä yhteistyötä peräänkuulutettiin.
Myös vanhempien kanssa tehtävää yhteistyötä korostettiin esityksessä. Tarvitaan tiivistä yhteistyötä ja luottamusta vanhempien ja koulun henkilökunnan välillä. Vanhempainillat nimettiin paikaksi, jossa koulussa, vapaa-ajalla ja sosiaalisessa mediassa tehtävästä kiusaamisesta voi informoida vanhempia. Vanhemmille tulisi järjestää koulutuksia kiusaamisen käsittelystä. Kiusaamistilanteeseen osallistuneiden vanhempiin on opiskelijoiden mielestä otettava yhteys rakentavan keskustelun kautta ilman hyökkäämistä, kuitenkin tilanteen vakavuuden edellyttämällä tavalla.
Kiusaamisesta keskustelun ja informoinnin nähtiin olevan merkityksellinen keino ehkäistä ja selvittää kiusaamistilanteita. Kouluissa voisi käydä vierailijoita kertomassa kiusaamisesta ja sen seurauksista, kuten poliisi ja kokemusasiantuntijat. Kiusaamisesta on keskusteltava vaikuttavasti kohderyhmän ikään sopivalla tavalla. Keskustelu on käytävä ammattilaisen tuen johdolla niin kiusatun kuin kiusaajankin kanssa ilman syyttelyä. Tarvitaan aitoa kiinnostusta siitä, miten nuorilla ja etenkin kiusatulla menee.
Sosiaalipedagogiikassa menetelmällisyys ja toiminnallisuus korostuvat dialogin rakentamisessa. Kiusaamisen ehkäisemisessä tällaisia menetelmiä voivat olla vertaistukiryhmät, ryhmäytymisharjoitteet, draama, vaihtuvat työskentelyryhmät, tilanteen kartoittaminen kyselyllä ja yhteistoiminnallinen työskentely, jossa tavoitteena on yhteinen konkreettinen päämäärä.
Yhtenä merkittävänä toimintana mainittiin tunnetaitokasvatus, minkä kautta kiusaamiseen katsottiin voitavan vaikuttaa ehkäisevästi. Tunnetaitokasvatuksen merkitystä ovat korostaneet myös useat tutkijat ja ammattilaiset.
Sosiaalisen median keinot nousivat sosionomi- ja yhteisöpedagogiopiskelijoiden esityksissä yhdeksi kanavaksi kiusaamisen ehkäisylle. Sovelluksen kautta voitaisiin luoda vertaistukiryhmiä sekä anonyymejä keskustelufoorumeita avun ja tiedon saamiseksi.
Kasvatustyössä tulisi opiskelijoiden mukaan olla toimintaa, jolla lisätään moninaisuuden ymmärtämistä, ryhmätyötaitoja sekä koulutuksia kiusaamisen ehkäisemiseksi. Aikuisilla tulisi olla puuttumiseen välineitä, ja puuttua tulisi missä vaiheessa vain – mieluiten varhaisessa vaiheessa ja ennalta ehkäisevästi. Oleellista on, että kiusaamistilanteet otetaan vakavasti. Nuorten käyttäytymisen muutokseen tulee reagoida.
Askeleita kiusaamisen ehkäisyyn
Opiskelijoita pyydettiin miettimään konkreettiset askeleet, joita he omassa sosiaali- ja kasvatustyössään aikovat konkreettisesti ottaa käyttöön kiusaamisen ehkäisemiseksi ja kitkemiseksi. Näitä askelia olivat:
– Opettelen tunnistamaan kaikenlainen kiusaaminen eri ympäristöissä.
– Olen se aikuinen, joka puuttuu kiusaamiseen.
– En sulje silmiä kiusaamiselta.
– Puutun rohkeasti, aktiivisesti, matalalla kynnyksellä, varhaisessa vaiheessa.
– Snitchaus-aamuhetket, draama
– Puhumista ja kuuntelemista
– Panostan tulevissa harjoitteluissa hyvän ryhmähengen muodostumiseen.
– Näytän mukuloille hyvää esimerkkiä.
– Tuon ryhmän hiljaisempiakin lapsia mukaan toimintaan.
– Keskityn some-käyttäytymiseen.
– Olen läsnä.
– Huomioin myös nuorten/lasten ja aikuisten välistä kiusaamista, ja etsin tapoja puuttua siihen.
– Uskallan ottaa puheeksi havaitsemani epäkohdat.
– Kohtelen itse muita aina kunnioittavasti, vaikka olisin huonolla tuulella.
Vaikka kiusaaminen on monimutkainen ongelma, voi jokainen meistä omalla toiminnallaan luoda turvallista koulu-, harrastus- tai työympäristöä ja olla rohkea kiusaamiseen puuttuja. Jos edes epäilee kiusaamista, on parempi reagoida kuin ohittaa.
Ennaltaehkäisy ja varhainen puuttuminen voi pelastaa elinikäisiltä traumoilta ja jopa säästää henkiä. Ei ummisteta silmiä, välitetään toisista ja puututaan rohkeasti! Vaikka kiusaamisesta nykyisin puhutaan paljon ja tilanteiden ratkaisemiseen on malleja, miksi kiusaamista silti esiintyy paljon?
Lähde:
Aikkila, E. 2021. Julmat lapset erottuvat muista jo varhain – Tietynlainen kasvatus on selvä riskitekijä, sanovat asiantuntijat. Helsingin Sanomat. 27.2. 2021. Saatavissa: https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000007827290.html
Kiusattuna, näkymättömänä – kokemusasiantuntijana
Sanotaan ”ei haukku haavaa tee”, mutta kiusaaminen jättää elinikäisen jäljen. Toiset meistä kiusatuista onneksi selviää hengissä, mutta eivät valitettavasti kaikki. Äärimmillään kiusatut menettävät henkensä toisten julman väkivallan kautta tai taipuvat oman käden kautta elämän toivottomuuden edessä. Henkiin jääneetkään kiusatut tuskin välttyvät ongelmilta.
Olen yksi niistä, joka selvisi henkisestä ja fyysisestä koulukiusaamisesta. Kiusaamisen seurauksena sairastuin syömishäiriöön ja kärsin monenlaisista terveysongelmista sekä elämää rajoittavista asioista. Satutin itseäni, mikä helpotti hetkeksi henkistä kipua. Synkimpinä hetkinä harkitsin lähtemistä ja pohdin, kaipaisiko kukaan.
Jollakin sisäänrakennetulla sitkeydellä kuitenkin jatkoin, ja yritin voimaantua ajatuksesta, etten anna kiusaajilleni onnistumisen iloa minun tuhoamisestani. Kuitenkin kiusaajat vainoavat ajoittain tänäkin päivänä. Taistelu häpeää, arvottomuuden ja ulkopuolisuuden tunteita vastaan on uuvuttavaa elämän tuntuessa jatkuvalle selviytymiselle ja loppumattomalle taistelulle hyväksynnästä.
Minua kiusattiin ensimmäisestä luokasta lukioon asti. Kiusaajani teki heti selväksi, että olen vääränlainen joukkoon. Kiusaaminen oli sekä henkistä: nimittelyä, syrjimistä, uhkailua, ivailua ja ryhmästä poissulkemista, että fyysistä: tönimistä, puuhun sitomista, tavaroiden rikkomista.
Iloinen, puhelias ja osallistuva lapsi muuttui hiljaiseksi ja syrjään vetäytyväksi. Nimettyjä kiusaamisen syitä oli mm. ulkonäkö, koulussa pärjääminen, silmälasit ja ujous. Erityisesti pelkäsin koulumatkoja ja välitunteja, jolloin olin jatkuvasti varuillani.
En uskaltanut puhua tapahtumista kotona, eikä koulussa kukaan puuttunut, vaikka kiusaaminen tiedostettiin. Puolustin aina muita toivoen, että joku puolustaisi minua. Jäin kuitenkin yksin. Kuudennen luokan päättötodistukseen opettaja kirjoitti: ”Hienoa, että osasit asettua kaiken yläpuolelle”. Tuntui lohduttomalle. Ja tuntuu yhä epäoikeudenmukaiselle.
Ongelmilla on tapana kasaantua, jos ensimmäistäkään ei saada ratkaistua ajoissa. Syömishäiriö vastasi hätääni ja toiveeseeni hyväksymisestä. Aluksi se tuntui ystävälle, joka tiesi mitä tehdä, jotta mahtuisin muottiin. Syömättömyydellä ja liikkumisella kontrolloin ja hain turvaa elämääni, kun kiusaamiseeni en pystynyt vaikuttamaan. Kehon pienentyminen toi mielihyvää ja loi uskoa, että joku päivä minut hyväksytään. Oireilusta tuli keino hallita ympärillä olevaa kaaosta.
Lopulta se paradoksaalisesti johti pimeyteen, jossa tunsin menettäneeni kaiken tärkeän. Liikunnan ilo ja intohimo alkoi saada rinnalle haitallisia piirteitä. Lenkkeilystä alkoi tulla keino paeta kiusaamisen aiheuttamaa pahaa oloa, keino rangaista itseä epäonnistumisista ja ruoskia itsestä parempi, hyväksytty ihminen. Lopulta olin itse itseni pahin kiusaaja.
Piiloutuminen ja ”näkymättömyys” olivat nuoruuteni ensisijaisia selviytymiskeinoja, jotka myöhemmin kääntyivät itseäni vastaan. Syömishäiriö eristi entisestään minua tästä maailmasta, sillä se ei halua paljastua, vaan tekee kantajastaan taitavan kulissien ylläpitäjän.
Minun on pitänyt arvailla kiusaajieni motiiveja ja ymmärtää heidän purkavan pahaa oloaan minun. Itse olen kuitenkin jäänyt vaille ymmärrystä. Herkkyyttäni ja kokemuksiani on jopa käytetty oikeutuksena kaltoinkohtelulle. ”Ehkä vaan kuvittelet ja koet asiat niin” -kommentit edustaa välinpitämätöntä vähättelyä. Jokaisen kokemus on aito.
Kiusaajissa on ollut minulle läheisiä ihmisiä, kavereita. Sitä on ollut vaikein uskoa. Henkinen väkivalta jää helposti myös ulkopuolisilta tunnistamatta, koska se piilotetaan taitavasti. Fyysinen väkivalta voi näkyä mustelmina ja ruhjeina iholla, mutta miten saada näkyviin sielun ruhjeet?
Miten osoitetaan kiusaaminen, joka ilmenee ulkopuolelle jättämisenä; ettei tervehditä, katsotaan poispäin, jätetään kutsumatta mukaan? Mikä tapahtuu, kun kukaan ei näe, kun kukaan ei usko, vaan kyseenalaistaa? Mitä voi tehdä, kun kaverit valitsevat kiusaajan puolen; kun kukaan ei uskalla puuttua eikä puolustaa; kun uhkaillaan, jos kerrot jollekin?
Ihminen on laumaeläin, joka kenties suojellakseen itseään vaikenee, eikä uskalla puuttua. Sivusta seuraajana samalla hiljaa hyväksytään kiusaaminen. Jokaisella meillä on kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa ja ehkäistä kiusaamista.
Välitetään toisistamme ja uskalletaan puuttua kiusaamiseen.
