Merenkulkijoiden pätevyydet ja osaaminen tarkastelussa

Kansainvälinen merenkulkijoiden koulutusta, pätevyyskirjoja ja vahdinpitoa koskeva yleissopimus eli STCW-yleissopimus on ollut syksyn aikana normaalia enemmän esillä jokaisessa merenkulun koulutusyksikössä.

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus Karvi on yhdessä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kanssa toteuttanut STCW:n edellyttämän riippumattoman arvioinnin jokaisen merikoulun laatujärjestelmään.

Karvin arvioinnin lisäksi tälle vuodelle osui myös Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSAn auditointi muutamissa koulutusyksiköissä. Arviointien tulokset valmistuvat ensi vuoden aikana, mutta aina on hyvä hetki pohtia koulutuksen sisältöä ja laatua.

Yleissopimuksen luvalla maailman merille

Nimensä mukaisesti International convention on standards of training, certification and watchkeeping for seafearers eli STCW-yleissopimuksella sovitaan kansainvälisessä meriliikenteessä toimivien merenkulkijoiden pätevyyden vähimmäisvaatimuksista ja pätevyyden tunnustamisesta. Kukin sopimuksen jäsenvaltio on sitoutunut noudattamaan yleissopimuksen asettamia vaatimuksia omassa lainsäädännössään.

Tänä vuonna toteutetussa arvioinnissa varmistettiin pätevyyksiin johtavien koulutusten laatujärjestelmien STCW-vaatimustenmukaisuus. Traficom laatii arviointien pohjalta kansallisen yhteenvetoraportin, joka toimitetaan kansainväliselle merenkulkujärjestö IMOlle.

Yhteenvetoraportin perusteella IMOn paneeli arvioi koko Suomen koulutus- ja pätevyyskirjajärjestelmän vaatimustenmukaisuuden. Mikäli järjestelmä täyttää vaatimukset, IMOn meriturvallisuuskomitea MSC hyväksyy meidät niin sanotulle valkoiselle listalle, jolloin merenkulkijoidemme pätevyydet tunnustetaan kansainvälisesti.

Vähimmäisvaatimukset ja osaamistarve

Merenkulkijoiden pätevyyskirjoja ja lisäpätevyystodistuksia myöntävä Traficom, merenkulun koulutuksen järjestäjät ja opiskelijat, ammattimerenkulkijat ja heitä työllistävät varustamot näkevät kukin STCW:n asettamat vaatimukset omien tarpeidensa ja vaatimustensa mukaisesti.

On ilmeistä, että kaikkia yhdistävä tekijä on yleissopimuksen säännöstöstä se osa, joka määrää pakollisia vähimmäisvaatimuksia henkilön kompetenssista, eli osaamisesta, kelpoisuudesta ja niiden arvioinnista. Nämä kompetenssien vähimmäisvaatimustaulukot antavat raamit osaamiselle ja koulutukselle, joka johtaa henkilön pätevyyden tunnustamiseen.

Nämä taulukot eivät ole kuitenkaan kerro kaikkea, ja suurimmat näkemyserot löytyvät varmasti siitä, mitä merenkulkijoille pitäisi todellisuudessa opettaa. Kyseiset vähimmäisvaatimustaulukot, niissä kuvatut funktiot ja näihin funktioihin aukikirjoitetut kelpoisuusvaatimukset eivät monien mielestä enää kuvaa sitä, mitä merenkulkijalta todellisuudessa vaaditaan nykyaikaisella aluksella. On ehdottoman tärkeää, että koulutuksenjärjestäjät huolehtivat koulutuksen laadunvalvonnasta, ja sen laadunvalvonnan runkona pitää olla STCW:n kelpoisuusvaatimukset.

Toisen asteen koulutuksessa tämä on suoraviivaista ja varmasti kansallisesti melko yhtenäistä, sillä laki ammatillisesta koulutuksesta (2017/531) ja sen pohjalta Opetushallituksen määräys merenkulkualan tutkintojen perusteista antaa melko tiukan linjan sille, mitä ja millä laajuudella opetetaan, ja miten osaaminen arvioidaan.

Korkeakoulujen osalta opetuksen suunnittelussa on paljon enemmän liikkumavaraa, sillä asetuksessa ammattikorkeakouluista säädetään vain, että

“…merenkulun ammattikorkeakoulututkintoon johtavan koulutuksen tulee täyttää Euroopan unionin lainsäädännön asettamat vaatimukset. Merenkulun koulutuksessa on lisäksi otettava huomioon, mitä merenkulkijoiden koulutuksesta, pätevyyskirjoista ja vahdinpidosta kansainvälisesti sovitaan.” (VNe 1129/2104, 9 §).

Tämä opetuksen suunnittelun vapaus johtaa siihen, että ammattikorkeakouluilta edellytetään paljon enemmän STCW:n laatujärjestelmälle asetettujen vaatimusten huomiointia. Koska tutkinnon perusteiden tasoista kansallista dokumentaatiota ei ole, on korkeakoulun oman laatujärjestelmän kuvattava se, miten STCW:n jokainen minimivaatimus täytetään.

Standardin mukaisten vaatimusten implementointi osaksi ammattikorkeakoulun laatujärjestelmää on todella haastavaa, sillä korkeakoulut järjestävät myös muuta kuin merenkulun koulutusta. STCW:n edellyttämän laatujärjestelmän ylläpitäminen menee helposti ristiin muiden laatujärjestelmän ominaisuuksien kanssa, sillä STCW:n koodien laatimisen yhteydessä ei ole ajateltu, että koulutusyksikkö järjestää muutakin koulutusta.

Korkeakoulut ovat kuitenkin kehittäneet omat keinonsa STCW:n huomioimiseksi laatujärjestelmässä, ja pärjäämme varmasti kansainvälisesti verrattuna varsin hyvin. Laatujargonin ja prosessikuvausten tarkkuutta suurempi ongelma on kuitenkin se, miten STCW:n minimivaatimukset ymmärretään opetussisältöihin liittyvissä kysymyksissä.

Työelämätarpeisiin vastaaminen edellyttää entistä tiiviimpää yhteistyötä

Tulevaisuudessa merenkulun koulutussisältöjen ylläpitäminen ei tule ainakaan helpottumaan. Merenkulun vähähiilisyyteen tähtäävien uusien teknologioiden myötä STCW ja erityisesti ammattipätevyyksien kompetenssien minimivaatimusten täyttäminen ei välttämättä johda enää riittävään työelämän edellyttämään ammatilliseen osaamiseen. Ristiriita tulee kasvamaan, mikäli merenkulun toisen asteen ja korkeakouluopetuksen suunnittelussa ei myönnetä STCW:n vajavaisuutta minimivaatimuksiin.

On merkittävä turvallisuusriski, että uudet alukset sisältävät entistä enemmän STCW:n minimivaatimusten ulkopuolista osaamista vaativaa teknologiaa. Suurin lähitulevaisuuden haaste on se, että tällä hetkellä nähtävissä olevat vähähiiliset teknologiat ja päästövähennysratkaisut ovat erilaisia, erittäin monipuolisia ja vaativat siten myös aivan erilaista osaamista. Tästä vähän pidemmälle katsottaessa voidaan nähdä autonomisen merenkulun tuomat haasteet.

Laivat ovat siis jatkossakin yksilöitä – ei vain lastin, logistisen palvelun tai muun tehtävänsä myötä asetettujen vaatimusten osalta, vaan entistä enemmän laivaan sovelletun teknologian myötä. Lopulta laivanisännän ja viime kädessä aluksen päällikön velvollisuutena on varmistaa, että aluksen miehistöllä on riittävä kompetenssi sen turvalliseksi operoimiseksi.

IMO on kansainvälinen organisaatio, jonka toiminta on teknologiseen kehityksen nähden kovin hidasta. Lienee erittäin perusteltua olettaa, ettei STCW jatkossakaan uudistu niin rivakasti kuin käynnissä oleva teknologinen murros vaatisi. Myöskään lisäpätevyydet, kuten IGF tai vastaavat eivät pysty kehittymään uusien teknologioiden tahdissa riittävän nopeasti.

Jotta laivanisännät ja päälliköt pystyvät tulevaisuudessa varmistamaan alustensa turvallisen operoinnin, tulisi merenkulun koulutuksenjärjestäjien, varustamoiden sekä teknologiaan kehittävien yritysten entisestään tiivistää yhteistyötään STCW:n vähimmäisvaatimukset ylittävän koulutuksen osalta.