Kuvituskuva. Kuva: Adobe Stock.

Satamien digitalisoinnissa on myös haasteita

30.05.2022

Digitalisaatio on tulossa vahvasti osaksi merenkulkua ja logistiikkaa. Satamissa toimivien yritysten ja ihmisten kyky omaksua digitalisaatio osaksi liiketoimintaa on olennaista satamien kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Digitaalinen murros luo kuitenkin monia erilaisia haasteita satamille.

Satamien digitalisaation taso vaihtelee. Isommilla satamilla on usein enemmän resursseja käytettävissä erilaisiin kehittämishankkeisiin, jolloin niiden digitalisaation taso on usein pidemmällä kuin pienten satamien. Pienet satamat ovat usein myös erikoistuneita, jolloin paine digitalisaation kehittämiselle ei ole kovin suurta. Lisäksi useat olemassa olevat tietojärjestelmät ovat yhä edelleen käyttökelpoisia, ja mikäli satamien asiakkailta ja yhteistyökumppaneilta ei synny painetta ottaa käyttöön uusia järjestelmiä, eivät satamatkaan välttämättä ole asiassa aloitteellisia.

Digitalisaatio etenee vaiheittain

Heilig ym. (2017) ovat tunnistaneet kolme eri digitalisaation kehittymisvaihetta satamissa. Nämä ovat 1) paperittomat prosessit, 2) automatisoidut prosessit, ja 3) älykkäät prosessit. Vielä nykyäänkin, kun monet suuremmat satamat jo kehittävät vauhdilla älykkäitä prosesseja, joissain satamissa ollaan vasta siirtymässä paperittomaan toimintamalliin.

On odotettavissa, että digitalisaation alkuvaiheissa esiintyy haasteita. Tämä johtuu osittain siitä, että merenkulkualalla on pitkät perinteet, ja satamatoiminta voi tämän vuoksi olla joskus melko konservatiivista.

Tämän vuoksi onkin tärkeää, että digitalisaation alkuvaiheessa satamat arvioivat hyvin tarkasti, mitkä digitaaliset aloitteet ja teknologia kannattaa ottaa käyttöön ja missä järjestyksessä. Näin uusista aloitteista saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti, ja samalla vältetään mahdolliset haasteet ja ongelmat. Digitalisaation alkuvaiheessa tehty väärä valinta tai sijoitus voi myöhemmin aiheuttaa lisäkustannuksia, tai sillä voi olla haitallisia vaikutuksia toiminnallisuuteen ja käyttäjäkokemukseen.

Digitalisaation haasteet satamissa riippuvat monista eri tekijöistä

Yhdeksi haasteeksi digitalisaation omaksumisvaiheessa saattaa nousta järjestelmien yhteensopimattomuus. Satamilla on paljon yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä, jolloin käyttöön otettavien järjestelmien on toimittava yhteen olennaisten sidosryhmien järjestelmien kanssa. Pelkästään satamien sisällä operoi erilaisia toimijoita ja ihmisiä, joilla kaikilla on erilaiset digitaaliset tarpeet, joiden yhteensovittamisessa voi syntyä haasteita.

Digitaalisia aloitteita voikin olla hyvä käynnistää yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa. Lisäksi satamien tulisi mahdollisuuksien mukaan harkita ja toteuttaa tietojen avaamista yhteistyökumppaneilleen, sillä avoimen datan jakamisen hyödyt voivat olla merkittäviä.

Digitalisaatio synnyttää usein tehokkuutta, mikä puolestaan saa aikaan säästöjä. Digitalisaatio edellyttää kuitenkin alkuvaiheessa usein tavallista suurempaa resurssien käyttöä sekä suunnitteluun että toiminnan muuttamiseen. Uudet toimintatavat tuodaan yleensä asteittain osaksi jokapäiväistä toimintaa, jolloin vanha järjestelmä ja uusi järjestelmä ovat jonkin aikaa käytössä rinta rinnan, ja tiedon täytyy siirtyä vanhasta järjestelmästä uuteen. Tämä edellyttää henkilöstöresursseja ja osaamista molempien järjestelmien käytöstä.

Satamien digitalisaation edistämisessä tulee olla tarkkana, sillä alkuvaiheen mahdollisten haasteiden lisäksi digitalisaatio tuo eteen tietoturvaan ja kyberturvallisuuteen liittyviä riskejä. Kyberturvallisuusuhka saattaakin olla yksi iso syy, miksi jotkut yritykset tai niiden henkilöstö epäröivät siirtyä kokonaan digitaaliseen maailmaan. Satamissa on monia osa-alueita, jotka ovat alttiita kyberhyökkäyksille mukaan lukien satamien infrastruktuuri. Satamien tuleekin etukäteen varmistaa mahdolliset riskikohteen ja valmistautua mahdollisiin ongelmiin.

Digitalisaatiota voidaan myös vastustaa satamien sidosryhmissä, kuten työntekijöissä. Erityisesti robotisaatio ja automaatio saattavat herättää negatiivisia tunteita, sillä ne edellyttävät suuria sijoituksia ja voivat johtaa henkilöstötarpeen vähenemiseen. Digitalisaation vastustaminen saattaa perustua siihen, että digitalisaation tuomia hyötyjä ei tunnisteta, ja sitä pidetään vain yhtenä uutena lisätyötehtävänä muiden joukossa. Digitalisaatioon liittyvät uudistukset edellyttävätkin hyvää henkilöstöjohtamista ja -viestintää, jotta negatiivisia asenteita voidaan muokata ja henkilöstön epäilyksiä häivyttää.

Kannattaako olla edelläkävijä?

Satamissa voidaan toteuttaa useita samanaikaisia digitalisaatioon liittyviä prosesseja ja hankkeita. Useimmiten satamat kuitenkin valitsevat osallistua vain sellaisiin kehityshankkeisiin, joista saavat välitöntä hyötyä esimerkiksi kustannussäästöjen, positiivisten ympäristövaikutusten tai esimerkiksi mainehyödyn kautta. Siirtymä digitaaliseksi tai älykkääksi satamaksi on vaikea ja monivaiheinen prosessi, mutta loppujen lopuksi digitalisaatio tuo kuitenkin monia hyötyjä satamille.

Digitalisaation avulla on mahdollista parantaa toiminnan tehokkuutta ja tuottavuutta, lisätä turvallisuutta, vähentää toiminnasta aiheutuvia päästöjä sekä parantaa koko toiminnan kestävyyttä. Lisäksi etenkin digitalisaation alkuvaiheessa digitalisaatio itsessään voi tuoda merkittävää kilpailuetua satamille. Tässä satamien kannattaa kuitenkin olla edelläkävijöitä, sillä odotettavissa on, että digitaalisten ratkaisujen yleistyessä myös digitalisaation tuoman kilpailuedun merkitys vähenee.

Lähde

Heilig, L., Lalla-Ruiz, E., & Voß, S. (2017). Digital transformation in maritime ports: analysis and a game theoretic framework. NETNOMICS: Economic Research and Electronic Networking, 18(2–3), 227–254. https://doi.org/10.1007/ s11066-​017-​9122-x

Kirjoittaneet Vappu Kunnaala-Hyrkki ja Olli-Pekka Brunila

Kunnaala-Hyrkki työskentelee TKI-asiantuntijana (1.6.2022 alkaen vastuullisuuskoordinaattorina) ja Brunila logistiikan tutkimuspäällikkönä Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulussa. Kirjoittajat ovat viimeisten vuosien aikana kirjoittaneet useammankin artikkelin digitalisaation vaikutuksista, sen tuomista haasteista ja positiivisista vaikutuksista.